Lukuaika: 3 minuuttia

Novaja Gazeta: Antakaa poikani takaisin

Voima julkaisee Venäjän Novaja Gazetan juttuja yhteistyössä Novaja Gazetan ja Suomen Le Monde diplomatiquen kanssa. Osa artikkeleista on lyhennetty.

Löydät kaikki verkkoartikkelit täältä.

”Sain tekstiviestin 27. helmikuuta: ‘Olen Ukrainan armeijan upseeri. Tiedättekö, missä poikanne on?’ Siinä luki poikani koko nimi ja syntymäaika, kaikki tiedot”, Ljuba Vorobjova muistelee. 

Viesti jatkui: ”Hän on täällä Ukrainassa sotavankina.” [Voiman huomio: Sotavanki-sanan venäjänkielinen ilmaisu ei sisällä sota-etuliitettä. Venäjän uuden lain mukaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ei saa kutsua ”sodaksi”. Lain rikkomisesta seuraa 15 vuoden vankeustuomio.]

Vorobjova istuu ikkunan edessä auringonpaisteessa, eikä kyyneleitä juuri huomaa. Sysimustat hiukset ovat nutturalla. Hän asuu Sokolissa, pienessä kaupungissa lähellä Vologdaa, Pietarista itään. 

Ukrainalaiset lähettivät valokuvan, jossa pojan silmät oli sidottu. Äiti tunnisti hänet heti. Pian Vorobjova sai videopuhelun, jossa pojan kasvot näkyivät ja heidän annettiin keskustella. Vorobjova kysyi heti, onko poika palkkasoturi. ”Ei äiti, en ole allekirjoittanut mitään”, poika vastasi.

Vorobjova nauhoitti videolle keskustelun poikansa kanssa. Se on päätodiste siitä, että poika on sotavanki. 

Todisteet olivat äidin hallussa jo silloin, kun joukko-osasto vakuutteli puhelimessa, että Daniil Vorobjov on palveluspaikassaan, eikä ole matkustanut minnekään.

Ljuba Vorobjova vetosi kirjallisesti pojan joukko-osastoon:

”Pyydän etsimään poikani ja ilmoittamaan minulle hänen olinpaikkansa ja terveydentilansa. Pyydän ryhtymään pikaisiin toimiin poikani palauttamiseksi Venäjän alueelle. Pyydän tarkastamaan, tapahtuiko hänen lähettämisensä Ukrainan alueella suoritettuun erikoisoperaatioon laillisesti ja tiedottamaan minulle tarkastuksen tuloksista.” 

Joukko-osastossa on lakattu vastaamasta puheluihin, Vorobjova kertoo. Ei hänen kirjeeseensäkään ole vastattu. 

Pojan tyttöystävä kaivoi joukko-osaston komentajan puhelinnumeron, ja tämä lupasi selvittää sotamiehen kohtalon ja soittaa. Sen jälkeen hänkään ei ole vastannut puheluihin. Puhelimesta kuuluu vain odotusäänenä hilpeää musiikkia. 

Missä osassa Ukrainaa poika joutui vangiksi ja missä hän on nyt, sitä Vorobjova ei tiedä. Tuntemattomasta ukrainalaisnumerosta tulleesta viestistä hän sai tietää vain pojan siirrosta Ukrainan sotilaspoliisin hallintaan. 

”Komppania vaikenee, sieltä ei kuulu tavuakaan. Minua ällistyttää moinen välinpitämättömyys lapsiamme kohtaan. Minähän luovutin poikani suorittamaan velvollisuuttaan isänmaalle.”

Daniilin kuvia äidin kirjahyllyssä.

Propaganda kannustaa loanheittoon

Kun sosiaalisissa verkostoissa ilmestyivät ensimmäiset tiedot <…>vangiksi joutuneesta paikallisesta, Vorobjovien päälle vyöryi netissä kuraa. Heitä syytettiin valheiden sepittämisestä ja paniikkimielialoista. Tämä virta hiljeni vasta, kun Venäjän puolustusministeriö myönsi virallisesti, että varusmiehiä on mukana ”erikoisoperaatiossa”. 

Sitten alkoi painostus. 

”Emme saaneet suoria uhkauksia, mutta johtoportaasta oli varmaan kehotettu olemaan levittämättä tietoa Daniilin sotavankeudesta, Vorobjovien juristi Anna Smirnova arvioi. Hän auttaa Vorobjovaa ilmaiseksi.

”Meille soitettiin ja kehotettiin olemaan tapaamatta mediaa. Kukaan ei kieltänyt kirjoittamasta valituksia ja anomuksia. Tuntui selvästi, että siellä pelättiin juuri julkisuutta ja tietojen leviämistä perheen ja alueen ulkopuolelle.”

Daniil Vorobjovin tapauksesta tietää jo koko Sokolin kaupunki ja puolet Vologdan alueesta.

mainos

”Olemme lähettäneet kirjallisia kyselyitä sotilas- ja piirisyyttäjien virastoihin, Läntisen sotilaspiirin komentajille, turvallisuuspalvelu FSB:lle ja komppaniaan, Smirnova luettelee. 

”Olemme käyneet esikunnassa, sotilassyyttäjän virastossa ja Punaisen Ristin toimistossa. Punaisessa Ristissä meitä todella ryhdyttiin auttamaan. He ottivat meidät vastaan, lähettivät pyyntömme Punaisen Ristin Moskovan komitealle, josta sen on määrä päätyä kansainväliselle Punaisen Ristin osastolle, joka hoitaa sotavankien asioita”, Smirnova kertoo.

Myös vapaaehtoiset ovat perustaneet sosiaaliseen mediaan avustusryhmiä, joissa vaihdetaan tietoja.

Puolustusministeriöltä ei ole tullut virallista vahvistusta varusmies Vorobjovin vangitsemisesta, mutta tietoa ei myöskään ole kumottu. 

Jos vangitseminen olisi tekaistua, pelkkää kuvamanipulaatiota ja harhautusta, kuten propaganda väittää, sittenhän poika oli helppo tuoda äitinsä luo elävänä ja terveenä. 

Moni äiti rukoilee

Daniil Vorobjov ei hakeutunut armeijaan, muttei myöskään luistanut palveluksesta. Myöhemmin hän oli aikeissa pyrkiä lääketieteelliseen ja opiskella neurokirurgiksi. Lisäksi hän kertoi, että palattuaan hän olisi pari viikkoa äidin luona, mutta muuttaisi pian asumaan tyttöystävänsä kanssa. 

Nyt pojan tyttöystävä ja Vorobjova soittelevat yhdessä esikuntiin vaatien varusmiehen palauttamista vankeudesta. Myös vanhemman veljen vaimo on ollut anopin rinnalla, soitellut kaikille mahdollisille tahoille ja juossut virastoissa. 

Vorobjova on kysellyt vankien vaihdosta. Viralliset lähteet Ukrainassa tai Venäjällä eivät vahvista toistaiseksi mitään vankien vaihtoa. Vorobjova toivoo, että jos varusmiehiä on alettu vaihtaa etulinjasta, kuten Venäjän puolustusministeriö ilmoittaa, myös vankien vaihto aloitetaan heistä.

Parvekkeelta näkyy tehtaan piippu. Vorobjova käy siinä tehtaassa töissä. Se on kaukana, ja hän matkustaa kahdella bussilla. Kesäisin hän kävelee säästääkseen rahaa. 

Pojan armeija-aikana hän oli haalinut mahdollisimman paljon työvuoroja, mutta nyt esimies antoi hänelle lomaa: pojan kohtalosta päättävät tahot suostuvat puhumaan äidin kanssa vain virallisina vastaanottoaikoina. 

”Poikani ei ole koskaan halunnut aiheuttaa minulle huolta. Hän sanoo aina, että kaikki on hyvin. Hän on sellainen ihminen. Rautainen luonne. Nytkin hän väittää, että kaikki on hyvin, että häntä ei haukuta eikä lyödä. Mutta kuinka hänet saadaan kotiin?” 

Äiti hörppää kahviaan ja katsoo eteensä näkemättä mitään.

Vorobjovin odotettiin alunperin kotiutuvan heinäkuussa. Siihen on valmistauduttu remontoimalla hänen huoneensa. 

Kun poika palaa, äiti ei päästä tätä enää minnekään. Asukoon tyttöystävän kanssa äidin kotona. 

Lastenkodin kasvatilla Ljuba Vorobjovalla on neljä lasta. ”Mitä isompi perhe, sen parempi. En anna poikaani minnekään sairaalaan. Hoidan häntä itse ja autan pääsemään jaloilleen. Kun hän oli parivuotias, olimme vähän väliä sairaalassa. Häntä piinasi keuhkoputkentulehdus. Sain silloin rukoiltua hänet terveeksi, ja niin teen nytkin.”

Vorobjovan televisio pauhaa kertoen venäläisten menestyksestä erikoisoperaatiossa. Vorobjova kääntää sille selkänsä pidätellen kyyneleitään. 

”Kyllä Danja palaa. Rukouksiini vastataan. Mutta kuvitelkaa, miten moni äiti nyt rukoilee. Jumala ei varmaan suoriudu tästä kaikesta.”

Kommentoi Facebookissa
  • 4.4.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Novaja Gazeta