Aura Sevónin romaanista Okulovulva (Aviador 2021) on moneksi: kirja käsittelee binaarisen sukupuolijärjestelmän, patriarkaalisen katseen ja hallinnan kritiikkiä, omaelämäkerrallista ruumiillisuutta, länsimaista elokuvataidetta ja pornografiaa, otteita lehtien tekstaripalstoilta, teknologisen maailmankuvan ja taloudellisen tehokkuuden seurauksia, mehiläisten seksuaalisuutta, yhteyden filosofiaa ja vulvaanisen ajattelun näkymiä.
Okulovulva on merkillinen teos.
”Halusin kirjoittaa ruumiin sisäisistä kokemuksista, joita ei voi nähdä perinteisellä katseella”, Sevón kertoo. ”Kokemukseni kohdunulkoisesta raskaudesta toimi yhtenä sysäyksenä kirjoittamiseen. Traumaattinen kokemus yhtäältä pakeni sanoja ja toisaalta houkutteli esiin uusia ilmaisuja.”
Sevón kirjoittaa kirjan alkupuolella autobiografisista aineksista – lapsuudenmuistoistaan, virhesijaintisesta raskaudestaan sekä siihen liittyvistä lääketieteellisistä toimenpiteistä – realistisen kerronnan keinoin. Ruumiillisuus tuo esiin elämän haurauden. Hallinta, jota patriarkaalinen ajattelu on perinteisesti vaalinut, ei ole mahdollista.
”Havahduin jossain vaiheessa opintojani siihen, että länsimaisen kerronnan, kirjallisuuden ja taiteen historiaa dominoi maskuliininen perspektiivi”, Sevón toteaa. ”Se näkyy filosofiassa mutta myös populaarikulttuurissa aina suoratoistopalvelujen poliisisarjoista netin pornografisiin sisältöihin. Länsimaisen ajattelun historia on perustunut Platonista lähtien dualistiseen logiikkaan, kuten australialainen ekofeministifilosofi Val Plumwood on esittänyt. Luonto, ruumiillisuus, tunteet, aistit ja materia on assosioitu feminiinisyyteen ja järki, rationaalisuus, älyllisyys, teknisyys ja tunnekylmyys maskuliinisuuteen.”
Plumwoodin mukaan dualistinen logiikka on luonut perustan naisten ja luonnon alistamiselle sekä kolonialismille. Vastakohtaparit – luonto ja järki, nainen ja mies, ruumis ja äly – on käsitetty ehdottomiksi. Naisten toimijuus on sivuutettu.
Katsominen sivuuttaa lähiaistit
Patriarkaalista ajattelua hallitsee katse. Sevón tarkastelee kirjassaan näköaistin merkitystä länsimaisessa elokuvahistoriassa ja pornografiassa. Akateemisen esseen ilmaisukeinoja hyödyntävät osuudet limittyvät kirjan kertojan kokemuksiin miespuolisen kollegansa tuijotuksen kohteeksi joutumisesta. Mies ei lähesty kertojaa vaan tuijottaa tätä selittämättömällä tavalla aina tämän kohdatessaan. Piinaavan katseen mysteeri avautuu Sevónin käsitteellistäessä kokemusta feministisen teorian avulla. Teoreettinen ja henkilökohtainen limittyvät. Katsominen on hallintaa, luokittelua ja hierarkioiden pystyttämistä. Länsimainen perinne on siirtänyt lähiaisteihin, eli tunto- ja makuaistiin, liittyvät kokemukset toissijaisiksi.
”Olemme helposti sokeita asioille, jotka eroavat itsestämme. Toiseutamme katseella ihmisiä sukupuolen ja ihonvärin perusteella. Esimerkiksi itselleni tutussa ranskan kielessä verbi voir tarkoittaa näkemistä, ja näkeminen sisältyy myös sanoihin pouvoir eli valta, savoir eli tieto ja avoir eli saada, omistaa. Feministisessä teoriassa on ajateltu, että mieskatse sisältää kolonialistisen aspektin: subjekti haluaa omia itselleen maita, mantereita, naisruumiita ja muita himonsa kohteita.”
Länsimaisessa elokuvataiteessa ja pornografian valtavirrassa toimijana onkin lähtökohtaisesti ollut mies, jonka katseen ja halun kautta seksuaalisuus on saanut merkityksensä. Feministinen pornokäsitys voi Sevónin mukaan kuitenkin purkaa valta-asetelmia ja lisätä marginalisoitujen subjektien toimijuutta.
”Haluan nostaa esiin naishalun moninaisuutta.”
”Mediatutkija Susanna Paasonen on tuonut esiin, että pornon estetiikka perustuu kitschille ja överiydelle. Porno ei ole realistista representaatiota. Haluan nostaa esiin naishalun moninaisuutta. Esimerkiksi nainen, jonka seksuaalisiin mieltymyksiin kuuluu alistuminen, voi aivan hyvin olla feministi. Ollaan taas patriarkaalisessa logiikassa, jos ajatellaan, että naiset ovat aina lempeitä ja kilttejä ja haluavat vain paijaamista.”
Patriarkaalinen ajattelu on pyrkinyt hallitsemaan maailmaa katseen lisäksi teknologian avulla. Eräs Okulovulvan mieshahmoista kuvailee yksityiskohtaisesti elämäänsä sujuvoittavia teknologisia laitteitaan: Golden Heaven -katumaasturia lisävarusteineen, triplaeristettyä teräsmukia sekä kylpyhuoneensa niskuroivaa magneettiventtiilihanaa.
”Pyrimme hallitsemaan teknologian avulla kaikkea ja luomaan turvallisuutta”, Sevón sanoo. ”Suomalaisesta kulttuurista puuttuu henkisyys, ja teknologia on ottanut Jumalan paikan. Elämme illuusiossa, että teknologia tekee meistä haavoittumattomia. Mutta eihän se mene niin. Ihminen ei tule koskaan hallitsemaan edes omaa elämäänsä.”
Teknisen tiedon ihanne näkyy Sevónin mukaan myös suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa, jossa teoksia arvotetaan erityisesti muodon ja kielen perusteella. Kirjallisuuspalkintoja jaettaessa kiinnitetään huomiota hallittuun ja huoliteltuun kieleen – usein kirjallisuuden yhteiskunnallisen ja eettisen merkityksen kustannuksella.
”Syvä yhteys sisimpään, sinne minne ei voi nähdä”
Sevón pyrkii nostamaan Okulovulvassa esiin romaanitaiteen moninaisia mahdollisuuksia tukeutumalla feministiseen vastakatseeseen, josta hiljattain edesmennyt filosofi bell hooks kirjoitti.
”Halusin kääntää katseen toisinpäin siten, ettei se suuntaudu ruumiista ulospäin omimistarkoituksessa vaan toimii itseymmärryksen välineenä. Feministinen vastakatse luopuu välineellisestä suhteesta tietoon. Se tutkii ruumiillista kokemusta ja aisteja tiedon mahdollistajina.”
Moninaisuus näkyy Okulovulvassa niin rakenteen, sisällön kuin ilmaisun tasolla. Sevón hahmottelee vulvaanista ajattelua, joka muistuttaa kirjailija Maria Matinmikon teoksessaan Kolkka tutkimaa vaginaalista estetiikkaa. Samalla se tuo mieleen feministisen ajattelijan Hélène Cixous’n tuotannon, jota Sevón on kääntänyt ja tutkinut.
”Vulvaaninen ajattelu on joustavaa ja kimmoisaa ajattelua, jossa perinteisiä hierarkioita ja kategorioita kannatteleva binaarinen logiikka vesittyy”, Sevón toteaa. ”Se liudentuu vuotaviksi, moninaisiksi ja haarautuviksi tekstuaalisuuksiksi, joissa ei voi enää tehdä jakoa perinteisiin vastapareihin, kuten sisä- ja ulkopuoleen.”
Sevón rikkoo Okulovulvan monikerroksisella, monitahoisella ja monigenreisellä muodolla paitsi lineaarista lukutapaa, myös yhtenäisyyden ja yhdenmukaisuuden periaatetta. Niinpä romaanissa liu’utaan ”realistisesta kerronnasta ja proosasta visuaaliseen runouteen ja teoreettiseen esseeseen orgaanisesti ja virtaavasti”.
Romaani huipentuu unenomaiseen matkaan, jossa kertoja kulkee pitkin aistirikkaita näkyjä pursuavaa ”pitkän opin tietä” kohti ”eroottis-henkistä ja affektiivista suhdetta kaikkeen elävään”. Kertojan rohkeus olla vastaanottavainen vallitsevasta vääryydestä ja kärsimyksestä huolimatta mahdollistaa olemisen tavan, joka on sekä kaikkein haastavin että kaikkein palkitsevin: hauras ja haavoittuvainen, mutta samalla hurmioitunut ja nauttiva.
”Teoksen loppu, jossa eroottinen ja teoreettinen limittyvät poeettisessa proosassa orgaanisesti, syntyi kirjailijaresidenssissä Rodoksen saarella Kreikassa”, Sevón kertoo. ”Luin aamulla Astrida Neimanisin esseetä vesivaroista, ja iltapäivällä kelluin kultaisessa aallokossa. Ruumiin ja aaltojen liike sulautuivat toisiinsa ja loivat nautinnon kielen teoksen päättävälle osiolle.”
”Vulvaaninen ajattelu on joustavaa ja kimmoisaa ajattelua, jossa perinteisiä hierarkioita ja kategorioita kannatteleva binaarinen logiikka vesittyy.”
