Itäjaavalaisen Kalinyarin kylän talojen edessä poltetaan aamun sarastaessa kuivuneita lehtiä ja muovikääreitä. Yksi kyläläisistä, Slamet Riyadi, on opiskellut omin päin englantia ja lähtenyt töihin matkailualalle. Hän tietää, että jäte ei häviä kokonaan polttamalla.

”Kyläläiset luulevat, että kun mitään ei näy, mitään ei ole enää jäljellä. Mutta muovi ei katoa!” Hän haluaa perustaa yhdistyksen, jonka toimintaan kuuluisi jätteiden lajittelu, kierrätettävän jätteen myynti, orgaanisen aineksen kompostointi ja ”mitä tulee muuhun jätteeseen… sen näkee sitten”.

Slamet Riyadi on yksin savun sisältämän runsaan dioksiinin aiheuttaman huolensa kanssa. Indonesian maaseudulla ei ole järjestetty minkäänlaista muovijätteen keräystä. Silti sitä syntyy asukkaiden arjessa valtavia määriä.

Naapurikaupunki Tamananin pienellä torilla on kaksi kojua, joissa myydään muovisia kertakäyttöpakkauksia, polystyreenipusseja ja ‑rasioita, joita muut kauppiaat käyttävät estottomasti. Yksittäisannosten myynti on erittäin yleistä, sillä ne eivät ole pelkästään käytännöllisiä, vaan niiden ansiosta köyhät kotitaloudet voivat myös tehdä ostoksensa päivittäistarpeiden ja -tulojen mukaan. Muovijäte joko poltetaan tai heitetään tienvarsille ja vesistöihin.

Itä-Jaavan pisimmän joen, Brantasin, vedessä ajelehtii mitä erilaisimpia jätteitä. Gresikin prefektuurissa, lähellä Jaavan saaren pääkaupunkia ja Indonesian toiseksi suurinta kaupunkia Surabayaa, toimii biologien paikallisyhdistys Ecoton. Se tekee Brantasin alueella kenttätutkimusta ja taistelee joen suojelun puolesta.

Yhdistyksen tiimiä johtaa Prigi Arisandi, joka sai vuonna 2011 ympäristönsuojelun Goldman-palkinnon. (1) Veden laatua ja kalojen terveydentilaa seuraavat biologit ovat havainneet kaloissa huolestuttavia geenimutaatioita, jotka häiritsevät niiden lisääntymistä. Yhdistys tiedottaa asukkaille joen saastumisesta ja etsii siihen ratkaisuja yhdessä vastikään teollistuneen maatalousalueen viranomaisten ja yrittäjien kanssa.

 

Operaatio Kansallinen miekka

Vuonna 2016 Ecoton järjesti tiedotuskampanjan jokeen päätyvien ulosten aiheuttamista ongelmista sekä vaati jokeen jätevetensä laskevia paikallisia yrityksiä kohentamaan tuotantomenetelmiään. Kampanjan ansiosta eri puolilta maailmaa materiaalinsa saava, jätepaperia käsittelevä tehdas paransi prosessejaan, minkä yhdistystä tukeva Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto Usaidkin totesi paikan päällä. Kaikki ponnistelut kuitenkin valuivat tyhjiin vuonna 2018, kun kansainvälisen jätekaupan kaaoksen vuoksi muovijätettä alkoi tulvia alueelle.

Kivenheiton päässä yhdistyksen tiloista, Sumengkon kylässä sijaitsevalla kaatopaikalla jätteitä pöyhii kymmenkunta dyykkaria. Heille jätteet tarjoavat tilaisuuden tehdä enemmän tai vähemmän arvokkaita löytöjä, kuten rikkaiden maiden valuuttaa pikkuseteleinä. Joista kertyy lopulta isompia summia kuin vaatimattomiksi jäävät paikalliset ansiot. Kun kaikki jätteet on viimein lajiteltu, myytäväksi kelpaamaton jäte päätyy polttoaineeksi läheiseen tofutehtaaseen.

Itä-Jaavan kohtalo on sama kuin muualla Indonesiassa, kuten myös Malesiassa, Thaimaassa, Filippiineillä ja Vietnamissa: häikäilemättömät yrittäjät väittävät kierrättävänsä muovijätettä, mutta monissa tapauksissa jäte vain lajitellaan ja poltetaan sitten ulkoilmassa tai levitetään luontoon. Joskus se varastoidaan siksi aikaa, että rikolliset yrityspomot ehtivät liueta paikalta ennen kuin varasto on täyttynyt ääriään myöten.

Kun muovijätettä poltetaan ilman varotoimia tai se jätetään hajoamaan ympäristöön, siitä vapautuu dioksiineja, furaania, elohopeaa ja PCB-yhdisteitä eli polyklooribifenyylejä. Suurin osa niistä on erittäin nopeasti haihtuvia tai rasvaliukoisia myrkkyjä. Ne voivat saastuttaa ympäristön ja kerääntyä ihmisen elimistöön, mikä aiheuttaa syöpää ja hormoni- tai hermostojärjestelmän häiriöitä.

Ihmeteltyään aikansa alueella leijuvaa pahaa hajua ja väkeä vaivaavia iho- ja hengityselinsairauksia Malesian länsirannikon kylien asukkaat saivat viimein selville, että alueella toimi valtava määrä jätteenkäsittelylaitoksia. Erään kylän entinen päällikkö Tan Ching Hin oli mukana perustamassa Kuala Langatin alueen ympäristönsuojelun toimintaryhmää, jonka laskelmien mukaan alueella toimi vuonna 2018 peräti 38 laitosta ja niistä ainoastaan yhdellä oli virallinen toimintalupa!

Alue sijaitsee Malakansalmen rannalla maan suurimman Klangin sataman lähettyvillä. Jätteiden polttamiselle vaihtoehtoja etsivä suuri kansainvälinen kansalaisjärjestö Gaia eli Global Alliance for Incineration Alternatives on yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa selvittänyt, että Malesiaan tuotiin vuonna 2018 yli 900 000 tonnia muovijätettä ja Thaimaahan ja Vietnamiin yli 400 000 tonnia. (2)

Kun tieto julkistettiin kansainvälisesti, eurooppalaiset ja amerikkalaiset tiedotusvälineet kiirehtivät Kaakkois-Aasian jätekasojen keskelle. ”Ulkomaiset toimittajat ovat aivan innoissaan, kun he löytävät täkäläiseltä kaatopaikalta kotoa tuttuja roskia”, kertoo julkaisun toinen toimittaja, malesialainen Mageswari Sangaralingam, joka on melkoisen järkyttynyt toimittajien valitsemasta näkökulmasta.  Kookospalmujen lomassa lojuvat kanadalaiset mustikkajugurttipurkit ja ranskalaisten juustojen suojapaperit nostetaan ykkösuutisiksi sen sijaan, että lehdet laatisivat reportaaseja jätteiden paikalliselle väestölle aiheuttamasta haitasta.

Jätteet alkoivat tulvia Kaakkois-Aasiaan sen jälkeen, kun Kiina lopetti länsimaisten jätteiden käsittelyn vuonna 2018. Siihen asti länsimaat olivat lähettäneet jätteensä Kiinaan samoissa konteissa, joissa Kiina toimitti valmistamiaan tavaroita länteen. Kiinan osuus oli 2010-luvun alkupuolella yli 75 prosenttia maailman jätemarkkinoista, joiden arvo oli noin 10 miljardia dollaria.

Ohjaaja Wang Jiu-Liangin vuoden 2016 lopussa levitykseen tullut dokumenttielokuva Plastic China aiheutti järkytyksen kiinalaisen ​​ja kansainvälisen yleisön parissa. Se paljasti jätteiden käsittelyyn ja polttamiseen liittyvän kurjuuden. (3) Kiinalaisten kasvaneet vaatimukset ympäristön ja kansanterveyden suojelemiseksi ja maan itse tuottamien jätteiden voimakas kasvu pakottivat viranomaiset ryhtymään toimiin.

Heinäkuussa 2017 Kiina ilmoitti Maailman kauppajärjestölle WTO:lle, että se aikoi sulkea ovensa ulkomaisilta jätteiltä 1. tammikuuta 2018. Tämän ”Kansalliseksi miekaksi” kutsutun operaation tarkoituksena oli ”suojella Kiinaa, sen ympäristöä ja sen kansalaisten terveyttä”. (4) Jätteidenkäsittelyteollisuus siirsi sen jälkeen osan toiminnastaan ​​Kaakkois-Aasian maihin, joiden eturivissä oli Malesia.

Malesialla – sen enempää kuin Indonesialla tai Thaimaallakaan – ei ole teknistä kapasiteettia käsitellä kaikkea saapuvaa jätettä siitäkään huolimatta, että muovipakkausten käyttö on laajaa myös paikan päällä. Maan ympäristölainsäädäntö on päinvastoin varsin höllällä pohjalla. Köyhimmillä väestöryhmillä ei ole mahdollisuuksia kieltäytyä työskentelemästä kaatopaikoilla, joita vuoden 2018 jälkeen on noussut kaikkialle. Jätteiden käsittelyä on harjoitettu koko 2010-luvun ajan jatkuvasti kasvavan teollisuuden siivittämänä, mutta nyttemmin toiminta on saanut aivan uudet mitat.

”Kun kuulimme, että Kiina aikoo lopettaa jätteiden tuonnin, varoitimme hallitusta jo vuoden 2017 puolivälissä. Olimme varmoja, että jätteiden tuonti siirtyy Kaakkois-Aasiaan”, kertoo kansainvälisen Maan ystävät -kansalaisjärjestön Malesian jäsenyhdistyksessä Sahabat Alam Malaysianissa (SAM) työskentelevä Mageswari Sangaralingam.

Kontit palautetaan lähettäjille

Viranomaiset ovat jahkailleet päätöksissään. Esimerkiksi Thaimaa määräsi muovijätteiden tuonnille väliaikaisen tuontikiellon huhtikuussa 2018, mutta perui sen jo kuukautta myöhemmin. Malesia kieltäytyi myöntämästä tuontilupia toukokuussa 2018, mutta avasi hanat kesäkuussa – ilmoittaakseen taas elokuussa kolmen kuukauden tuontikiellosta, joka muuttui pian kolmen vuoden määräaikaiskielloksi. Indonesiassa teollisuusministeri Airlangga Hartarto puolestaan pyysi marraskuussa 2018 ympäristöasioista vastaavaa virkaveljeään poistamaan tuontikiellon vedoten niihin 40 miljoonaan dollariin, joita jätteiden käsittely tuo maan kauppataseeseen (5) – tosin tuloksetta.

Eri maiden hallitusten vastaukset saivat selkeämmän muodon vasta keväällä 2019, ja niistä heijastui eräänlainen ekologinen isänmaallisuus. Malesian ympäristöministeri Yeo Bee Yin ilmoitti tuolloin saaneensa suljettua yli 148 muovijätteen käsittelyä tai varastointia harjoittavaa tehdasta tai työpajaa. Vaillinaisten lupien verukkeella rahdattuja jätteitä tai kokonaan luvattomia kuljetuksia alkoi paljastua yhä enemmän. Vieraillessaan Klangin satamassa huhtikuussa 2019 ministeri muun muassa totesi Espanjasta tulleen jäterahdin saapuneen väärennetyn ilmoituksen turvin: sen mukaan jätteet olivat ”kierrätettäviä”, mikä ei pitänyt paikkaansa. Ministeri ilmoittikin  palauttavansa 3 000 tonnia jätettä sen alkuperämaihin eli Yhdysvaltoihin, Japaniin, Ranskaan, Kanadaan, Australiaan, Britanniaan ja jopa Bangladeshiin.

Sätittyään malesialaisia ​​välittäjiä ”maanpettureiksi” hän ilmoitti viejämaille: ”Me vaadimme kehittyneitä maita tarkistamaan muovijätteiden käsittelyä koskevan sääntelynsä ja lopettamaan jätteiden toimitukset kehittyviin maihin. Jos te tuotte niitä vielä Malesiaan, me vastedes tyynesti lähetämme ne teille takaisin.” (6) Kolme päivää myöhemmin Luoteis-Malesian Penangin osavaltiossa sijaitsevassa maan toiseksi suurimmassa satamassa tullivirkailijoiden huomio kiinnittyi 265 konttiin, joissa oli sekaisin muoviroskia ja orgaanista jätettä mätänemistilassa. Saman vuoden kesäkuussa valtion viranomaisten listalla oli 126 konttia maahan luvatta tuotua jätettä ja 155 konttia odottamassa tarkastusta. Jätekonttien virta ei vaikuta pysähtyneen sen jälkeenkään.

Indonesia puolestaan palautti Yhdysvaltoihin kesäkuussa 2019 viisi Seattlesta tullutta konttia, joiden sisältö oli ilmoituksen mukaan ”kierrätettävää paperia”, mutta jonka seassa oli muovia ja käytettyjä vauvanvaippoja. Filippiinien presidentti iski myös tahollaan nyrkkiä pöytään ja antoi Kanadalle uhkavaatimuksen, jossa maata vaadittiin ottamaan jätteensä takaisin ennen 15. toukokuuta 2019. Filippiinit kutsui diplomaattinsa kotiin, lähetti 69 konttia kohti Vancouverin satamaa ja uhkasi upottaa ne Kanadan aluevesiin, jos maan viranomaiset kieltäytyisivät ottamasta niitä vastaan. (7) Lopulta lasti palautettiin Kanadaan ongelmitta.

Jännitteet laukesivat Genevessä huhti- ja toukokuussa 2019 pidetyssä Baselin yleissopimusta koskevassa kokouksessa. Sopimuksen avulla valvotaan vaarallisten jätteiden kansainvälisisiä siirtoja ja niiden hävittämistä. Kaakkois-Aasian kansalaisjärjestöt tekivät Norjan välittämänä ehdotuksen, jossa sopimustekstiin sisällytetään muovijätteitä koskeva kohta, joka estäisi laittomat kuljetukset.

Järjestöjen tuolloin lanseeraama vetoomus ”Stop dumping plastic in paradise!” (Lopetetaan muovin dumppaus paratiisiin!) on tähän mennessä kerännyt lähes miljoona nimeä. Aktivistien joukossa paikalla olivat myös Ecoton-yhdistyksen Prigi Arisandi ja Mageswari Sangaralingam SAMista.  Yhdysvallat vastusti ehdotusta ankarasti – vaikka se ei ole edes ratifioinut koko yleissopimusta – mutta ehdotus hyväksyttiin siitä huolimatta. Nykyisin yleissopimuksessa on liite, joka kieltää ei-kierrätettävien muovien viennin ilman vastaanottavan maan etukäteissuostumusta. Kierrätettävien muovien (9) vienti on edelleen sallittua. Uusi säädös koskee kaikkia maita, myös Yhdysvaltoja.

Break Free From Plastic -kansalaisjärjestöryhmittymää edustava Von Hernandez tiivistää voiton näin: ”Mailla, jonne lähetetään ulkomailta sekalaista ja lajittelematonta muovijätettä, on nyt oikeus kieltäytyä vastaanottamasta niitä. Lähtömaat joutuvat takaamaan, että vientiin lähtee vain puhdasta ja kierrätettävää muovia.” (10)

Teoriassa maat, jotka eivät pysty käsittelemään tällaista jätettä, voivat kieltäytyä lähetyksistä. Vielä on liian aikaista arvioida 1. tammikuuta 2021 voimaan tulleen uuden säädöksen vaikutuksia. Malesian Maan ystävien jäsenyhdistys SAM kuitenkin varoitti jo 29. tammikuuta Zero Waste Europen ja Gaian julkaisemassa raportissa: ”Euroopan jätteiden laittomat kuljetukset estävät Malesiaa saavuttamasta zero waste -tavoitettaan.”  Malesia kielsi jätteiden tuonnin Baselin yleissopimuksen linjauksia mukaillen jo lokakuussa 2018, mutta viranomaiset eivät ole siltikään onnistuneet lopettamaan jäteliikennettä. SAM huomauttaa, että salakuljetus edellyttää muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden sekaantumista ja monenlaisten muiden toimijoiden mukanaoloa, mikä mahdollistaa kuljetettavia aineita tai niiden määränpäätä koskevien tietojen väärentämisen. Yhdistyksen mukaan ”jätekuljetusten valvonnassa on kaikissa vaiheissa vakavia puutteita”.(11)

Vuoden 2020 alussa Malesia palautti ainakin 4 000 tonnia laitonta muovijätettä kahteenkymmeneen lähettäjämaahan. Esimerkiksi Ranskaan palautettiin 43 konttia. Saman vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana maahan kuitenkin tuli yli 33 000 tonnia jätettä pelkästään Britanniasta, eli yli 81 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. (12)

Covid-19-pandemia on johtanut kertakäyttöisten muovien käytön lisääntymiseen, joten jätekriisi voi kärjistyä entisestään kansainvälisistä säädöksistä huolimatta. ”Emme vielä tiedä, onko Malesiaan edelleen saapuva lajittelematon ja likainen muovijäte peräisin Euroopasta”, Mageswari Sangaralingam totesi helmikuussa. ”Meillä ei ole pääsyä tulliviranomaisten tietoihin. Sekä viejä- että tuojamaiden on harjoitettava tehokasta valvontaa, sillä muuten on hyvin mahdollista, että jätteiden tulo alueelle jatkuu edelleen.”

Kierrätyksen rajat

Maan ystävien jäsenyhdistyksen SAMin ykköspyyntö koskee läpinäkyvyyden lisäämistä. YK:n Comtrade-tietokannassa dokumentoidaan muovijätekuljetukset muovityypin, lähtömaan ja määränpään mukaan. Olisi hyödyllistä, jos se sisältäisi lisäksi tiedot siitä, onko muovijäte puhdasta vai ei ja onko sen käsittelystä sovittu (vai ei) vastaanottavan pään kanssa. Tällainen avoimuus antaisi paikallisviranomaisille ja kansainvälisille tahoille mahdollisuuden päästä tehokkaammin laittomien kuljetusten jäljille.

Kierrätettävän jätteen kauppa on toki edelleen sallittua, mutta sekä Baselin yleissopimuksessa että Euroopan unionin jätedirektiivissä edellytetään, että jätteet on kierrätettävä maassa, jossa ne on tuotettu, ”ellei ympäristön ja terveydenhuollon kannalta ole edullisempaa tehdä se muualla”. Tällöin Kaakkois-Aasia on pois suljettu, koska sen infrastruktuurit ovat kokonaisuudessaan vähemmän tehokkaita kuin OECD:n jäsenmaissa. Toinen kansalaisjärjestöjen tavoite onkin kieltää näiltä mailta jätevienti, mukaan lukien kierrätettävä muovijäte.

SAM ja sen kansainväliset kumppanit vaativat länsimaiden teollisuutta myös parantamaan pakkausten ekologista suunnittelua helpommin kierrätettävien materiaalien suuntaan. Ne ehdottavat myös jätteiden kaikkinaista vähentämistä ja erityisesti kertakäyttöpakkauksista luopumista.

Vaikka Kaakkois-Aasia ei ennen nykyistä jätekriisiä kelvannutkaan huippuesimerkiksi omien jätteidensä ekologisesta käsittelystä, nykyisin alueen maista löytyy useita toteutuneita zero waste -hankkeita Indonesian Bandungista Filippiinien San Fernandoon. SAM toimii Penangin saarella, joka on erittäin voimakkaasti kaupungistunut. Järjestö muistuttaa, että saaren paikallishallinto kielsi jo vuonna 2014 polystyreenien käytön elintarvikepakkauksissa, kun Euroopassa se on sallittua vielä vuonna 2021. Vuonna 2015 Penangin osavaltiossa jätteiden kierrätysaste oli jo lähes 40 prosenttia, ja vuonna 2018 siellä toteutettiin myös erilaisten ruokaloiden ylijäämäruoan keräämisjärjestelmä. Kaikki lupaavat pyrkimykset törmäävät kuitenkin rikkaiden maiden haluun hävittää omat jätteensä halvalla.

Kierrätystä pidetään ekologisempana ratkaisuna kuin kaatopaikkoja tai jätteen polttamista jopa siinä määrin, että jätteiden lajittelusta on tullut yhteiskunnallisten erojen kriteeri. Kierrätyksen sädekehä on kuitenkin himmentynyt, kun sen Kaakkois-Aasiassa aiheuttamat vahingot ovat paljastuneet. Kierrätys on kaukana lopullisesta ratkaisusta, sillä sen mahdollisuudet ovat rajalliset ja sen toteutus monimutkaista ja kallista.

Rajallista kierrätys on siksi, että muovin nimellä kulkee hyvin erilaisia ​​materiaaleja. Ne on merkitty numeroilla 1–7: 1 tarkoittaa polyeteenitereftalaattia, josta käytetään lyhennettä PET ja josta valmistetaan vesi- ja virkistysjuomapulloja; 2 tarkoittaa korkeatiheyksistä polyeteeniä (PE-HD), jota käytetään maito-, öljy- ja pesuainepulloissa; 5 tarkoittaa polypropeenia (PP), jota käytetään monissa eri tuotteissa, kuten noutoaterioiden kuljetusrasioissa. Nämä muovit voidaan kierrättää vain kerran. Muita muoveja (3, 4, 6 ja 7) ei voi kierrättää lainkaan.

Kierrätyksen monimutkaisuus johtuu lajittelun vaatimasta huolellisuudesta, jota kuitenkin on vaikea edellyttää muovien käyttäjiltä, olivatpa kyseessä kotitaloudet tai yritykset. Pyrkimys tehdä asiat hyvin voi jopa hankaloittaa tilannetta yhtä paljon kuin välinpitämättömyyskin, jos lajittelun vaatimia tietoja ei ole saatavilla. Jos kierrätettävät muovit heitetään samaan roska-astiaan niiden muovien kanssa, joiden toivotaan olevan kierrätettäviä, jätteiden lajittelu toimii heikosti tai ei lainkaan. Usein paikallisviranomaiset pyrkivät myös vähemmän valikoivaan keräämiseen.

Kierrätys on myös kallista, koska esilajittelu vaatii joko kehittynyttä tekniikkaa tai yksinkertaisesti paljon työvoimaa. Sen kannattavuutta heikentää myös öljyn hinnan alhaisuus, mikä mahdollistaa uuden muovin valmistamisen kierrätettyä edullisemmin. Tällöin lainsäätäjän on pakotettava valmistajat käyttämään kierrätettyjä materiaaleja tai tuettava heitä taloudellisesti.

Ranskan ympäristö- ja energianhallintavirasto Ademe myöntää, että muovin käsittelyä ”hidastavat sekä teknologiset että taloudelliset syyt”.(13) Tutkimus etenee, mutta joskus uudet materiaalit tulevat markkinoille tiedettä nopeammin. Ranskan Zero Waste ‑yhdistyksen entinen johtaja Flore Berlingen, joka on julkaissut teoksen Recyclage. Le grand enfumage (14), ottaa esimerkiksi uuden valkoisen kiiltävän maitopullon. Se on tuotu markkinoille mukavuussyistä, eli sen ulkonäkö on kuluttajien näkökulmasta houkuttelevampi. Samalla se kuitenkin heikentää entisten himmeäpintaisten pullojen lajitteluun kehitetyn tekniikan mahdollisuuksia, sillä vaikka muovityyppi on eri, koneet eivät onnistu tekemään eroa pullojen välillä.

Kierrätysyritys Citeon mukaan tuottajan ”laajennetun vastuun” periaate teoriassa pakottaa ”pakkausmateriaalien ja painopapereiden valmistajat rahoittamaan tai organisoimaan pakkausten ja papereiden käyttöiän loppuvaiheen”. Kiiltävän maitopullon esimerkki osoittaa, että tästä periaatteesta ei ole juurikaan hyötyä.

Uudelleenkäytettävät pakkaukset olivat entisaikaan valmistajien vastuulla ja niiden oli huolehdittava pakkausten panttijärjestelmästä, mutta kertakäyttöpakkaukset ovat vapauttaneet valmistajat velvollisuuksistaan. ​​(15) Siksi koko jäteasia on jätetty paikallisviranomaisten niskoille. Saattaa olla vaikeaa asettaa teollisuus uudelleen vastuuseen, vaikka lainsäädäntö ja sääntely muuttuvatkin nopeasti. (16)

Joka tapauksessa 1950-luvulta lähtien maailmanlaajuisesti tuotetusta 6,3 miljardista tonnista muovijätettä vain 9 prosenttia on kierrätetty ja 12 prosenttia poltettu. Loput ovat kertyneet kaatopaikoille tai levinneet ympäristöön, mistä ne päätyvät usein enemmän tai vähemmän hajonneessa muodossa valtameriin. (17) Kaakkois-Aasian jätekriisi on paljastanut selvästi ympäristöön liittyvän epäoikeudenmukaisuuden ja se on alkanut saada suuren yleisön liikkeelle sekä jätteiden kohdemaissa että jätettä lähettävissä maissa. Ehkä seuraavaksi päästään käsittelemään seuraavaa maailmanlaajuista ongelmaa, joka koskee muoveista syntyvää saastetta.

Viitteet:

(1) Goldman-palkinnon jakaa amerikkalaisen vakuutusyhtiöjohtajan Richard Goldmanin ja hänen vaimonsa Rhodan perustama Goldman-säätiö. Se on ympäristöalan arvostetuin palkinto.
(2) ”Discarded. Communities on the frontlines of the global plastic crisis”, GAIA, Berkeley, Kalifornia, huhtikuu 2019.
(3) Wang Jiu-Liang, Plastic China, CNEX Inc., 2016.
(4) ”Notification G/TBT/N/CHN/1211”, WTO, Geneve, heinäkuu 2017.
(5) Gayatri Suroyo ja Cindy Silviana, “In Indonesia, splits emerge over efforts to stem plastic tide”, Reuter, 21.12.2018.
(6) ”Plastic waste to be sent back”, The Edge Financial Daily, Petaling Jaya, Malesia, 29.5.2019.
(7) ”Philippines ships 69 containers of dumped rubbish back to Canada”, Al-Jazeera, 31.5.2019, www.aljazeera.com
(8) YK:n alaisuudessa vuonna 1989 allekirjoitettu kansainvälinen yleissopimus, joka tuli voimaan toukokuussa 1992. 166 sopijavaltiosta ainoastaan Yhdysvallat ja Haiti eivät ole ratifioineet sitä.
(9) Siis polyeteenitereftalaatti (PET), polyeteeni (PE) ja polypropeeni (PP).
(10) Rob Picheta ja Sarah Dean, “Over 180 countries – not including the US – agree to restrict global plastic waste trade”, CNN, 11.5.2019, https://edition.cnn.com
(11) “European waste trade impacts on Malaysia’s zero waste future”, Zero Waste Europe, Bryssel, tammikuu 2021.
(12) Nicola Smith, “Britain sends more plastic waste to Southeast Asia despite clashes with local government”, The Telegraph, Lontoo, 9.10.2020.
(13) ”Déchets. Chiffres-clés”, Ademe, Angers, 2020.
(14) Flore Berlingen, Recyclage. Le grand enfumage, Rue de l’échiquier, Pariisi, 2020.
(15) Grégoire Chamayou, ”Eh bien, recyclez maintenant !”, LMD 2/2019.
(16) Ademen mukaan vuoden 2010 jälkeen Ranskassa ja Euroopassa on tullut voimaan ainakin 18 lakia, asetusta ja ohjelmaa.
(17) Laura Parker, ”A whopping 91 % of plastic isn’t recycled”, National Geographic, Washington, DC, 20.12.2018.