YmpäristöKirjoittanut voimaKuvat Vesa Puuronen

Poliitikot murhasivat Kemijoen lohen 70 vuotta sitten, eikä sitä ole vieläkään annettu anteeksi

Ensin uudisasukkaat, sitten kruunu. Lopuksi puuteollisuus ja voimalaitokset. Vain graffiti muistuttaa Kemijoen lohesta. Ja siitäkin tuli sakot.

Lukuaika: 3 minuuttia

Poliitikot murhasivat Kemijoen lohen 70 vuotta sitten, eikä sitä ole vieläkään annettu anteeksi

Rovaniemeläinen professori Vesa Puuronen maalasi kesällä 2019 Vanttauskosken voimalaitoksen seiniin iskulauseita ja symboleita, joissa hän otti kantaa Kemijoki-yhtiön toimintaan ja Kemijoen tilaan. Yhtiö poistatti maalaukset. Puuronen maalasi lisää lohenkuvia kesällä 2020. Kemijoki Oy sai selville maalarin ja teki rikosilmoituksen.

”Poliisikuulusteluissa tunnustin teon ja vetosin sananvapauteen. Ihmisen on puolustettava luontoa. Lohenkuvat edustavat mielipiteen ilmaisua, jota perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset suojaavat”, Puuronen sanoo.

Kemijoki Oy ei suostunut sovittelemaan, vaan halusi Puuroselle rangaistuksen. Käräjäoikeus päätti, että vahingonteko, sakot ja rikosuhrimaksu tekevät kuluineen yhteensä 20 000 euroa.

Puurosen tuomio osoittaa, että Kemijoen lohisota jatkuu yhä, vaikka lohen katoamisesta on kulunut yli 70 vuotta. Kuohittu Kemijoki ja sukupuuttoon surmatut vaelluskalat ovat edelleen märkivä haava jokivartisille. Viha, katkeruus ja epäluulo eivät näytä laantuvan. Kuollessaankin Kemijoen lohi on poliittinen eläin, joka rakentaa barrikadeja ihmisten välille.

Kemijoen lohen, meritaimenen ja merisiian surmaaminen sukupuuttoon on yksi viime vuosisadan suurimmista Suomessa tehdyistä ympäristörikoksista. Pohjolan Voima Oy toteutti sen valtion ja poliitikkojen tuella.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja poliitikot lupasivat Lapin vaurastuvan. Kemijokivarresta luvattiin tulevan teollinen paratiisi, jota ei tarvitse hävetä etelän teollisuuskeskuksien rinnalla. Kaikki lupaukset petettiin.

Kemijoen vaelluskalojen tappaminen sukupuuttoon ei ollut poikkeus jokivarren historiassa. Tuhat vuotta sitten uudisasukkaat kaappasivat lohen alkuperäisasukkailta. Kruunu puolestaan anasti lohen 1600-luvulla talonpojilta, kun Kustaa Vaasa väitti erämaiden rikkauksien kuuluvan yksinomaan hänelle. Lohen kalastusoikeus ei siirtynyt milloinkaan ”laillisesti” valtiolle, vaan kruunu yksinkertaisesti ryösti lohen.

Puutavarakapitalismi syntyi Kemijoen suulle 1860-luvulla. Joessa alettiin uittaa tukkia sahoille, ja tukki rikkoi lohipatoja. Asiasta riideltiin talvisotaan saakka, ja valtio asettui tehtaiden puolelle.

Sodan jälkeen valtion rooli lohikiistoissa näkyi vielä selvemmin. Kun Isohaaran patoa muurattiin sodan jälkeen Kemijoen suulle, toimivia lohiportaita ei edes ajateltu rakentaa, vaan lohi päätettiin tietoisesti surmata sukupuuttoon. Kun lohi kuoli, rutina jokivarressa loppui.

1950-luvulla Kemijoki-yhtiö muokkasi maisemaa ja kyliä. Kemijoesta tuli yhtiön joki, ja jokivarteen nousi uusi yhteiskuntaluokka, jokiyhtiön herrat. Professori Puurosen mukaan tuolloin jokiyhtiö omaksui hyväntekijän roolin jokivarressa. Se uskoi tuovansa Lapin raukoille rajoille edistystä ja vaurautta. Kansa nousisi ylös kurjuudesta ja pimeydestä.

Kun Kemijoen lohi surmattiin surutta, myös Kemijoki kuoli. Koko elämä piti opetella uudestaan.

Lohi merkitsi elämää. Jokiyhtiö ei koskaan ymmärtänyt eikä ymmärrä vieläkään, mitä Kemijoen vaelluskalat merkitsivät jokivartisille.

Kemijoen lohi ei ollut vain kala tai elinkeino. Jokivartisen arkipäivät, juhlat ja työt rytmittyivät lohen vuotuiskierron ympärille. Lohi polskutteli uniin, se synnytti tarinoita, yhdisti pyyntikuntia, herätti naapurissa kateutta ja ylimuistoisia vihoja. Kemijoen lohi oli jokivartisen maailmankuva, identiteetti ja suuri rakkaus jokeen.

Kun Kemijoen lohi surmattiin surutta, myös Kemijoki kuoli. Koko elämä piti opetella uudestaan. Kuin opettelisi rampana kävelemään.

Kemijokivarren kalastajille luvattiin hyvinvointia, jos he suostuvat voimalaitoksiin. He taipuivat painostukseen, koska maakunnan omat miehet vakuuttivat, ettei vaihtoehtoa ollut.

Kalakorvauksia ei kuitenkaan kuulunut, vaikka oikeus istui 30 vuotta. Karvalakkilähetystö miehitti vuonna 1979 oikeusministeriön. Korvaukset tulivat, mutta ne olivat pieniä kuin pajatsorahat. Karvalakkilähetystö voitti aiheuttamansa kahinan, mutta hävisi lohisodan.

Monet lappilaiset kannattivat joen rakentamista, toiset vastustivat. Suuri teollinen projekti onnistui, koska valtio ja jokiyhtiö liittoutuivat Lapin maakuntaliiton ja poliittisen eliitin kanssa. Jokiyhtiö saavutti tavoitteensa. Kemijoki on rakennettu latvoille asti.

Tilanteen olisi luullut rauhoittuvan, mutta niin ei käynyt. Jokivartisten nöyryyttäminen ja kiusaaminen jatkuivat vuosikymmeniä, ja joidenkin mielestä se jatkuu yhä.

Kemijoen lohen surma seitsemän vuosikymmentä sitten ei ollut onneton tapaturma, jolle ei ollut vaihtoehtoa, kuten vanhoilliskeskustalaiset poliitikot ja virkamiehet väittävät. Kemijoen lohi surmattiin tietoisella päätöksellä, ja se on johdonmukainen jatke tuhatvuotiselle historialle.

Siksi ei olekaan ihme, että nyt 2020-lvulla yhteistoimintamiehet juonittelevat Lapissa jokiyhtiön ja Lapin liiton kanssa estääkseen lohen paluun Kemijokeen. Siksi piti antaa 20 000 euron opetus kapinoivalle professorille.

Kirjoittajan toimittama viisiosainen Lohen surma -esseedokumenttisarja YLE radio 1 sunnuntaisin 18.4. alkaen, uusinnat aina seuraavan viikon torstaina. Myöhemmin kuultavana kokonaisuudessaan YLE Areenassa.

mainos

  • 12.4.2021
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Vesa Puuronen