”Toisinaan mietin, onko mikään minulle pyhää”, pohtii rap-artisti Soul Rebellion, oikealta nimeltään Jeison Ramirez. Taiteilija ei halua lokeroida itseään, mutta kuitenkin häntä mietityttävät kysymykset henkimaailmasta.

Olemme pienessä pohjoishaagalaisessa tatuointistudiossa. 30-vuotias tatuoija ja räppäri Ramirez on juuri nuoren kundin käsivarren kimpussa. Venezuelasta kotoisin olevasta Ramirezista välittyy heti ensitervehdyksen myötä elämänilo ja avoimuus.

Ramirez on asunut Suomessa yli kaksitoista vuotta. Sinä aikana hän on tutkinut omaa rooliaan maahanmuuttajana ja innostunut sanoittamaan kappaleita aiheesta suomeksi, espanjaksi ja englanniksi. Rap-musiikkia hän yhdistelee latinomusiikkiin ja reggaeen, joiden parissa on kasvanutkin.

Ramirezin musiikkia myös jaetaan ja kuunnellaan hänen synnyinkaupungissaan Guarenasissa, mutta suurin kuulijakunta löytyy Suomesta.

”Olen aina ollut kiinnostunut eri kulttuureista, näkökulmista ja ihmisistä. Jos musiikkini joskus ponnahtaisi maailmanlaajuiseen suosioon, se toisi ihmisille kiinnostusta tutustua eri kieliin.”

Ramirez koettaa tuoda musiikissaan esille toisen näkökulman Suomessa ja Venezuelassa elämiseen. Hän toivoo voivansa musiikillaan yhdistää nämä kaksi kulttuuria. Hänen kokemustensa mukaan Venezuelassa ollaan kiinnostuneita suomen kielestä. ”Ne on sillee että ’mikä toi on?’ Ne on tosi hypessä siitä”, Ramirez naurahtaa. Suomessa espanjankieliseen musiikkiin ollaan jo totuttu.

Musiikki kannustaa

Ramirezin kappaleet ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia, mutta niissä on myös muusikolle itselleen hyvin henkilökohtainen sanoma. Ramirez kertoo tulevansa vähävaraisesta maailmasta.

”Täällä (Suomessa) kaikki pelaa”, Ramirez toteaa. Hän laulaa musiikissaan rasismista ja motivaation puutteesta.

”Näen, että Suomessa on tosi paljon mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Tuntuu, että moni menettää helposti motivaationsa täällä.” Musiikkinsa avulla Ramirez pyrkii motivoimaan muita.

Ramirez paljastaa, että hänen musiikkinsa oli aikaisemmin poliittisesti hyvin latautunutta ja sisälsi vahvoja mielipiteitä.

”Nuoruudessa ollaan villimpiä ja intohimoisempia. Mielipiteet on vahvoja ja ne halutaan tuoda esiin.”

Nykyisin hänelle on musiikin tekemisessä tärkeintä esittää jokin ratkaisu pelkkien epäkohtien esilletuomisen sijaan.

Hiljattain Ramirez on alkanut kirjoittaa myös rakkauslauluja. Nykyisin hänelle on musiikin tekemisessä tärkeintä esittää jokin ratkaisu pelkkien epäkohtien esilletuomisen sijaan.

”Haluan musiikkini jättävän sellaisen fiiliksen, että aina pystyy avaamaan jonkin uuden oven.”

Muusikolla on työn alla uusia kappaleita, joista yksi kommentoi sitä, millaista on olla maahanmuuttaja eri kulttuurissa.

”Kun etsit Helsingissä paikkaa, jonne haluat muuttaa, ja keskustelet siitä kavereiden kanssa, tulee paljon kommentteja, että ei kannata, kun siellä on maahanmuuttajia. Ja sitten mä olen silleen, että olen itse maahanmuuttaja”, Ramirez puhkeaa nauruun. Uudella kappaleellaan hän pyrkii vastustamaan stereotypioita.

Ramirez kertoo musiikin, varsinkin esiintymisen, olevan hänelle hyvin terapeuttista: ”Oli siinä katsomossa kolme ihmistä tai kolme miljoonaa, ei sillä ole mitään väliä”.

Hän kuvaa esiintymistä transsin kaltaiseksi tilaksi, joka on ”kuin olisi aineissa, mutta kuitenkin selvin päin”. Ramirezille on tärkeää tuntea vahvoja tunteita suhteessa tekemiinsä kappaleisiin. Jos räpätessä tuntuu tyhjältä, menee kappale uudelleen työstettäväksi.

Sirpale henkisyyttä tekee arkisesta taidetta

Puhumme siitä, mikä on Ramirezille pyhää ja tärkeää. ”Mietin asioita, joiden pitää antaa olla sellasina kuin ne ovat”, Ramirez kommentoi. Hän lisää epäröiden olevansa maailmankatsomukseltaan agnostikko ja toteaa, ettei halua lukittautua mihinkään tiettyyn ajatteluun.

”Koen olevani tosi henkinen ihminen. Minut on kastettu katoliseksi, mutta en ole mitenkään uskonnollisesti suuntautunut. Kunnioitan kaikkia uskontoja ja ajattelutapoja, jotka eivät rajoita muiden elämää”, Ramirez kuvailee. Hetken mietittyään hän myöntää oman perheensä olevan hänelle ehdottoman pyhä. Asiat, jotka ovat hänelle hyvin tärkeitä, evät välttämättä merkitse muille yhtä paljon, eikä tarvitsekaan. Ramirez kokee, että hänellä on vahva yhteys johonkin, mitä hän kutsuu korkeammaksi voimaksi.

Ramirez kokee, että hänellä on vahva yhteys johonkin, mitä hän kutsuu korkeammaksi voimaksi.

”Mitä enemmän luen, opin ja löydän tietoa, sitä enemmän tajuan, että en tiedä mistään mitään”, Ramirez toteaa. ”Ehkä juuri nyt ei ole aika ymmärtää, vaan oppia elämään hetkessä.”

Hän kertoo koettavansa pysyä erossa uskonkappaleista: ”Oli jumalan nimi mikä tahansa, ei sillä ole sen suurempaa merkitystä kuin ihmiselle itselleen.”

Ramirezin mielestä on tärkeää pystyä antamaan pala sieluaan tekemäänsä taiteeseen, ”tuoda henkimaailma fyysiseen teokseen”. Taide ei välttämättä vaadi koulutusta, eikä pakottava luomisen tarve katso asemaa.  ”Köyhän on pakko laittaa oma sielu siihen kappaleeseen, tauluun tai mihin lie veistokseen. Sillä ei ole välttämättä mitään tekniikoita hallussa, mutta silti se tekee taidetta.”

Ramirezin mielestä taiteen pyhyys on jäljen jättämistä maailmaan. Hänelle on tärkeää voida auttaa muita musiikin avulla ja tarjota ihmisille ratkaisuja ongelmiin.

”Vaikka biisi olisi lähtökohdiltaan kuinka synkkä ja negatiivinen, tahdon silti jättää tänne jotakin hyvää.”

Oikaisu: Jeison Ramirezin haastattelun lehtiversioon (Voima 7/2022) oli toimituksellisen kömmähdyksen takia päätynyt väärä kuva.  Matilda Koiviston ottamassa valokuvassa ei ollut Ramirez, vaan esiintyvä taitelija Neme.