Puluilla on erittäin kehittynyt visuaalinen järjestelmä. Ne ovat taitavia tunnistamaan ja kategorisoimaan asioita. Pulut kykenevät erottamaan Monet’n ja Picasson teoksia ja arvottamaan lasten eritasoisia piirroksia.
”Ne ovat tosi tuomitsevia lintuja loppupeleissä”, naurahtaa neurofarmakologian tohtorikoulutettava Okko Alitalo. Vuonna 1995 tehdyn pulututkimuksen hän nosti esimerkiksi siksi, ettei halua itse arvottaa, millainen tutkimus on tärkeää.
”Tutkijana oleminen vaatii samankaltaista luovuutta kuin taiteilijalta odotetaan. Molemmissa luodaan jotain aiemman päälle. Samanlaista hullua luovuutta kai noihin molempiin vaaditaan, erilaisella ulostulolla vaan.”
Masennusta ja nopeavaikutteisia masennuslääkkeitä, kuten ketamiinia, ilokaasua ja psilosybiiniä, tutkiva Alitalo on pettynyt tieteen nykytilaan monesta syystä. Populismi ja sosiaalisen median kommunikaatiotavat vaikuttavat tiedemaailmassakin. Yleisesti tunnettujen ja esillä olevien tutkijoiden on helpompi saada rahoitus tutkimuksilleen, vaikka meriittien pitäisi löytyä hankkeesta itsestään.
”On upeaa lukea 100–200 vuotta vanhoja tiedetekstejä, jotka ovat klassisen argumentaatiotaidon ja retoriikan mestariteoksia. Tällä hetkellä argumentaation on korvannut se, että käytetään jotain tosi kallista menetelmää, jota kenelläkään muulla ei ole saatavilla.”
Hän kokee löytävänsä taiteesta enemmän rehellisyyttä ja totuudenmukaisuutta.
Pyhä geometria muistiinpanovälineenä
Alitalon graafiset teokset pohjautuvat pyhään geometriaan, jolla tarkoitetaan luonnossa esiintyviä muotoja, jotka toistavat tiettyä kaavaa. Geometriset muodot perustuvat Fibonaccin lukujonoon, ja luonnossa ne esiintyvät kultaisena leikkauksena. Esimerkiksi joidenkin simpukoiden kuoret muovaantuvat luonnostaan logaritmisiksi spiraaleiksi. Nämä muodot heijastuvat kulttuuriin ja näkyvät eritoten uskonnollisessa arkkitehtuurissa ja symboliikassa.
Alitalo arvelee, että pyhään geometriaan liittyy myös neurologinen aspekti, jossa aivot tunnistavat tietyt muodot ja pitävät niitä miellyttävinä.
Alitalo arvelee, että pyhään geometriaan liittyy myös neurologinen aspekti, jossa aivot tunnistavat tietyt muodot ja pitävät niitä miellyttävinä.
Luennoilla ja vapaa-ajallaan hän on jo pitkään käyttänyt monimutkaisia geometrisia kuvioita ja piirustuksia muistiinpanoina ja visuaalisina päiväkirjoina. Yhden kuvan valmistuminen saattaa kestää puoli vuotta.
Omaksi ja muiden iloksi pienellä skaalalla piirtämisen jälkeen yleisö vaati jotain suurempaa. Alitalo suunnitteli näyttelykiertueen, jonka paikat suunniteltiin tarkasti. Lineaarisesti piirrettynä Helsingin kartalle tapahtumapaikat muodostaisivat Kallion ylle pentagrammin, jossa kirkko jäisi keskipisteeseen.
Tammikuussa 2020 kiertueen avajaisnäyttely täytti Helsinginkadun Panema-baarin tupaten täyteen. Kiertueen edetessä pandemiakin eteni. Lopulta, kolmen näyttelyn jälkeen, kiertue jouduttiin keskeyttämään.
”En tiedä mitä maailmalle olisi tapahtunut, jos olisi koko rituaalin onnistunut suorittamaan loppuun.”
Vuosikymmenen eläinkokeet väärin metodein
Alitalon mukaan suuri ongelma nykytieteessä ovat masennustutkimuksessa tehtävät eläinkokeet. Masennusta ei tutkita eläimillä oikein. Voiko jyrsijä ylipäätänsä masentua ihmisen tavoin?
Hiljattain julkaistussa metatutkimuksessa Alitalon työryhmä analysoi kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistut koe-eläimillä tehdyt masennuslääketutkimukset. Kaikissa tutkimuksissa lääkkeet annosteltiin täysin päinvastaiseen aikaan kuin ihmisille. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, etteivät tutkijat ole huomioineet koe-eläinten, kuten hiirten ja rottien, nokturnaalisuutta. Tutkijoiden on myös helpompaa aamulla töihin mennessään antaa eläimille lääkettä kuin muokata annosteluaikataulua eläinten luonnolliseen unirytmiin sopivaksi.
Masennusta ei tutkita eläimillä oikein. Voiko jyrsijä ylipäätänsä masentua ihmisen tavoin?
Lääkkeet, jotka annostellaan eläimille niiden nukkumaanmenoaikaan, aiheuttavat unideprivaatiota, jonka on tiedetty vuosikymmenenten ajan lievittävän myös masentuneiden ihmisten oireita. Tämä vähentää tutkimuksen luotettavuutta merkittävästi.
”Metodit ovat käytännössä päinvastaiset kuin kliinisessä tutkimuksessa. Ihmisille, ei kenellekään, annostella ketamiinia masennuslääkkeenä yöllä. Ei ketään herätetä niin, että ’nyt me pistetään suhun piikki ketamiinia’. Toivon mukaan ainakaan.”
Aineiden väärät annosteluajat saattavat myös selittää sitä, miksi aineet toimivat eläimillä, mutta eivät ihmisillä.
Väärät teoriat vallitsevat alalla edelleen
Masennuksen serotoniinivajeteoria on todistettu vääräksi jo kolmekymmentä vuotta sitten, mutta tarina myy edelleen.
Masennuksen hoitoon on 1930-luvulta alkaen onnistuneesti käytetty sähköhoitoa ja 70-luvulta lähtien unideprivaatiota, joissa vaikuttajana on fysiologinen ilmiö eikä kemiallinen yhdiste. Fysiologiset hoidot, magneetti- ja sähköstimulaation lisäksi liikunta sekä erilaiset aivotreenit, on todettu toimiviksi hoitokeinoiksi, mutta niiden kaupallistaminen on haastavaa.
”Masennuksen hoidossa ihmiset ovat unohtaneet ihan täysin taustalla olevan fysiologian: aivot mukautuvat koko ajan. Ihmisaivot oppivat jatkuvasti, tietoisesti tai tiedostamatta, mutta miten se oppiminen kohdistetaan? Mielestäni tarvitsisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että biologinen kone rakentuu kulutuksessa ja hajoaa inaktiivisuudessa. Täysin toisinpäin kuin mekaaninen kone. Jos ajat autolla niin sen renkaat kuluvat, mutta jos kävelet, jalan lihaksisto vahvistuu. Minkä takia sama ei toimisi aivoissa muka? Minkä takia aivot olisivat tyhjiössä elävä elin, johon voidaan vaikuttaa ainoastaan ulkoisella kemikaalilla?”
Väärät hypoteesit ja tutkimusmetodit elävät Alitalon mukaan vieläkin niiden helppouden takia.
”Tutkija ei ole kone, tutkija on ihminen. Ihmisille toimivat semmoiset asiat, mitkä ovat helppo käsittää ja käsitellä siinä omassa maailmankuvassaan. Miksi ei ottaisi vastaan jotakin asiaa, joka löydetään tukemaan sitä? Se on vahvistusharhaa.”
Tutkimuksessa tapahtuu polariteettien muutoksia ja uskomusten vaihdoksia, mutta prosessi on erittäin hidas.
”Se on tosi kuluttavaa näin yksittäisen tutkijan näkökulmasta. Me ollaan huudeltu näistä asioista jo monta vuotta, mutta on se muutos aika hidasta. Juuri näissä apurahoissa sun muissa se näkyy, kukaan ei rahoita tämmöisiä meidän kaltaisia toisinajattelija-farmakologeja. Onneksi pikkuhiljaa maailmalla on enemmän ja enemmän ihmisiä lähtenyt miettimään näitä asioita. Etenkin kliinisellä puolella tutkijat on ottaneet meidän löydökset innolla vastaan.”
Paskan elämän syndrooma
Filosofi ja kulttuuriteoreetikko Mark Fisher (1968–2017) pyrki aktiivisesti politisoimaan masennusta. Hänen mukaansa masennuksen juuret piilevät luokkaeroissa, eivät niinkään yksilöllisen aivokemian epätasapainossa.
Fisherin keskeisin teos Capitalist Realism: Is There No Alternative? käsittelee vallitsevaa ajattelutapaa, jossa kapitalismia pidetään ainoana vallitsevana poliittisena ja taloudellisena järjestelmänä, eikä sille osata kuvitella vaihtoehtoja. Kirjan alaotsikko on viittaus Margaret Thatcherin vapaita markkinoita myötäilevään kampanjasloganiin ”There is no alternative”.
Fisher nostaa brittiläisen terapeutin ja psykologin David Smailin termin ”maagisen vapaaehtoisuuden” keskeiseksi tekijäksi masennuksen synnyssä. Valtasuhteisiin työssään keskittynyt Smail kutsui ”maagista vapaaehtoisuutta” uskomuksena siihen, että jokaisella yksilöllä on voima luoda itsestään mitä haluaa. Fisherin mukaan ”masennus on esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun maaginen vapaaehtoisuus kohtaa rajatut mahdollisuudet”.
Psykiatria tieteenmuotona on verrattain nuori. Markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan toimiva lääketeollisuus pyrkii markkinoimaan uusia lääkkeitä mahdollisimman moneen käyttötarkoitukseen. Aggressiivisen markkinoinnin myötä syntyy kielteistä medikalisaatiota, jossa ihmisten olemuksia, haluja, luonteenpiirteitä tai ongelmia luokitellaan sairauksiksi.
Yksilön subjektiivisia kokemuksia tulkitaan ja hoidetaan pelkästään patofysiologian kautta. Masennusta hoidetaan tuoreen tutkimustiedon vastaisesti edelleen välittäjäaineongelmana. Vallitsevat hoitokäytännöt eli lääkehoito ja psykoterapia sivuuttavat masennuksen yhteiskunnalliset syyt ja pyrkivät oireenmukaiseen hoitoon. Masennuspotilas jää lopulta itse vastuuseen omasta ahdingostaan.
Nykytutkimus on havahtunut inflammaation eli tulehduksen merkitykseen neurologisissa ja psykiatrisissa sairauksissa. Jonkin aikaa on tiedetty, että masennukseen liittyy elimistön tulehdustila, mutta vielä ei tiedetä, aiheuttaako tulehdus masennusta vai masennus tulehdusta. Tutkimuksissa on havaittu länsimaisen ruokavalion ja elämäntyylin voimistavan elimistön kroonista tulehdustilaa.
Vastuu omista elämäntavoistaan on helppo sysätä yksilön kontolle, mutta terveistä elämäntavoista huolehtiminen kengännauhabudjetilla on hankalaa tai mahdotonta. Vaikka olisikin tunnollinen metsän siimeksessä asuva terveysintoilija, ei nyky-ympäristön haittavaikutuksia pääse täysin karkuun, sillä myös ilmansaasteet, juomaveden ja ruoan mikromuovit, hormonihäiriköt sekä tuholaismyrkyt kuormittavat elimistöä.
Ideologisesti nyky-yhteiskunnan suhtautuminen mielenterveysongelmiin näyttäytyykin jatkumona uusliberalistiselle ajattelutavalle, joka usein sysää systemaattiset ongelmat, kuten työttömyyden ja köyhyyden, yksilöllisten vajavaisuuksien syyksi.
Yksilölliset vajavaisuudet eivät kuitenkaan selitä lukuja. Masennus on nousussa maailmanlaajuisesti, masennuslääkkeitä käytetään enemmän kuin koskaan. Omistus kasautuu, tuloerot kasvavat ja nuorison elintaso huononee maailmalla sekä Suomessa. Keskimääräinen eliniän odote on kääntynyt laskuun Yhdysvalloissa ja vähintään hidastunut Euroopan maissa.
Suomen sosioekonomiset terveyserot ovat OECD-maiden kärkeä. Suomi on saanut huomautuksia OECD:lta sekä Euroopan neuvostolta suurten sosiaalisten terveyserojen ja liian alhaisen perusturvan johdosta.
Myös osa lääkärikunnasta tuntuu tunnustavan nämä todellisuudet. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa on alettu puhua ns. ”shit-life syndromesta”, paskan elämän syndroomasta. Termillä tarkoitetaan köyhyyden aiheuttamaa noidankehää, jossa pätkätyöläisyys, alhainen koulutustaso, matalapalkkaisuus, köyhät asuinympäristöt, epäterveelliset elämäntavat ja terveydenhuollon puute yhdistettynä näistä aiheutuvaan psykologiseen taakkaan ja arvottomuuden tunteeseen tiputtavat eliniän odotetta jopa parilla kymmenellä vuodella.
Kun katsotaan taantumuksellisen sosiaalipolitiikan vaikutuksia mielenterveyteen, masennuksen medikalisaatio tuntuu julmalta vallankäytön välineeltä. Epäinhimillisen talousjärjestelmän tuhoisien vaikutusten huomiotta jättäminen jaetun surun ja ahdistuksen syynä on symbolista väkivaltaa.
Paras lääke masennukseen on paskan elämän poliittinen ennaltaehkäisy.
