Lukuaika: 3 minuuttia

Striimaus ei ehkä olekaan teatterille kuolemaksi

Stream Brothers. Jussi Sorjanen (vas.) ja Ville Seppänen Fyra dagar av närhet -näytelmän lavasteissa.

Fyra dagar av närhet. Kuva: Ernest Protasiewicz, Teater Viirus.

Ensimmäisessä kuvassa näyttämöä hallitse kaksi ikkunaverhoilla varustettua huonetta. Hetken päästä näemme toisiinsa lomittuvia lähikuvia esitystä säestävästä jousiryhmästä ja lentävästä lokista. Samalla kun kertojaääni paljastaa meidän olevan rantahotellissa, kamerakuva vaeltaa vakoilemaan sen asukkaita. Katsomme vierestä, miten lapsi leikkii lattialla. Pian stalkkaamme vessanpytyn takaa, kun nainen voi pahoin.

Näin alkaa suoratoistolähetys Susanna Airaksisen Teatteri Viirukselle ohjaamasta Pipsa Longan näytelmästä Fyra dagar av närhet.

”Minua häiritsee ajattelu, että striimaus ja teatteri eivät kuulu yhteen. Muoto on aina osa sisältöä. Videokuva ei vain dokumentoi teatteria, vaan ottaa askeleen kohden itsenäistä teosta”, avaa Viiruksen johtaja Jussi Sorjanen.

”Esityksen videoinnissa on suuri ero siinä, tehdäänkö tallennetta vai suoratoistoa. Jälkimmäisessä voi säilyttää teatteriin olennaisena kuuluvan vaaran tunteen – siis että voi epäonnistua tai mitä tahansa saattaa tapahtua. Nyt mietimme sitä, että jos perusteatterista otetaan pois yhdessä jaettavan tilan kokemus, voiko sen sijalle antaa jotain muuta”, selventää esityksen striimauksesta vastaava Ville Seppänen.

Lonka tunnetaan näytelmistään, joissa usein käsitellään ihmisten ja eläinten toisiinsa luomia katseita. Tällä kertaa katsoja ohjataan tarkkailemaan esityksen ihmishahmoja samalla ulkopuolisella tavalla kuin nämä seuraavat rinnakkaiseloa kanssaan viettäviä lokkeja. Ehkä juuri näin myös lokit katsovat meitä ihmisiä.

Seppäsen mukaan jokaisessa esityksessä on oma näyttämökielensä. Fyra dagar av närhet -esityksen striimauksessa haasteena on tavoittaa alkuteoksen erityinen tilallisuus ja poeettinen tunnelma.

”Kun esitystä käännetään striimin kielelle, sen voi tehdä muutenkin kuin laittamalla yhden kameran keskelle ja pari sivuille ja vaihtamalla niiden välittämää kuvaa lennosta. Esityksen luonteesta riippuen voidaan hyödyntää esimerkiksi lähikuvia, ristikuvia, simultaanisuutta, efektejä tai vaikka siirtyä kameran kanssa rampin yli näyttämölle. Tässäkin tapauksessa kävimme ohjaajan ja työryhmän kanssa toteutusvalinnat läpi kohtaus kohtaukselta”, selittää Seppänen.

Seppänen vastaa tiimeineen myös Q-teatterin Toksisen kabareen striimauksesta. Juho Mantereen estradishown muotoa hyödyntävässä näytelmässä esitetään eettisiä kysymyksiä ihmisen luonnosta ja satirisoidaan televisioviihdettä.

Toksinen perustuu suoraan yleisösuhteeseen ja manifestoi läsnäoloa tässä hetkessä erityisen tärkeällä tavalla. Oleellinen kysymys sen striimauksessa on, miten samat teemat tai kysymykset välittyvät katsojalle eri median kautta. Varsin pienillä resursseilla ja luovalla otteella olemme yrittäneet luoda sellaista vääristynyttä televisiokerrontaa, joka sijoittuu jonnekin teatterin, YouTuben ja TV:n väliin.

Esityksessä tavan takaa toistuvaa näyttämön neljännen seinän rikkomista mukaillaan striimauksessa siten, että näytelmän lavajuontajan hahmo kääntyy usein esittämään huomioitaan kameralle ja sen takana luuraaville kotikatsomoille.

mainos

Kamera viedään myös kulissien taakse niin esityksen aikana kuin sitä ennen ja väliajalla.

”Oman haasteensa tuottivat tekstareilla tehtävät yleisöäänestykset, koska lähetyksessä on tekninen puolen minuutin viive. Mutta siinä päästiin nojaamaan kätevästi realityvihteen perusmaneereihin”, naurahtaa Seppänen.

Omanlaistaan striimaustapaa käytetään Sorjasen ja Seppäsen yhdessä Kasperi Laineen, Hanna Nymanin ja Marko Tandefeltin kanssa ensi marraskuulle suunnittelemassa Protagonist-esityksessä. Se nähdään vielä julkistamattoman tanskalaisen digital first -periaatteella toimivan festivaalin yhteydessä.

”Sitä ei toteuteta näyttämöllä, vaan se on suorana eri puolilta Helsinkiä välitettävä kuusiosainen esityssarja, jossa katsoja näkee ja kuulee saman kuin päähenkilö. Striimaus vie katsojan päähenkilön pään sisälle. Enemmän kuin teatteria tämä on ehkä jotain uutta taiteenlajia”, tuumii Sorjanen.

”On kiehtova ajatus, että samalla tavalla kuin Helsingissä tapahtuva esitys voi osallistua livenä ulkomaalaisille festivaaleille, uusi tietotekniikka antaa mahdollisuuden kommunikoida esityksen kautta vaikka Utsjoella kotonaan kahvia juovan eläkeläisen kanssa”, jatkaa Seppänen.

Sorjanen muistuttaa, että striimatulla esityksellä voi periaatteessa olla vaikka miten paljon katsojia. Tämä vaikuttaa esityskalentereihin ja lipunhinnat voivat muuttua yhä useamman saavutettavaksi. Esityksissä voi olla myös erikieliset käännökset valmiina mukana.

”Olemme tässä koronan saneleman pakon äärellä, mutta olen varma siitä, että vaikka korona katoaisi nyt yhtäkkiä jälkiä jättämättä, tämä kehitys kulkee omaa tietään”, arvioi Seppänen.

Sorjanen on tästä samaa mieltä.

”Tosin tässä evoluutiossa olemme suunnilleen siinä vaiheessa, jossa mato vasta ryömii merestä rannalle.”

Fyra dagar av närhet -esityksen ja Toksisen kabareen striimauksista löytyy lisätietoa Viiruksen ja Q-teatterin nettisivuilta.

Kommentoi Facebookissa