Lukuaika: 5 minuuttia

Vaihtoehtokulttuurien äänenä radiossa toiminut Njassa kokee rokkikukkojen maailman muuttuneen moniäänisempään suuntaan

Vuodesta 1985 helsinkiläisissä radioissa työskennellyt Jyrki ”Njassa” Jantunen on nähnyt suomalaisen paikallisradion monet vaiheet. Legendaariseksi levynkääntäjäksikin tituleerattu Njassa on aina ollut sanavalmis moottoriturpa. Njassa on persoonallisella tyylillään kommentoinut maailman menoa viimeiset parikymmentä vuotta Radio Helsingissä, joka nykyisin kuuluu FM-taajuuksilla myös Tampereella ja Oulussa sekä nettiradion kautta ympäri maailman.

Njassan tarina alkoi Lepakon valtauksesta vuonna 1979. Lepakko oli Helsingin Ruoholahdessa sijainnut entinen maalivarasto ja alkoholistien yömaja. Elävän musiikin yhdistyksen Elmun aktiivit ottivat talon haltuunsa ja kunnostivat siitä ikärajattoman musiikkitalon nuorisolle. Lepakon tee se itse -hengessä viihtyi myös nuori Njassa, joka hengaili punkkariporukoissa, kokeili siipiään bändeissä ja teki dj-keikkoja. Varsinainen ura urkeni, kun legendaarinen paikallisradio Radio City aloitti vuonna 1985 ja Njassa repäistiin suoraan Lepakon käytävältä studioon juontajaksi.

Ennen vuotta 1985 Suomi oli harmaa ja tiukkojen sääntöjen kahlitsema maa. Kekkoslovakian ainoa radio oli Yle, joka soitti rockia muutaman tunnin viikossa. Pääsääntöisesti eetterin täyttivät hartaat sävelet, lauantain toivotut levyt ja ampumahiihdon selostukset. Kun Radio City aloitti, se teki kulttuurivallankumouksen. Nyt rokki raikasi läpi vuorokauden ja kanava oli auki nuorison omalle äänelle.

”Voi ehkä mennä kerran radioon ja pieraista mikrofoniin ja sanoa perään ’vallankumous’, mutta mitä sen jälkeen?”

Into ja tekemisen meininki oli kova. Jossain vaiheessa Njassa havahtui siihen, että biisien väliin olisi hyvä sanoa jotain järkevääkin. ”Tuo oli juuri se vaikea asia, koska olen tällainen nasaali stadilainen sössöttäjä. En voi tehdä itsestäni mukavaa keskisuomalaista jutunkertojaa. En siis ollut yleisradiolainen, joka kertoo asioista kuivakkaasti ja oikealla tavalla. Nähtävästi viestini meni hyvin läpi, koska ei kestänyt kauaakaan, kun olin jo Helsingin Sanomien Vastenmielisiä ilmiöitä -palstalla edustamassa paikallisradio dj:tä”, Njassa muistelee.

Radio Cityssä tärkeää oli vapaus ja itsensä toteuttaminen omilla ehdoilla. Nyt vihdoin saatiin väriä ja monimuotoisuutta Helsingin ankeaan kulttuurielämään. ”Radio Cityn idea oli minulle sama kuin Lepakossa ja omissa klubijutuissamme: tehdä tätä juttua meille itsellemme. Kenelle muulle meidän pitäisi tätä tehdä? Niistä, jotka kuuntelevat ohjelmiani, joku varmaankin myös diggaa ja toteaa ’vau hyvä meininki’. Ja niin tapahtuikin.”

Vaikka Njassan alkuaikojen radiopersoonaa kuvaa hyvin kaksi sanaa: uho ja ylpeys, kupli taustalla jotain aivan muuta. ”Cityn pomo Juha Tynkkynen ihmetteli aikoinaan, miten tällainen suupaltti ja aina pää auki oleva tyyppi kuin minä oli aina vähän ihmeissään siellä studiossa. Pohjavireeni oli epävarmuus. Kaiken maailman uhoaminen ja muu on epävarmuuden peittämistä.”

Radio Citysta tuli suosittu. Siitä kuuntelivat muutkin kuin hipit, punkkarit ja muu vaihtoehtoväki. City kasvoi ulos Lepakosta ja muutti salonkikelpoisemmalle Kaapelitehtaalle. Mainosrahoitteisen paikallisradion täytyi myös tarkistaa kurssiaan sisällöllisesti. Tämä vaikutti Njassakin ohjelmiin. ”Kun kaikki muuttuu suuremmaksi ja kaupallisuus tulee mukaan, niin tulee myös kaikenlaisia kytkyjä. Silloin ymmärsin, että maailmaa on Lepakon ulkopuolellakin. Oli pakko hyväksyä, etten voinut olla ikuisesti Lepakossa ja koko muu paha maailma ulkopuolella.”

Lopulta soittolistat ja valtavirtaistaminen muuttivat Radio Cityä niin paljon, että alkuaikojen tee-se-itse-hengestä ei ollut juuri mitään jäljellä. Kapina oli muuttunut bisnekseksi, mutta radiolle uskollinen Njassa sinnitteli mukana. ”Kun Radio City siirtyi Lepakon kellarista Kaapelitehtaalle, ajattelin aluksi, että on nastaa, ettei tarvi tehdä enää ohjelmia homeisessa kellarissa, jossa tulee paha olo, kun on kolme tuntia studiossa. Radio Cityssä työpöytäni lähestyi kuitenkin niin sanotusti ulko-ovea. Tunsin, että tässä ollaan liipasimella. Kaikki vanhat tyypit puskettiin Radio Citystä pois. Tajusin, että asiaa on ihan turha itkeä. Mä teen täällä duunia sen aikaa kunnes tulee jotain muuta ja parempaa. Ja sitten sitä tulikin.”

Njassa mikrofonilliset kuulokkeet päässä. Yllään vihreä t-paita.

Vanhat radiocityläiset Axa Sorjanen ja Paula Salovaara perustivat vuonna 2000 soittolistattoman Radio Helsingin, jossa vanhat cityläiset ja monet uudet äänet pääsivät mellastamaan anarkistisen innostavassa hengessä. Mukaan uuteen nousuun pääsi myös Njassa. Lepakon hengen soihdunkantajat tekivät Radio Helsingissä hyvää ja monipuolista radio-ohjelmaa.

Ajat olivat kuitenkin muuttuneet. Radio Helsingistä ei tullut yhtä suosittua kaikkien helsinkiläisten kanavaa kuin Radio Citystä ja mainoseurot olivat tiukassa. ”Et voi astua kahta kertaa samaan jokeen, mutta voit lyödä varpaasi joka kerta samaan kiveen siellä joessa, sanoo vanha kiinalainen sananlasku. Radio Helsinkihän on ollut kaupallisesti menestyksetön. Vasta viime vuonna Radio Helsingillä oli ensimmäistä kertaa menot ja tulot tasapainossa.”

Radio Helsinki on ehtinyt nähdä monenmoisia vaiheita. Se on myyty useaan kertaan. Omistajia ovat olleet Paula Salovaaran jälkeen Helsingin Sanomat ja Tomi Ruotimon Houston inc. -yhtiö. Välillä radion talous ruoppasi niin syvällä, että sen pelastamiseksi järjestettiin joukkorahoitushanke. Viimeisimmäksi pelastajaksi tuli Muusikkojen liitto, joka osti Radio Helsingin vuonna 2016.

Ohjelmavirta Radio Helsingissä ei ole katkennut ja Njassakin on saanut jatkaa vapaata lentoaan, joskin uusin reunaehdoin. ”Vapauden kanssa käsi kädessä kulkee vastuu, ei ole olemassa vapautta ilman vastuuta. Pitää miettiä, mitä tekee. Voi ehkä mennä kerran radioon ja pieraista mikrofoniin ja sanoa perään ’vallankumous’, mutta mitä sen jälkeen?”

Njassalle muutokseen vaikuttaa sen vastaan ottaminen: ”Tilanteet vaihtelevat ja sen mukaan mennään. Ikäväähän se on, että kaikki tässä maailmassa muuttuu. Samaan aikaan tajuan, että mitä tulee vastaan ja mitä siltä haluaa, on itsestä kiinni.”

Radio Helsinki ei ole enää alkuaikojen Radio Cityn kaltainen vaihtoehto- tai vastakulttuurilinnake. Se kilpailee paikallisradiota huomattavasti monipuolisemmalla sisällöllä, jonka uskoisi löytävän kuulijansa. Njassa ei koe tekevänsä tänä päivänä vaihtoehtokulttuuria. ”Vaihtoehtokulttuurin olemus on sama kuin punkilla. Punk kuoli sinä hetkenä, kun bändit menivät levyttämään. On hienoa, että voin tuoda vaihtoehtoista kulttuuria kuitenkin esiin. Olen ollut iloinen viimeisen kahden vuoden aikana siitä, että naisten ääni on kuulunut. Olen itse joutunut miettimään sitä, millainen tämä rokkikukkojen maailma on oikein ollut. Fanitytöt ovatkin yhtäkkiä lavalla eturivissä ja sanovat näille jätkille, että painukaa helvettiin.”

”Olen itse joutunut miettimään sitä, millainen tämä rokkikukkojen maailma on oikein ollut. Fanitytöt ovatkin yhtäkkiä lavalla eturivissä ja sanovat näille jätkille, että painukaa helvettiin.”

Njassan pitää liikkeessä sanomisen tarve ja kyky tehdä svengaavaa ohjelmaa aiheesta kuin aiheesta. ”Tärkeintä on, että mukana on tunnetta. Olen tajunnut tässä vuosien varrella, etten voi vihata mitään tuolla eetterissä, sillä se viha tulee todella lujaa takaisin. Tämä on työtä, elämäntyö. Kun olen kuunnellut musiikkia iät ja ajat, aina kun kuulen jonkun biisin, siitä tulee mieleen jokin toinen biisi. Sitten soitan sen toisen biisin, juttu jatkuu. Radio-ohjelma voi olla parhaimmillaan kuin sinfonia, jossa on jokin teema ja sitten siinä on erilaisia osia ja väliosia. Sitten se vielä jossain vaiheessa nousee valtavasti draaman kaaren mukaisesti loppuhuipennukseen.”

Huolimatta markkinoiden ja internetin puristuksesta Njassa näkee radion tulevaisuuden valoisana. Kevään 2020 vaikeimmat koronakuukaudet eristäytymisineen toivat esiin jälleen kerran radion läsnäolevan voiman. ”Viime vuoden maalis–huhtikuussa, kun ihmiset olivat todella ahdistuneita, huomasin soittavani heille lempeää musiikkia. Saatoin soittaa myös surullisia kappaleita, mutta en lähtenyt siihen, että haistakaa vittu kaikki, koska se ei auta ihmisiä yhtään.”

Vaikka musiikki on tärkeää, radiolla on laajempi tehtävä:

”Radio Helsinki edustaa musiikkia. On ohjelmia jazzista, klassisesta ja hip hopista ärinämusiikkiin, siis mitä vaan. Ihmiset haluavat kuulla radiosta välillä muutakin kuin niitä samoja kappaleita. Maailma on täynnä loistavaa musiikkia. Musiikki on merkittävää, mutta radion tehtävä on myös kertoa maailmasta, joka liittyy meidän elämäämme. Sen ei aina tarvitse liittyä siihen musiikkiin. Monet musiikin ystävät lukevat kirjoja, käyvät taidenäyttelyissä tai ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista tai amerikkalaisesta jalkapallosta. Maailma on täynnä asioita, joista voi kertoa.”

Njassa katsoo kameraan ja pitää oikeassa kädessään kohotettua puheenjohtajan nuijaa. Korvilla kuulokkeet.

Kommentoi Facebookissa
Timo Kalevi Forss