Lukuaika: 3 minuuttia

Miesvihasta luokkakuviin – Rumpali Ilkka Tolonen luo äänimaisemaa kuunnelmiin ja yhteiskunnalliseen teatteriin

Luonnostelua Telakalla. Tanjalotta Räikkä eläytyy A. E. Virtasen jakautuneen persoonan teknokraatin lohkoon samalla kun Ilkka Tolonen tiivistää dramaturgiaa orgaanisesta konehuoneestaan käsin.

Mä vihaan miehiä. Mä vihaan seisaaltaan kusevia, lietelammikoita jälkeensä jättäviä miehiä. Mä vihaan lihaksikkaita miehiä, jotka nostelee pölkkyjä lenkkipolkujen varsilla. Mä vihaan laihoja alkoholisti-elämäntapataiteilijamiehiä Rytmin tiskillä. Mä vihaan itkeviä, masentuneita, itsesäälissä kieriskeleviä miehiä yksiöidensä sängyillä. Mä vihaan omahyväsiä, mielipiteistään varmoja miehiä internetissä. Oikeesti, ne ei tajua, että jos ne olis naisia, ne olis noilla argumenteilla naurettu keskustelusta ulos jo niin monta kertaa, ettei ne kehtais enää osallistua.

Näin aloittaa omaan oletettuun sukupuoleensa kohdistuvan tilityksensä päähenkilö Riikka Oksasen ohjaamassa Miesvihaaja-kuunnelmassa. Pitkän vuodatuksen kuluessa kertojan ääni kiihtyy rumpukompin mukana. Vahvistuu vaikutelma sielullisesta sylipainista itsensä kanssa.

”Studiossa soitin näyttelijöille taustoja siten, että heillä oli aina tempo ja jonkinlainen sävelmaisema taustalla heidän puhuessaan. Olin kuunnellut Laurie Andersonin novellitarinoita ja ajattelin, etten haluaisi säveltää melodioita, jotka kietoisivat kuulijat pauloihinsa. Halusin saada kuulijat keskittymään tekstiin, joka on alusta loppuun mielettömän kiinnostava”, kertoo kuunnelman äänisuunnittelija Ilkka Tolonen.

Juho Gröndahlin teksti alleviivaa kokemuksellista näkökulmaa ajankohtaiseen keskusteluun sukupuolen olemuksesta.

”Oli tärkeä saada siihen sellainen flow, joka vastaa tekijän tavoittelemaa tunnetilaa, ja että sitä voi kuunnella yhden ihmisen henkilökohtaisena tarinana. Sen sijaan, että merkkailisin päähenkilön tunnekuljetusta, äänitaustan piti hengittää sitä, että tyyppi ei tiedä, kuinka täällä kuuluu olla.”

Vakavan aiheen ohella tekstissä on myös paljon komiikkaa, rytmisyyttä ja leikkisyyttä. Tolosen mukaan tunteiden tasapainottelussa auttaa, jos työryhmän ilmapiiri kannustaa villien ideoiden heittelyyn.

”Koen, että menetän omasta ammattitaidostani suunnilleen kaiken, jos minulla ei ole hauskaa työtilanteessa. Tällä en tarkoita, että kaikki pitäisi lyödä leikiksi, vaan että kyynisemmässä ilmapiirissä menetän itsevarmuuteni ihmisenä.”

Rumpujen dynamiikkaa

Vastaavaa bändimeininkiä Tolonen löysi myös Riiko Saatsin Teatteri Telakalle viime syksynä ohjaaman Luonnos, 2021 (puupiirros paperille, 21 x 10 km) tiimoilta. Näytelmä kertoo Metsähallituksen Lapin suurten avohakkuiden suunnittelusta vastanneesta eränkävijä ja luontomaalari A. E. Järvisestä (1891–1963) ja hänen kauttaan kulttuurisen luontosuhteemme ristiriitaisuudesta.

Toteutuksessa Järvisen persoonan eri puolia esitti kolme eri näyttelijää. Melkein koko esityksen ajan tunnelmia rytmitti Tolonen lavalle nostetun rumpusettinsä kanssa.

”Rummut ovat valtavan vaikuttava äänilähde teatterissa, ja niistä saa irti hirveän paljon dynamiikkaa. En yleensä tee äänisuunnittelua etukäteen tai itsekseni. Nytkin olin harjoituksissa koko ajan läsnä rumpujen, pianon ja trumpetin kanssa ja sitten työryhmän kanssa samaa ilmaa hengittäessä syntyi idea olla lavalla koko ajan.”

Samana syksynä Tolonen vastasi Eva Louhivuoren kanssa äänisuunnittelusta ja musiikista Aina Bergrothin kirjoittamassa ja Riikka Oksasen Kom-teatterille ohjaamassa Lou Salome-näytelmässä. Sen nimihenkilö on 1900-luvun alun eurooppalaisissa kulttuuripiireissä vaikuttanut psykoanalyytikko ja aikaansa edellä oleva feministi.

mainos

”Oltiin Riikan kanssa kuunneltu kumpikin Joni Mitchelliä ja lähdettiin sitten miettimään, että olisi mahtavaa saada lavalle sen tyyppinen hahmo. Kun sitten Eva on häkellyttävä melodian kirjoittaja ja hänen äänensä on ilmiömäinen, niin lähinnä kommentoin katsomon puolelta, miten  musiikki istuu kokonaisuuteen.”

”Minkälaista luokkaetua saan siitä, että olen käynyt Teatterikorkeakoulun tai mitä haittaa on tullut siitä, että lapsuusympäristössä taidetta oli aika vähän?”

Taiteilijan luokkatausta

Teatteriprojektien ohella Tolonen soittaa rumpuja Maija Vilkkumaan yhtyeessä ja Soft Hammers -bändissään. Suhde teatteriin ulottuu yhtä kauas historiaan kuin ensimmäisille soittotunneille meneminen. Myöhemmin hän suoritti Helsingin Pop&Jazz Konservatorion ja opiskeli Teatterikorkeakoulussa äänisuunnittelijaksi.

”Olen kotoisin Ristijärveltä ja menin yhdeksänvuotiaana ensi kertaa teatterileirille. Kainuussa ei ole kauhean laajasti mahdollisuuksia, mutta hyödyin valtavasti siitä, että vanhemmilla oli varaa ja halukkuutta maksaa kulttuuriharrastukseni”, hymyhtää Tolonen.

Oma tausta toimi suoraan raaka-aineena esimerkiksi hänen työstäessä äänimaisemaa Elsa Heikkilän ja Laura Lehtisen tanssilähtöiseen Luokkakuvia-hankkeeseen.

”Mietin luokkakysymystä paljon henkilökohtaisestkin. Minkälaista luokkaetua saan siitä, että olen käynyt Teatterikorkeakoulun tai mitä haittaa on tullut siitä, että lapsuusympäristössä taidetta oli aika vähän? Siinä hankkeessa oltiin kyllä pitkään jumissa, että mitäs tässä äänellisesti olisi, mutta sitten ostettiin nettihuutokaupoista vanhoja kelloradioita, joiden kautta ajettujen äänien kautta saatiin mukaan nostalgista häivähdystä.”

Vaikka Tolonen tuntuu päätyvän koko ajan hyvin yhteiskunnallisiin projekteihin, hän ei koe valitsevansa projekteja ensisijassa aiheen mukaan.

”Ehkä kyse on siitä, että olen tutustunut tekijöihin, jotka tykkäävät työtavastani. Korkeakoulutettuna taiteilijana olen vähän varovainen pitämään palopuheita taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä, mutta vaikka korona perui hirveästi töitä, ei minulle tullut sellaista oloa, etteikö tämä työ olisi yhteiskunnallisesti tosi tärkeää!”

Miesvihaaja julkaistaan Ylen Ykkösellä & Areenassa 11.9.2022. Lou Salome on nähtävissä vielä Tampereen teatterikesässä 2.–3.8.2022. Luokkakuvia jatkuu vielä loppuvuodesta.

Kuuntele myös Ilkka Tolosen haastattelu Teatterin politiikkaa & politiikan teatteria -podcastista.