Lukuaika: 4 minuuttia

Tehdastyön tai talouden logiikka ei sovi hoivatyöhön, sanoo ohjaaja-käsikirjoittaja Susanna Helke

Valokuva elokuvasta Armotonta menoa.

”Armotonta menoa
pannaan nyt
vauhdilla
eteenpäin
eikä yhtään me
mistään nyt
tingitä” 

Näin lauloi Sepi Kumpulainen lama-Suomessa 1990-luvun alussa. Siinäpä koko hittibiisin sanat olivatkin. Kappale on päivitetty 2020-luvulle Susanna Helken ohjaamaan Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja -dokumenttielokuvaan:

”Armotonta menoa
vauraassa Suomessa,
kuiluun taas pudotaan, 
talouskurissa
on turha nurista”

Elokuva kertoo yksityistetyn ja tehostetun vanhushoivan ongelmista, kuten hoitajien kiireestä ja vajaamiehityksestä, sekä kokeneesta yöhoitajasta Tiinasta, joka kohtaa hoidettavansa ihmisinä lämmöllä ja huumorillakin.

Hoitajat puhuvat hoitotyöstä, mutta elokuva on kuitenkin Hoivatyön lauluja. Hoiva on hoitoa laaja-alaisempaa. Siihen sisältyy myös inhimillinen kohtaaminen eikä siihen sovi tehdastyön tai talouden logiikka”, ohjaaja-käsikirjoittaja Helke huomauttaa. 

Vuonna 2019 taas kerran leimahtanut keskustelu alan ongelmista innoitti dokumentin tekoon, mutta aiheesta on puhuttu jo 1990-luvulta lähtien. Laman myötä tehtyjen säästöjen seuraukset alkoivat näkyä pian. 

Ysärinostalgiaa luovat myös dokumentissa näytettävät hoivarobotit ja kuntapolitiikan kiemurat, jotka ovat kuin suoraan Tarmo Koiviston Mämmilä-sarjakuvasta. 

Olen ikuinen ysärin lapsi”, Helke myöntää.   

Ohjaaja Susanna Helke.

Elokuvassa ongelmista ei vain puhuta, vaan myös lauletaan. Musiikki keventää tunnelmaa, tuo mukaan mustaa huumoria. 

Huumori on selviytymiskeino. Kun ihmiset ovat kovilla, kun kipu menee riittävän pitkälle, väkisinkin tilanteen alkaa nähdä koomisena. Mutta sen naurun alla on aina surua”, ohjaaja pohtii. 

Hoitajien kuoro esittää kappaleita, jotka Anna-Mari Kähärä on säveltänyt hoitajien luottamuksellisiin kirjoituksiin työstään. Helken mukaan musiikinlajikin on viesti: 

Kuorolaulu, monien ihmisäänten voima, muistuttaa yhteisöllisyydestä ja siitä, että jaamme aineetonta maailmaa. Meistä on tehty yksilöitä, jotka kuluttamalla ilmaisevat identiteettiään, mutta oikeasti olemme paljon enemmän.” 

Haamuhoitajia työvuorolistoilla

Työstään kertovat hoitajat haluavat pysyä nimettöminä, koska pelkäävät, että puhuttuaan ongelmista heitä ei enää oteta töihin. 

Sähköposteissa toistuivat jatkuva uupumus ja henkinen kuormitus siitä, että ei ehtinyt tekemään työtään kunnolla. Läheltä piti -tilanteetkin kuormittavat, sillä jos tilanne olisikin mennyt toisin, se olisi voinut johtaa asiakkaan kuolemaan”, Helke kertoo.

Liian vähäinen henkilökunnan määrä ja siitä syntyvät ongelmat ovat alalla tiedossa. 

On yleistä, että hoitajia on töissä kerrallaan vähemmän kuin olisi sallittua. Vuorolistalta voi löytyä työn lopettaneenkin nimi ilmoittamassa, että se paikka on tyhjä”. Ongelmista on käsketty vaikenemaan. Etenkään omaisille ei saa kertoa, että töissä on liian vähän ihmisiä.

Hoitajilla on kova työetiikka. Kuitenkin, kun on tehty pitkään tehostaen, nuorempi polvi on oppinut, että hyvä hoitaja tekee asiat nopeasti. Tehokkuus on jo sisäistetty hyvän hoivatyön malliksi. Jos tätä ei onnistu sisäistämään, palaa loppuun. Mutta samalla menetetään jotain oleellista kohtaamisista ja yhteisöllisyydestä, hoivan laadusta”, Helke harmittelee.  

Hoivayritys on kunta kunnan sisällä

Vähemmän hoitajia tarkoittaa pienempiä palkkakustannuksia eli vähemmän kuluja – ja suurempia voittoja omistajille. On ainakin seuraavan osavuosikatsauksen tunnuslukujen valossa tehokkaampaa vaatia hoitajia tekemään työnsä valittamatta kuin lisätä hoitajien määrää lain vaatimalle tasolle.  

Hoivapalvelujen yksityistäminen on tulonsiirtoa kunnilta ja valtiolta pääomasijoittajille. Hoivasta ei synny sellaista lisäarvoa, josta kertyisi tuloa, vaan tuotto revitään siitä, että supistetaan hoivan laadussa”, Helke huomauttaa. 

mainos

Dokumentissa seurataan Attendon hoivakodin nousemista pohjoissavolaisen Kaavin kunnan keskustaan entisen kunnantalon tontille.  

Kunnanjohtaja ei olisi halunnut, että kuvaamme dokumenttia siellä, ja keksi meille kaikenlaisia rajoituksia, joita kuitenkin onnistuimme kiertämään”, ohjaaja kertoo. 

Kuntalaisille oli kerrottu, että hoivakoti tuo työpaikkoja kuntaan, mutta kuntalaiset epäilivät sen vähentävän paikallisten palveluiden käyttöä.

Yksityinen hoivayritys on kuin kunta kunnan sisällä, mutta sellainen, jonka toiminnasta maksetaan myös voittoja omistajille. Se kaappaa yhä useampien palvelujen tuotannon itselleen ja näivettää pientä paikallista toimintaa.” 

Dokumentin päähenkilöitä on hoivakotien ongelmia esiin nostanut karismaattinen yöhoitaja Tiina, joka työskentelee nyt säätiöpohjaisessa hoivayrityksessä.

Säätiön omistamassa firmassa toiminnan tuotto menee toiminnan kehittämiseen, ei sijoittajien taskuun”, Helke täsmentää.

Muistin takaakin musiikki kantaa muistoja

Musiikki yhdistää ihmisiä, dokumentissa näytetään. Kuntapolitiikan aktiivit laulavat karaokea ja tanssivat yhdessä.

Musiikki myös kantaa sinne, minne mieli ei enää muuten yllä. 

Voima 4/2022 on hoivan teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan Voiman vuositilausta hintaan 39€.

Hoitaja Tiina kertoo dokumentissa: Meitä oli kaksi hoitajaa yövuorossa 66 asukkaan yksikössä. Olin toista hoitajaa auttamassa yläkerrassa, kun sain liiketunnistehälytyksen kännykkään. Menin omalle dementiaosastolle. Yksi asukas seisoi tuolin päällä ja pesi sukalla tiiliseinää. Yksi käveli käytävällä ja etsi lapsiansa. Yksi oli riisunut itsensä alasti. Yhdellä oli taulutelevisio kourassa. Kello oli silloin varttia yli neljän ja mä laitoin Olavi Virran soimaan. Me tanssittiin siihen asti kun aamuvuoro tuli seitsemältä töihin. Ei siinä ollut mitään muuta ratkaisua saada sitä tilannetta rauhoittumaan.” 

Rankkojen kertomusten vastapainoksi dokumentissa näytetään paljon hyvää hoivaa ja ihmisten välistä monenlaista läheisyyttä, romantiikkaakin.

Vanha pariskunta laulaa hoivakodissa yhdessä lapsuuden ajan hellimmän sä leikit kanssani, sä olit aina ystäväin ja ainoo iloni”. Muistisairas vaimo ei aivan pysy mukana sanoissa, rytmissä tai nuotissa, mutta pariskunnan syvä tunneyhteys välittyy selvästi. 

Ikäluokat pienenevät ja voitot vähenevät

”Me olemme kestävyysvaje
me olemme kestävyysvaje
me olemme väärinpäin kääntyneen pyramidin laakea latva

me olemme kestävyysvaje
me olemme kestävyysvaje
seutujen alijäämäisten heilahdus huoltosuhteiden

me olemme julkinen sektori
me olemme julkinen sektori
yli kantokykynsä paisunut epäsuhtaansa seonnut vektori
seonnut vektori…

Kestävyysvaje! Ikäihmisistä käytetään todella epähumanisoivaa kieltä! He ovat eläneet pitkän elämän, rakentaneet Suomea ja nyt heidät jätetään säilytykseen halvimmalle mahdolliselle huolenpidolle. Todellinen kestävyysvaje on luonnonvarojen ylikulutus, joka tuhoaa planeettamme elonkehää. Hoivatyö on kestävää työtä”, Helke painottaa.

Tutkija Marja Vaarama kertoo dokumentissa, että moni pelkää vanhenemista ja hoivattavaksi joutumista niin, että suunnittelee ennemmin tekevänsä itsemurhan kuin jäävänsä hoivajärjestelmän armoille. 

Susanna Helke ei pelkää vanhenemista. Dokumentissa näkyvien reippaiden kaavilaisseniorien esimerkki muistutti, että hyvässä kunnossa voi olla pitkään eläkeiän jälkeenkin. 

Sitäpaitsi kuka tietää, miltä hoivatyö tulevaisuudessa näyttää. 

Pitäisi ajatella kaikki toiminta uudestaan hyvän elämän eikä talouden näkökulmasta. Hyvää elämän kuuluvat esimerkiksi yhteisöllisyys, taide, hoiva, joita pitää toteuttaa ympäristön kannalta kestävästi.” 

Helke ennustaa, etteivät suuret yksityiset hoivayritykset, jotka ovat nyt vallanneet markkinat, toimi montaa vuosikymmentä.

Voittoja voi tahkota vähän aikaa, kun suuret ikäluokat tarvitsevat enemmän palveluja ja markkinat laajenevat. Mutta kun ikäluokat ja sen myötä markkinat pienenevät ja infrastruktuuri on rakennettu eikä siitäkään saa enää valtion tuilla maksettuja voittoja, lähtevätkö nämä firmat pois markkinoilta. Mitä meillä sitten on, kun julkiset palvelut on purettu?