“Katso kuinka kaunis äitini on! Kuinka vanha luulet hänen olevan?” kyselee pieni, eläväinen poika Ciya punoen värikkäitä rannekoruja pienen sängyn reunalla suuren huoneen nurkassa.
”Olen 28-vuotias, mutta kokenut paljon”, sanoo Zeynep. Hän on kotoisin Pohjois-Kurdistanista, Gewerista. Kaataen çayta höyryävästä hopeateekannusta hän kertoo tarinaansa: “Olin viidentoista joutuessani naimisiin itseäni 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Hän piti minua taloon lukittuna taloudenhoitajana.”
Zeynep asettelee makeiskulhoa sinipunaisen maton päälle. ”En edes tiennyt, miten vauvat syntyvät, kun eräänä päivänä tajusin olevani raskaana. Ciyan syntyessä minulla ei ollut mitään – ei vaatteita kummallekaan eikä ymmärrystä vauvan hoidosta. Osasin vain lyödä häntä, aivan kuten mieheni löi minua. Olin itsekin vain lapsi.”
Suru häivähtää Zeynepin kasvoilla. ”Paetessamme Maxumuriin eteläiseen Kurdistaniin, halusin tappaa itseni. Olin antamassa poikani adoptioon, mutta ystävieni tuen asioista jäin harkitsemaan asiaa”, Zeynep muistelee katsahtaen hellästi poikaansa. ”Miten olisin voinut jättää osan sydämestäni?”
Naisten kylä
Zeynep kuuli Koillis-Syyriassa sijaitsevasta Jinwarista, rakenteilla olevasta naisten ja lasten ekokylästä, jossa elämä oli vapaata. Jinwar on kurmanzia ja tarkoittaa naisten maata. Sen inspiraation lähteenä on ollut patriarkaatista vapaata yhteiskuntaa kannattavan kurdijohtaja Abdullah Ocalanin teoretisoima tiede naisista, jineologia.
”Olen täällä löytänyt itseni uudestaan. En enää näe itseäni vain minua alistavan miehen silmin. Pärjään itse ja olen löytänyt kiinnostuksen kohteita, kuten puutarhanhoidon ja ompelun”, Zeynap kertoo. ”En halua täältä pois koskaan. Jokainen nainen ansaitsee toisen mahdollisuuden onnellisuuteen.”
Jinwarissa, Al-Hasakahin kantonin koillisosassa raskaiden aseiden jyly rikkoo tähtitaivaisen yön hiljaisuuden. Vain muutaman kilometrin päässä turkkilaismielisten joukkojen valtaamilla syyrialaisalueilla, presidentti Erdoğanin armeija kohdistaa päivittäisiä hyökkäyksiä Tel Tamrin kaupunkiin ja kansainvälistä M4-valtatietä myötäilevän Kahabour-joen alueen kyliin.
Naiset osana vallankumoustaistelua
”Naisten osallistuminen puolustamiseen miesten rinnalla oli patriarkaalisessa yhteiskunnassa alun perin tehty vaikeaksi”, selittää Zilan Tel Tamr, Tel Tamr sotilaskunnan komentaja Naisten Puolustusjoukoista, joka on osa Syyrian demokraattisia joukkoja (Syrian Democratic Forces).
”Yhteisö kuitenkin lopulta hyväksyi naisten osallistumisen, ja nykyään olemme tärkeä osa taistelua valloitusta vastaan”, komentaja jatkaa. ”Koillis-Syyriassa naiset ovat aktiivisia toimijoita läpi yhteiskunnan, eivät vain armeijassa. Naiset taistelevat tasa-arvon puolesta ollen osa laajaa vallankumousprosessia”, Zilan huomauttaa. Tel Tamrin alueella asuu syyrialaisia ja assyrialaisia, kristittyjä, kurdeja ja arabeja, joita Isis teloitti joukoittain vuoden 2015 etenemissodassa.
Etulinja on vain muutaman kilometrin päässä kaupungin kupeessa kohoavalta kukkulalta. Kukkulan juurella asuintalojen keskellä seisoo kirkko.
”Ennen alueella oli yli kolmenkymmentä kirkkoa. Nyt ne ovat tuhottuja, vaurioituneita tai vaarallisen taipaleen takana. Vain tämä vanhin on suhteellisen turvallinen, ja tänne assyrialaiset kokoontuvat juhlaan”, sanoo Nabil Warda, Assyrians Ghabour Guardsin, assyrialaisen sotilasyhteenliittymän puhemies.
”Olemme tarjonneet suojaa viidellekymmenelle Turkin hyökkäyksiä paenneelle perheelle, ja olemme valmiita suojelemaan alueen yhteisöjä viimeiseen verenpisaraan”, Warda vannoo.
Uusi vapaampi yhteiskunta
Päivän laskiessa viileä henkäys pyyhkii Jamwarin vehnäpeltoja. Nainen huutelee värikkäiden kankaanpalojen ja ompelukoneiden sekamelskaan hukkuvan talon edustalla. ”Varovasti nyt polkimen kanssa! Juuri noin, hyvä tyttö!”.
”Maaliskuun 8. päivänä 2017 laskimme kylämme perustuskiven. Seuraavana vuonna marraskuun 25. päivänä, kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivänä Jinwar avautui”, kertoo nuori kyläläinen, Amara. ”Talot on rakennettu savesta perinteisin menetelmin. Ne ovat viileitä kesällä ja lämpimiä talvella. Kolmekymmentä taloa rakennettiin läheisten kylien asukkaiden avulla. Olimme selittäneet heille tarkoitusperiämme.”
”Naiset olivat tärkeä osa vallankumousta kymmenen vuotta sitten. Siitä lähtien Lähi-Idän näillä alueilla monet naiset eivät enää ole totelleet isiensä tai setiensä käskyjä, vaan eroavat ja opiskelevat.”
Mala Jîne – naisten talot – on tarkoitettu avoimelle keskustelulle tasa-arvoasioiden ratkaisemiseksi. Kylä on lähestulkoon omavarainen oliivi- ja aprikoosipuineen. ”Olemme perustaneet maatalousosuuskunnan, joka tarjoaa työtä myös kylän ulkopuolisille. Huomenna leivotaan leipää”, kertoo asuintaloilta kouluun, maatilalle ja luonnonlääkeklinikalle johtavalla keskustiellä kulkeva Amara. Pölyn keskellä kolme nuorta poikaa ajelee kullanväriseksi maalatulla polkupyörällään iloisesti hälisten.
”Lähdin Afrinista Shahbaan liittyäkseni vapautusrintamaan”, muistelee puutarhassaan istuva Jîyan. ”Saavuin Qamishlonin Mala Jiniin, jossa osallistuin akatemian kursseille, ja päätin tulla Jinwariin odottamaan veljeltäni asiakirjoja, joiden turvin olisin päässyt Saksaan. En ollut tottunut elämään maaseutukylässä.”
Jîyan hoiteli kukkatarhaa ja sai vastuulleen kylän kaupankin, kunnes tuli pidätetyksi Irakin rajalla. ”Olin matkalla jineologiseen kokoukseen Euroopassa. Minut vapautettiin vasta hiljattain”, hän kertoo. ”Enää en halua Saksaan, en voi kuvitella jättäväni Jinwaria.”
Patriarkaatin murtamista
Rakennuksesta, jossa teatteripaja harjoittelee näytelmää naisten oikeuksista, raikaa kuuluva ääni. ”Vapaus kuuluu naisille, mutta toisissa perheissä se ei toteudu! Liittoutuneina naiset ovat miehiä vahvempia”, lausuu nuori tyttö Isisin ja Turkin vastaisissa taisteluissa menehtyneiden naistaistelijoiden kasvokuvilla päällystetyn seinän edessä.
”Perheessäni Aleppossa olin veljieni kanssa tasa-arvoinen. Kahdeksantoistavuotiaana kaikki muuttui joutuessani naimisiin serkkuni kanssa”, muistelee Rojida*, 32, asettaessaan turkkilaisen kahvikannutarjottimen kotinsa lattiasohvien väliin. ”Avioituminen on jonkinlainen velvollisuus, mutta mieheni perheen kodissa menetin vapauteni. Tein taloustöitä enkä saanut puhua”, Rojida kertoo kahvikupillisen äärellä.
”Halusin karata, mutta tyttäreni Shlerin* synnyttyä jäin, haluten kuitenkin eroa. Mieheni ei eroa halunnut, ja lopulta karkasimme ja löysimme paikan turvatalossa, josta päädyimme Jinwariin”, nuori nainen kertoo. ”Shlerin kanssa osallistumme englannin opetukseen. Täällä kaikki on hyvin.”
On illallisaika. Kaksi tyttöä levittää pöytäliinaa pienen huoneen keskelle ja kantavat sille viinilehtikääryleillä, dolmalla, täytettyjä astioita. ”Jinwarissa elämme kurdien, arabien ja jesidinaisten kanssa. Kurdinaiset, jotka ymmärtävät kanssasisariensa sorron, kamppailevat maailman kaikkien naisten vapauden puolesta. Toivomme, että Jinwar toimii esimerkkinä myös muille naisten väkivallasta vapauttamisen puolesta taisteleville”, Amara lisää.
”Olen vallankumouksellinen. Olen opiskellut sosiologiaa koko sen ajan, kun kurdien vapautusliike on taistellut vapaan elämän puolesta. Olen syntyisin Lähi-Idästä ja ymmärrän sen ongelmat”, kertoo Rojida koiranpentu Lucyn vierellä. ”Jatkamme täällä kurdien viisikymmenvuotista kamppailua vapauden puolesta. Jos naisten kaupungin malli voi levitä Jinwarista jokaiseen paikkaan, patriarkaatti murretaan ja maailmasta voi tulla rauhan ja sisaruuden tyyssija.”
*Haastateltujen nimet on muutettu.
