Kesäkuun kuntavaaleissa yli kolmekymmentätuhatta suomalaista uskoo itsensä olevan kelvollinen ja vastuullinen henkilö hoitamaan asioita meidän muiden puolesta.
Heille jokaiselle onkin nostettava hattua. Ilman valtuutettuja, heidän intoaan ja aikaansa, päätökset jäisivät tekemättä ja yhteiset asiat hoitamatta.
Kesäkuun puolivälissä tiedämme ketkä ovat ne kansalaisten luottamuksen lunastaneet 8859 kunnan- ja kaupunginvaltuutettua, jotka käyttävät meidän äänestäjien heille luovuttamaamme valtaa.
Tuleviin vallankäyttäjiin ja heidän tekemiensä päätöksien sisältöön pyritään vaikuttamaan myös puolueiden ulkopuolelta. Ekologista, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta edistävä Finnwatch ry on yksi kuntapäättäjien huomiota halajavista kansalaisjärjestöistä.
”Kun kuntavaaleissa ehdokkaita on niin paljon enemmän kuin eduskuntavaaleissa, vaikuttamistyö on hankalampaa, eikä isoja järjestöjen vaikuttamiskampanjoita ehkä nähdä saman verran”, sanoo toiminnanjohtaja Sonja Finér.
Finnwatchin kunta-agendalla on kolme merkittävää asiakokonaisuutta: julkiset hankinnat, verot ja kuntien ilmastotoimet.
”Julkisten hankintojen vastuullisuuden puute on tosi iso ongelma. Meillä tehdään yli 30 miljardilla eurolla julkisia hankintoja verovaroilla vuosittain, ja niissä hyvin harvoin huomioidaan vastuullisuuskysymyksiä. Erityisesti ihmisoikeuksien huomioiminen arvoketjussa on retuperällä. Kyllä varmasti paljon lisää voitaisiin tehdä myös ilmasto- ja ympäristökysymyksissä. Kunnissahan tämä ilmastokriisi ja muu luontokato ratkaistaan, kuntien päätöksillä”, toteaa Finér.
Finnwatch tunnetaan parhaiten tutkimusraporteistaan, joissa se avaa suomalaisten suuryritysten toimintatapoja vastuullisuuden näkökulmasta. Asenteet yrityselämässäkin ovat muuttuneet. Nykyisin esimerkiksi monet pörssiyhtiöt ovat tarkempia hankinnoissaan, sillä väärinkäytöksillä on usein suora vaikutus pörssikurssiin. Vastuuton toiminta on huonoa bisnestä.
Julkisella puolella, esimerkiksi kuntien ja valtion hankinnoissa, samanlaista kohtalonyhteyttä ei välttämättä ole.
”Valtion tai kuntien julkisissa hankinnoissa huomioidaan vastuullisuus paljon huonommin kuin monissa yksityisissä yrityksissä”, myöntää Finér.
”Vastuullisuuden puuttuminen julkisissa hankinnoissa harvemmin johtaa suoraan mihinkään näkyvään ongelmaan. Joskus harvoin voi koitua mainehaittoja, vaikkapa kun hankitaan katukiviä Kiinasta, eikä tiedetä mistä ne kivet tulevat, ja kotimaiset kivet häviävät kilpailussa. Tällaisesta toiminnasta voi herätä keskustelua. Mutta yleensä julkiset hankinnat eivät Suomessa herätä intohimoja. Toimittajatkin ovat kiinnostuneita pikkujoulujen viinilaskuista, mutta miljardeilla euroilla tehtyjä ostoja he seuraavat paljon vähemmän”, sivaltaa Finér.
Usein hankintapäätösten ja niiden seurausten ketju ulottuu niin pitkälle, että niin kansalaisten kuin kuntapäättäjienkin on vaikea hahmottaa kokonaisuutta.
”Jos ei oteta huomioon vaikkapa ihmisoikeuksia, vääristetään kilpailua sillä tavalla, ettei kaikilla toimijoilla ole samat säännöt. Sellaisen vaikutukset eivät näy välttämättä suoraan sille kunnalle, vaan yleisemmin yhteiskunnassa”, Finér selittää.
”Euroopan Unionin ja kuluttajien vaatimukset ohjaavat yrityksiä tekemään enemmän alihankintaketjujen vastuullisuuden eteen, mutta samaan aikaan julkinen sektori lähettää ihan toisenlaista viestiä: ihan sama missä ja miten tuotetaan, kunhan se vaan on halpaa”, hän jatkaa.
Ruotsissa julkisten hankintojen vastuullisuutta on kehitetty systemaattisesti jo vuosia. Eri toimijat vaihtavat tietoja ja koordinoivat hankintoja keskenään. Finnwatch on esittänyt, että Suomeenkin perustettaisiin pysyvä organisaatio, jonka tehtävänä olisi luoda vastuullisia hankintamalleja ja jakaa osaamista.
”Jos ostetaan esimerkiksi tietokoneita, niin olisi valmiita malleja miten kilpailutetaan myös ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset. Myös sopimusaikaista valvontaa voitaisiin koordinoida yhteistyössä tällaisen pysyvän yksikön kanssa”, havainnollistaa Finér.
”Nykyisin HILMA-järjestelmässä, jossa tilastoidaan julkisia hankintoja, ei ole edes tilastointia vastuullisille hankinnoille. Valtion pitäisi korjata tämä, jotta saataisiin luotettavaa dataa. Uudessa Hankinta-Suomi -strategiassa kovasti korostetaan vastuullisuuskysymyksiä, mutta niiden konkreettinen käytännön toteutus on jätetty auki.”
Kuntapäättäjät ovat joukko meitä tavallisia kansalaisia edessään alati monimutkaisempia asioita. Vastapuolella taas voi hyvinkin olla kansainvälisen suuryhtiön huippujuristeja koukeroisine asiakirjoineen. Näitä asetelmia on jo nähty esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintojen yhteydessä.
”Kuntapäättäjän ei tarvitse tuntea hankintalain yksityiskohtia. Suuremmissa kunnissa on omat hankintajuristit ja osataan hankintalaki. Ongelma on pienissä kunnissa, joissa hankintoja saatetaan tehdä jonkun muun työn ohessa, eikä osata tai välttämättä uskalletakaan kilpailuttaa muuta kuin hinnan perusteella.”
Ulkoistusten vastuullisuutta Finnwatchissa ei ole tutkittu. Epäsuorasti siitä voisi saada tietoa maksettujen verojen kautta.
”Esimerkiksi verojen maksuvastuullisuus ei näy kuntien laskelmissa. Ei oteta huomioon sitä, että jos säästö tuleekin siitä, että se uusi toimija ei maksakaan veroja”, Finér kertoo.
Kunnat kilpailevat keskenään uusien yritysten saamisesta alueilleen. Yritykset puolestaan ovat aikaa sitten oppineet kilpailuttamaan kuntia siitä, kuka lupaa eniten tukea, esimerkiksi yritystä varten rakennettavaa infraa. Entä jos kuntaan sijoittuva suuryritys maksaisikin jonkinlaista vastuullisuusveroa, joka käytettäisiin paikallisyhteisön tarpeisiin?
”Tällaiseen ehdotukseen paikallisesta vastuullisuusverosta ei meillä ole kantaa. Mutta Norjassa on luonnonvarojen käyttöä koskeva vero, samantyyppinenhän olisi kaivosvero, mitä tällä hetkellä Suomessa valmistellaan. Ehkä tällaisia pitäisi miettiä. Tärkeintä on, että veropohja on tiivis ja laaja, ja että yritykset joutuvat maksamaan yhteisöverot, eli korjataan ne hyvin tiedossa olevat verojärjestelmän porsaanreiät. Ja toimialoille, kuten kaivostoimintaan, jossa käytetään meidän kaikkien yhteistä kansallisvarallisuutta, jonka yksityinen yhtiö ottaa haltuunsa ja myy, pitäisi saada kaivosvero. Nykyisinhän Suomi käytännössä lahjoittaa kansallisvarallisuuden ilmaiseksi yhtiöille.”
Biotaloutta pidetään vaalipaneeleissa ja talouskeskusteluissa tulevaisuuden lupauksena ja se mielletään helposti vastuulliseksi tai luontoa kunnioittavaksi liiketoiminnaksi. Onko termi jonkinlainen päättäjien viherpesuaine?
”Biotalous on valtava kattokäsite, jonka alle mahtuu monenlaista kestävää ja täysin kestämätöntä toimintaa. Monet asiantuntijat suhtautuvat aika kriittisesti biotalouteen, ja se oli ehkä enemmän edellisen hallituksen projekti”, hymähtää Finér.
”Toki kyllähän meillä vieläkin esimerkiksi biopolttoaineisiin tunnutaan uskovan näissä päästövähennyksissä. Mutta meidän pitää lopettaa hiilen polttaminen myös biologisen hiilen muodossa eli ei meille biotaloudesta mitään suurta pelastajaa tähän ilmasto- ja luontokatoon ole tulossa.”
Kuntavaaleja edeltävissä vaalikeskusteluissa puoluejohtajat ovat nostaneet esille paljon sellaisiakin aiheita, joihin kuntapäättäjillä ei ole todellisuudessa ole valtaa vaikuttaa. Finér nostaisi kuntavaalikeskusteluun valtakunnallisista teemoista verotuksen.
”Valtakunnallisen tason päätökset vaikuttavat merkittävästi myös kuntiin. Esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkoverotuksella on myös kuntatalouteen merkittävää vaikutusta. Eli kun muunnetaan ansiotuloja pääomatuloiksi, kunnille ei kerry verotuloja. Toivoisin, että tämäntyyppiset asiat nousisivat myös kuntavaalien alla keskusteluun.”
