”Mielestäni paras dokkari on sellainen, jonka jälkeen ei edes halua mennä kotiin, vaan siitä on pakko mennä höpöttämään kaverin kanssa”, sanoo DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin uusi ohjelmajohtaja, helsinkiläinen dokumenttielokuvaohjaaja ja festivaalilevittäjä Inka Achté.
Tulevan DocPointin yhdeksi teemaksi valikoitui valta. Teema nousi esille dokumenteista, joita Achté katsoi ohjelmiston kokoamista varten. Häntä alkoi kiinnostamaan, miten eri tavoin ihminen voi käyttää valtaa tai suhtautua siihen, oli kyse sitten ihmisen ja luonnon välisestä vallasta tai uskonnollisten instituutioiden ja valtion käyttämästä vallasta yksilöön.
Valta liittyy myös dokumenttielokuvan tekemiseen.
”Meidän alalla on paljon keskusteltu siitä, mikä on dokumentin tekijän ja hänen kohteensa valtasuhde”, Achté kertoo.
Hän tiedostaa valtansa myös ohjelmanjohtajana valitessaan, kenen työ pääsee näkyville. Hän on pyrkinyt olemaan erityisen tarkka siitä, että elokuvia on mahdollisimman erilaisilta tekijöiltä, kuten transihmisiltä, alkuperäisväestöön kuuluvilta ja ei-valkoisilta.
”Hirveän helposti eurooppalaisten tekemät tarinat resonoivat tosi vahvasti, valkoisena eurooppalaisena niistä tunnistaa itsensä. Olen yrittänyt olla todella tietoinen tästä, ja aktiivisesti valinnut esimerkiksi afrikkalaisten itsensä tekemiä elokuvia Afrikasta. Se ei tietenkään ole ollut helppoa, sillä Afrikassa ei tehdä niin paljon dokumenttielokuvia kuin Euroopassa.”
Achté kertoo, että alalla yleisesti vallitsee aiempaa enemmän pyrkimys monimuotoisuuteen. Siihen hän myös itse kiinnitti huomiota valitessaan festivaalille tuomariston jäseniä ja paneelikeskustelijoita.
Henkilökohtaisuus lisääntyy dokumenteissa
Achté sai viime kevään DocPoint-festivaaleilla kotimaisen kilpasarjan kunniamaininnan ohjaamastaan pitkästä dokumenttielokuvasta Kultainen maa (2021). Elokuvassa Suomessa asunut perhe palaa Somalimaahan, mikä herättää kysymyksiä identiteetistä ja kotimaasta. Achté kertoo pitävänsä työssään siitä, että voi kertoa pienen tarinan kautta jostain isommasta.
”Minua kiinnostaa, miten inhimilliset ja yksilölliset tarinat heijastelevat isompia rakenteellisia asioita.”
Achté kertoo huomanneensa henkilökohtaisuuden lisääntyneen dokumenttielokuvissa. Ohjelmistoon on päätynyt paljon elokuvia, joissa ohjaaja kuvaa omaa perhettään tai lähipiiriään. Henkilökohtaisuuden suosio voi osittain selittyä sillä, että se poistaa tietynlaisia eettisiä ongelmia, mitä tulee ohjaajan ja kohteen valtasuhteeseen. Katsojan ollessa tietoinen persoonasta kameran takana, hän ei välttämättä suhtaudu teokseen niin totuudellisena.
Koronapandemia vaikutti siihen, mitä dokumentoinnin kohteeksi päätyi. Achté pitää kiinnostavana sitä, millaisiin luoviin ratkaisuihin ohjaajat päätyivät, kun ihmisten liikkumista rajoitettiin. Syntyi uusia tapoja kertoa tarinoita. Esimerkiksi YouTubesta löytyvää materiaalia käytettiin luovasti poliittisten kysymysten käsittelemiseen. Kerronnassa on hyödynnetty myös puhelinkuvaa, TikTok-videoita ja Instagram-visuaalisuutta.
Yhteisöllistä oheistoimintaa
Lähes 20-vuotisella kokemuksella tv- ja elokuva-alalta Hän sanoo odottavansa tulevilta festivaaleilta yhteisöllisyyttä. Achté kertoo halunneensa dokumenttinäytösten ympärille myös muuta oheistoimintaa: musiikkiesityksiä, keskusteluja ja bileitä. Hän toivoo, että festivaali tarjoaisi ihmisille mahdollisuuden luoda uusia tuttavuuksia, joiden kanssa jakaa ajatuksia maailmasta.
Henkilökohtaisesti Achté odottaa tulevan ohjelmiston osalta Princen Sign o´ the Times (1987) -konserttielokuvaa. Näytös esitetään dance-along-versiona eli ihmiset voivat katsoessaan myös tanssia.
DocPoint-festivaali Helsingissä 31.1.-5.2.2023.
Dokumentteja vallasta
Destiny (Iran 2022)
Yaser Talibin dokumentissa 18-vuotiaan Saharin vastuulle jää köyhästä ja kehitysvammaisesta isästään huolehtiminen äidin poismenon jälkeen. Sahar joutuu valitsemaan isästä huolehtimisen ja omien unelmien seuraamisen väliltä.
All the Beauty and the Bloodshed (Yhdysvallat 2022)
Laura Poitrasin dokumentissa seurataan valokuvaaja ja aktivisti Nan Goldin uraa ja pyrkimyksiä saattaa opioidikriisin keskiössä ollut Sacklerin perhe vastuuseen opioidiepidemiasta.
Mom (Meksiko 2022)
Xun Sero kasvoi ilman isää ja kantoi siitä kaunaa äidilleen. Äidin ja pojan dialogiin perustuva dokumentti pohtii syitä naisiin kohdistuvan väkivallan normalisoitumiseen ja lisääntymiseen yhteiskunnassa.
The Last Chapter (Italia, Ranska 2021)
Gianluca Mattarese kuvaa dokumentissaan intiimisti ja kauniisti suhdettaan huomattavasti vanhempaan rakastajaansa Bernardiin. BDSM-leikkien ohella he käyvät keskusteluja rakkaudesta, kuolemasta ja 80-luvun AIDS-epidemiasta.
