Esittävä taide

Tanssiteatteri Hurjaruuthin esityksessä tärkeintä on liike

Teatterin ja tanssin yhdistyessä hengenvaaraan saadaan aikaan hienoa sirkusta. Vauhti on yksi parhaista Hurjaruuthin esityksistä kautta aikain. Talvisirkus käsittelee aikamme hektisyyttä niin fyysisenä kuin henkisenäkin ilmiönä.

Lukuaika: 3 minuuttia

Tanssiteatteri Hurjaruuthin esityksessä tärkeintä on liike

Juttu on julkaistu Voima | Teatteri -lehdessä. Se ilmestyi joulu-tammikuun Voiman liitteenä.

Teatterin erikoislehti käsittelee esittävien taiteiden jo elpyviä näkymiä ja puntaroidaan tulevan kevätkauden esityksiä.

Lue liitteen kaikki artikkelit voima.fissä ja Issuussa.

Nykysirkus on esteettisesti ja sisällöllisesti kunnianhimoinen näyttämötaiteen laji, joka ammentaa paitsi perinteisestä sirkuksesta myös muista esitystaiteen osa-alueista, kuten nykytanssista, kabareesta, stand upista, burleskista ja striptease-taiteesta.

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkukset on perinteisesti suunnattu kaiken ikäisille. Yleisön laaja ikäjakauma voi aiheuttaa tekijöissä varovaisuutta: onko jokin liian pelottavaa, entä liian seksikästä, ymmärtääkö lapsi tätä nyt, naurattaako tämä aikuista. Toisinaan se kallistuu viihdyttämään enemmän joko lapsia tai aikuisia – toki usein sellainen, mikä viehättää lapsia, toimii myös aikuisille, vaan toisinpäin ei niinkään.

SANNA SILVENNOISEN OHJAAMA Talvisirkus Vauhti oli erityisen onnistunut juuri kokoperheen esityksenä. Olin itse yhtä lumoutunut kuin mukanani tulleet 4–12- vuotiaat. Nuorimmalle Talvisirkus oli ensimmäinen laatuaan, muut pitivät Vauhtia parhaana kokemanaan.

Vauhti vaikuttaa kenties itsestäänselvältä otsikolta sirkusesitykselle. Teemasta onnistuttiin kuitenkin saamaan irti muutakin kuin kovaa touhotusta ja hurjia temppuja. Aikuisena kuluttajuuteen opetettuna henkilönä samaistuin erityisesti kiirettä käsittelevään numeroon, jossa temppuiltiin ostoskärryjen kanssa. Myös Louis Sartori do Valen rullaluistimet jalassa tekemä huikean viihdyttävä jongleeraus näytti siltä, miltä minusta usein tuntuu. Toisenlaista mutta yhtä taidokasta jongleeraamista olivat tehneet koreografit Katja Koukkula ja Jussi Väänänen, joiden ansioista ei- niin-jättimäisellä ja varsin haastavalla näyttämöllä pystyi samanaikaisesti pyöräilemään, rullaluistelemaan, skeittaamaan ja skoottaamaan koko ensemble (tai hiihtämään ja pulkkailemaan!).

Fleauriane Cornet fillaroi. Kuva: Riku Virtanen.

Mukaan ei ollut väkisin väännettyä juonta tai kertomusta, ja hyvä niin. Osia ei keinotekoisesti liimailtu yhteen, vaan kokonaisuutta sitoi suunnittelijoiden työ. Varsinkin pukusuunnittelija-lavastaja Mirkka Nyrhisen luoma visuaalisuus tuotti yhtenäisyyttä, jossa värikkäät ja välkkyvät hahmot seikkailivat asfalttiviidakossa Joonas Petterssonin urbaanien videoiden lomassa.

Teema kantoi läpi esityksen ja silloinkin, kun ei ollut aivan ilmeistä, miten vauhti liittyy jokaiseen kohtaukseen, lapset keksivät omia tulkintojaan, mikä näyttää jälleen toteen sen, että hyvä esitys jättää tilaa mielikuvitukselle.

Kuisman (4) mielestä ”pyöräilevät tyypät”, BMX-taiturit Ablaye ja Waly Ndiaye, olivat kaikkein parasta. Myös Miska (9) arvosti heidän temppujaan, varsinkin kun taannoisen BMX-tapaturmansa vuoksi varsin hyvin tuntee lajin vaikeuden. Muusikkojen lisäksi Ndiayet olivat ainoat, joiden rooliin kuului puhetta, ja alun espanjansiruetanatarinan ansiosta olin itsekin kieltämättä myyty.

VIRTUOOTTISUUS LIENEE SITÄ, että tekee jotain inhimillisesti lähes mahdotonta, mutta saa sen näyttämään kevyeltä, helpolta ja suorastaan nautittavalta. Heidi Latvan oma laji on rullaluistintrapetsi(!). Taiteilijan samanaikainen vahvuus ja viehkeys ylittäisi käsityskykyni siinäkin tapauksessa, että hänellä ei olisi ollut rullaluistimet jalassa. Numeron säestys olisi ehkä voinut olla mielikuvituksellisempi, hämyisen
tunnelmoinnin sijaan musiikilla olisi voitu korostaa esiintyjän energisyyttä ja hurjuutta.

Heidi Latva taiteilee! Kuva: Riku Virtanen

Muutoin Salla Markkasen ja Iiro Ollilan musiikki ja esiintyminen yleensäkin ansaitsi silkkaa kiitosta. Sirkusorkesteri olikin Silvan (7) suosikki.

Sirkuksen erottaa muusta esitystaiteesta ilmeinen ja aitona näyttäytyvä hengenvaara: niin turvattua kuin haluamme esiintyjien työn olevan, sirkus ilman hengenvaaraa tuntuisi pelkältä teatterilta. Vauhdissa ei tehty oikeastaan mitään, mitä suosittelisin itseäni tai lapsiani kokeilemaan. Välitöntä vaarantuntua tarjosi silti eniten Ronja Särkiniemen ja Victor Huuskon ilmakehto, jonka aikana varmasti useampi meistä ”pissasi vähän housuun”, kuten yksi lapsista tilannetta kuvaili.

Ihanaa Vauhdissa oli myös se, ettei virheitä tai mokia tunnuttu kammoavan. Temput olivat vaativia, ja tuntui inhimilliseltä, ettei jokainen onnistunut täydellisesti ensimmäisellä kerralla. Sitten yritettiin uudestaan. Tämä, jos jokin, on esimerkki, josta voisimme kaikki ottaa vaarin suorituskeskeisenä aikanamme.

Sanna Silvennoinen: Talvisirkus Vauhti
Helsingin Suvilahden Kattilahallissa 9.1. asti.

  • 15.12.2021