”Me läksimme kuumasta Helsingistä Marlebäckiin, Iittiin, syvälle Suomenmaan metsien kätköön. Tapasimme siellä kansanihmisiä!  Me saimme syödäksemme. Oli maitoa, savukinkkua ja mansikoita. Perunoita suoraan maasta. Mansikoita ja kermaa.”

Näin hehkuttaa yleisölle riemuaan Hella Wuolijoen vieraanvaraisuudesta Bertolt Brechtin uskollinen avustaja ja rakastaja Grete Steffin. Tuberkuloosinsa takia hän on kärsinyt erityisen paljon ajan elintarvikepulasta.

Steffin on nostettu päähenkilöksi Taru Mäkelän ohjaamassa näytelmässä Brechtiä jokanaiselle. Se sijoittuu 1940-luvun alkuun, jolloin Brecht (Johannes Korpijaakko) vietti assistenttinsa Steffinin (Katariina Lantto) ohella vaimonsa, näyttelijä Helene Weigelin (Petriikka Pohjanheimo) sekä lastensa kanssa yhden pakolaisvuoden Suomessa. Joukkoon liittyi myös Brechtin uusi rakkaus, tanskalainen näyttelijä Ruth Berlau (Hanna Vahtikari).

Samassa kohtauksessa Steffin kertoo, miten Wuolijoen kuppi menee nurin, kun vieraiden suhdekaruselli selviää viimein hänelle. Niskavuoren vahvoista naisista kertovasta näytelmäsarjastaan, kansainvälisistä bisneksistään ja radikaalista vasemmistolaisuudestaan huolimatta hänen suvaitsevuutensa raja ylittyi Berlaun kohdalla, ja tämä sai muuttaa telttaan asumaan.

”Hella ei ollut millään muotoa perinteinen nainen, mutta on eri asia olla teoriassa seksuaalisesti vapautunut kuin katsella tällaista peliä omien silmien edessä”, naurahtaa näytelmässä Wuolijokea esittävä Reetta Ristimäki.

Kirjailija Sirpa Kähkösen mukaan näytelmässä halutaan nostaa juuri näitä usein unohdettuja naisia näkyviin. Avainkysymys on, miksi nämä älykkäät naiset suostuivat perinteistä miesneroa palveleviin osiinsa hirvittävän ahtaissa oloissa.

”Vaikka rusikoimme Brechtin sankaruutta, ei ole tarkoitus tehdä hänestäkään pelkästään karikatyyria. Emme halua esittää jälkikäteisiä tuomioita. Olennaisempaa on näyttää, että tällä tavalla nämä ihmiset ovat silloin valinneet elää. Sekin välittyy, miten tätä klaania pitää liikkeessä yhdessä tehtävän työn merkityksellisyys.”

Aikansa influensseri 

Ohjaajana Brechtille oli tärkeää saada katsoja vieraannuttamisen kautta oivaltamaan oma aktiivinen roolinsa teoksen tulkitsijana ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Brechtiä jokanaiselle -esityksessä Brechtin teatterikielestä muistuttavat näytelmään sävelletyn musiikin laji, taustaprojisoinnit sekä se, että yleisöä puhutellaan yli rampin.

Brechtillä oli vahva halu provosoida porvareita. Samalla duunarihenkisestä lättähatustaan, pyöreistä silmälaseistaan ja sikaristaan yhä muistettava Brecht oli aikaansa edellä oleva oman brändinsä rakentaja.

”Elämäkertojen mukaan hän teetätti mittatilauksena esimerkiksi käyttämänsä työläishaalarit. Hän olisi varmaan ollut tosi hyvä someinfluensseri. Tosin ne naisethan tietysti olisivat sen sometuksenkin hoitaneet hänen puolestaan”, hymähtää Kähkönen.

Ristimäki on myös tuottajana ja esiintyjänä lokakuun lopussa Aleksanterin teatterissa esitettävissä Ville Saukkosen  ohjaamissa Mahagonny ja 7 kuolemansyntiä -näytelmissä. Ristimäen mukaan nämä 1920- ja 1930-luvuilla tehdyt laulunäytelmät osoittavat, miten Brechtin kapitalismikritiikki on jopa yllättävän suoraan siirrettävissä tähän aikaan.

”Mahagonnyssa ollaan alunperinkin ekokatastrofin äärellä. Kummassakin on kysymys siitä, kuinka osa ihmisiä sikailee käyttämällä sumeilematta hyväkseen luonnonvaroja ja toisia ihmisiä. Niissä mietitään myös sitä, onko köyhällä varaa olla moraalinen.”

Kähkösen mielessä Brechtin ajankohtaisuutta selittää se, että hänen näytelmänsä ovat esteettisesti pelkistettyjä kuvauksia universaaleista kriiseistä.

”Itselleni Brecht on erityisen tärkeä runoilijana. Mieleen tulee esimerkiksi Työläisäidin kehtolauluja -sarja, joissa äiti laulaa kuinka hiilet ovat loppu ja asunto on pimeä ja kylmä. Ja nyt sitten Eurooppa on menossa kohden tätä samaa köyhien pimeää ja kylmää talvea.”

Historian jälkikirjoitus

Brechtiä jokanaiselle -näytelmä päättyy kesäkuuhun 1941, jolloin Brechtin seurue pääsi viime hetkellä pakenemaan jatkosodan ja Operaatio Barbarossan alta junalla Siperian halki Yhdysvaltoihin. Siellä Brecht yritti vaihtelevalla menestyksellä päästä mukaan elokuvien tekoon ja joutui epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean kuulusteluun.

Vuonna 1949 Brecht ja Weigel muuttivat DDR:ään ja perustivat Berliner Ensemble -teatterin. Brecht solmi uusia sivusuhteita ja kärvisteli sosialistisen systeemin vaatimusten äärellä. Poliittisen tasapainoilun omakohtaistakin tragediaa hän kuvaa näytelmänsä Galileo Galilein elämä eri versioissa.

Brechtin ja Wuolijoen kohtaamisesta syntyi yhdessä kirjoitettu näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, joka kantaesitettiin vuonna 1948 Sveitsissä. Siinä yhdistyvät Wuolijoen rehevä maalaiskuvaus ja Brechtin piruileva luokka-analyysi. Itselleen tyypillisen tapaan Brecht merkitsi näytelmän omiin nimiinsä ja alensi teostiedoissa Wuolijoen taustalähteeksi.

Brechtiä jokanaiselle -näytelmän esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 12.11. asti.

Mahagonny & 7 kuoleman syntiä -näytelmien esitykset Aleksanterin teatterissa 21., 23. & 25.10.

Sirpa Kähkösen ja Reetta Ristimäen haastattelu Politiikan teatteria & teatterin politiikkaa – podcastissa: voima.fi/audio