Näyttämöllä on Hitlerin ja Stalinin suuret kuvat. Niiden välisestä juoksuhaudasta ryhmä sotilaita luo huolestuneita katseita yleisöön. Heillä on aseinaan jääkiekkomailat, jotka synnyttävät rinnakkaisvaikutelman vaihtoaitiosta. Kun valaistus muuttuu surrealistiseksi ja Daruden Sandstormin ensi tahdit jyrähtävät käyntiin, koko joukkue lähtee hidastetusti rynnäköimään yli kuvitellun suon tai jään katsojia kohti.

Reaaliaikaan leikataan tylysti, kun yksi jermuista saa kuolettavan osuman ja kaatuu kolahtaen lavalle. Jäljelle jääneet tuijottavat hengetöntä toveriaan kuin tapahtunutta ymmärtämättä.

Tämä on avainkohtaus Juho Mantereen Teatteri Vanhaan Jukoon tekemästä Tuntemattoman sotilaan uudesta sovituksesta. Tuo hämmennys sopii yhtä hyvin Väinö Linnan kuvaamiin jatkosodan nuoriin rintamamiehiin sodan arjessa kuin meihin tämän ajan ihmisiin Ukrainan sodan televisiokuvien äärellä.

”Oma maailmankuva mureni siinä kerralla. Olin naiivisti ajatellut, ettei Euroopassa suursota olisi enää mahdollinen. Venäjän hyökkäys muutti myös Linnan teoksen lukukokemusta. Mietittiin työryhmässä hetken jopa sitä, että pitääkö perua koko esitys”, avaa Mantere tuntojaan.

Usko Linnan tekstin kantoon yli kaikkien sotien auttoi kuitenkin viemään hankkeen maaliin. Mantere muistuttaa, miten kirjailija pilkkaa suoraan ja armottomasti sodan nostamista jalustalle sekä kaikkea patriotismia ja militarismia.

”Ukrainassa käytävän sodan takia telkkari on täynnä sotilaita analysoimassa. Että mitä tällä hetkellä sotilaalliselta kannalta tapahtuu. Taiteen kieli on tärkeällä tavalla erilaista. Ehkä teatteriin kuuluva tekijöiden ja yleisön kokoontuminen yhteen voi vähän auttaa käsittelemään tätäkin tilannetta.”

Alkutekstin voima

Näytelmän ohjelmalehtisessä Mantere kertoo, miten hän edesmenneen isänsä loppumattomasta Linna-fanituksesta ja isäkapinasta huolimatta oppinut arvostamaan Linnaa maailmanluokan kirjailijana.

”Yleensä Tuntematon on tehty spektaakkeleina suurille lavoille. Ajattelin, että juuri siksi näytelmä sopisi pieneen ja kotoisaan Vanhaan Jukoon riisuttuna ja neljän näyttelijän voimin toteutettuna niin, että päästään kunnolla zoomailemaan niitä kirjan henkilöitä”, hän täydentää.

Mantereen mielestä juuri teatteri on hyvä väline tavoittamaan Linnan alkuperäisiä sävyjä, ironisia rinnastuksia ja groteskia huumoria, jotka etenkin elokuvaversioissa ovat jääneet taka-alalle. Yksi leffojen pehmennyksistä liittyy Kariluodon hahmoon, joka alkutekstissä näyttäytyy avoimesti oman aikansa natsi-ihanteisena Suur-Suomi-haaveilijana. Näytelmässä Kariluodon (Annikka Hartikka) tämän puolen kanssa ei kainostella.

”Ainakin nuoremman yleisön mielikuva Tuntemattomasta tulee pääosin Laineen ja Louhimiehen leffoista. Elokuvissa sota kuitenkin estetisoidaan pinnaksi ja syvätasot katoavat. Näytelmässämme luetaan paljon kirjaa juuri siksi, että niin saadaan tekstin aito väkevyys ja visuaalisuus takaisin näkyviin ”

Esimerkiksi Lehdon kuolinkamppailu ja itsemurha näyttämöllistetään niin, että Lehtoa esittävä Esa-Matti Smolander kannattelee päänsä päällä painavaa koivupölliä samaan aikaan, kun toinen näyttelijä lukee kirjailijan veret pysäyttävää kuvausta tapahtumista.

Samalla tavalla luennan tukemana toteutetaan kohtaus, jossa Lehto ampuu venäläistä sotavankia (Olli Riipinen) selkään.

”Siinä näyttäytyy, kuinka Linna katsoo venäläisiä sotilaita varsin empaattisesti. Hän käyttää usein muutenkin peilitekniikkaa siten, että kuvaa venäläiset samanlaisissa asemissa kuin suomalaiset. Siis tyyliin, että eiväthän ne sotilaat voi mitään sille, mitä isot herrat ovat päättäneet.”

Uuden polven teatterikieli

Mantereen ohjauksissa näkyy usein viittauksia populaarikulttuurin teoksiin. Esimerkiksi hänen Viirukselle tekemässään Pelikanen-sovituksessa August Strindbergin sysimusta perhetragedia piirtyi absurdin zombie-filtterin läpi samalla, kun yksittäisissä kohtauksissa viitattiin muun muassa Blade Runneriin ja Terminatoriin. Q-teatterin Toksisessa kabareessa taas satiirin kohteena olivat television realitykisailut ja -visailut.

Hiukan samaa henkii Tuntemattoman kohtaus, jossa Rokan lahdatessa 52 venäläistä järven jäälle häntä esittävä Minja Koski tanssii punaisten ilmapallojen kanssa kuin Chaplinin Führer-hahmo maapallonsa kanssa Diktaattorissa. Makaaberissa kohtauksessa voi nähdä myös Kellopelinappelsiinin Alexin harjoittamassa musikaalipastissiksi puettua väkivaltaansa.

Näytelmän musiikkivalintoina kuullaan Daruden ohella myös Rammsteinia, Raptoria ja Kikkaa.

”Alun perin tarkoituksena oli tehdä metaesitys, jossa kommentoitaisiin tekstiä enemmänkin tästä ajasta käsin, mutta työprosessin kuluessa päätettiin sitten sukeltaa sinne kirjaan sisään. Linnan mainitsema musiikki taas on nykykatsojille usein vieraampaa ja siksi sitä piti päivittää.”

Tuntematon sotilas on Mantereen viimeinen ohjaus ennen kuin hän vuoden vaihteessa aloittaa parikymmentä vuotta itseään vanhempien tekijöiden sukupolviteatteriksi mielletyn Q-teatterin taiteellisena johtajana. Uuteen tehtäväänsä hän suhtautuu pelonsekaisen innostuneesti.

”Haltuunotettavaa on paljon. Mutta mukaan tulee myös minulle ennestään tuttuja tekijöitä, joiden kanssa saamme mahdollisuuden jatkaa oman teatterikielemme kehittämistä. Tietenkin Q-teatterin kaltaisen rohkeutta ja uusiutumista arvostavan teatterin pitää toimia niin, että uusille naamoille tulee tilaa. ”

Väinö Linna & Juho Mantere: Tuntematon sotilas
Esitykset Vanhassa Jukossa 3.2. asti ja Turun Kaupunginteatterissa 10.2. alkaen.

Kuuntele Mantereen haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa.