Kauhtuneeseen vanhan ajan asuun pukeutunut kumarainen naishahmo katselee rantakalliolta merelle. Välillä hän istuu tuolillaan ja tekee triiviä, eli nyhtää köysistä laivalautojen saumoihin laitettavaa eristettä. Samalla hän kertoo edessään istuvalle yleisölle pitkän yksinäisyyden ankaroittamaa elämäntarinaansa. Siinä Jumalakin saa kuulla kyseenalaisen kunniansa.
Kaunokirjallisesti uljaalla poljennolla etenevässä tekstissä seuraa sattumia sattumien perään.
”Muilla on miehensä, muilla on lapsensa, muilla on omiensa haudat, minulla vain tyhjä tupa tyhjät vuodet tyhjästi kuunneltavana, kulunut köysi kuluvat päivät kulunein sormin kirvoteltavana, vain kivistävän sydämen kivistävät ajatukset murheen multana haudan kummuksi haravoitavina!”
Ja edelleen: ”Niin kuin karkaa parahdus kurkusta kuolevan linnun, niin rukous minun rinnastani, niinkuin huutaa tuskaansa kiehuvalla vedellä valettu, niin huudan minä sinua minun elämäni tulessa, niinkuin kiemuroi kivuissansa mato maahan tallattu, niin virun minä kipujeni kiemuroissa.”
Kyseessä on Volter Kilven Merimiehen leski -novelliin perustuva näytelmä, joka nähtiin viime vuonna Volter Kilpi Kustavissa –kirjallisuusviikolla Teatteri Ströömin toteuttamana. Sen ohjasi tapahtuman taiteellinen johtaja Anni Mikkelsson ja siinä nimiosaa esitti Ella Mettänen.
Tänä vuonna perinteinen kirjallisuusviikko peruttiin koronan takia. Sen sijaan sitä on vietetty netissä etätapahtumana, jossa Merimiehen leskestä tarjolla on alkuperäisellä esityspaikalla kuvattu lyhennelmä.
Kilven jäljittelemätön kieli iskee päräyttävästi tallenteeltakin.
”Olisiko Kustaakaan pienen hengityksen tuhistessa malttanut pysyä sanan pukahtamatta tuntikausia keksimättä kerran kymmenessä minuutissa asiaa penkiltään lattian poikki kopistelemaan piippuansa paaden kivelle paluumatkalla poiketakseen muka ohimennen ja taitamattomasti varpasillaan hiipien kankeissa kolisevissa merimiessaappaissaan kurkistelemaan ihmettä vakussa, joka osasi tuhista ilmaa pieniin sieraimiinsa niinkuin oikea ihminen ikään.”
Muistan esitystä paikan päällä seuratessani miettineeni, miten ihmeessä näyttelijä pystyy saamaan niin väkevän otteen vanhasta ja koukeroisesta tekstistä kuin Mettänen siellä rantakalliolla. Tai edes muistamaan sitä ulkoa.
”Kyllähän se tekstin opettelu poikkeaa isosti tavanomaisesta”, kertoo keskeltä syksyn ensi-illan valmisteluja tavoittamani Mettänen.
”Teksti pitää käydä tarkkaan läpi sana sanalta niin, että itse ymmärtää kaiken mitä siinä sanotaan. Kun sen vaivan näkee, siitä selviää kyllä. Tässä auttaa Kilven tekstin rytmi, joka tuntuu kropassa asti. Kilven kieli on hyvin fyysistä, koen sen itse kuin nautinnollisena tanssina – vaikka tämä ei välttämättä näy esityksessä yleisölle.”
Kustavissa syntynyt Kilpi (1874–1939) tunnetaan erityisesti romaanistaan Alastalon salissa (1933), jossa pitäjän mahtiherrat sopivat yhteisen parkkilaivan rakennuttamisesta. Teos kuuluu Kilven Saaristosarjaan, jonka kaksi muuta osaa, Merimiehen leskenkin sisältämä novellikokoelma Pitäjän pienimpiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937) valottavat toisista näkökulmista saman parkkilaivan rakentamisessa tiivistyvää paikallisyhteisön siirtymistä uuteen aikaan.
”Alastalon salin luin vasta äskettäin. Vaikka sekin on tietysti kieleltään hieno, Leski resonoi itselleni enemmän. Se on tarinallisempi ja ainakin minun on helpompi samastua 30 vuotta yksinään asuneen naisen kohtaloon kuin kylän äijien keskinäiseen kyräilyyn. Ei todellakaan tarvitse olla leski, että se heilauttaa”, tuumii Mettänen.
Merimiehen leski on tärkeä novelli juuri siksi, että se kuvaa merellisen yhteisön elämisen karuutta vanhan naisen näkökulmasta. Siinä missä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla keskittyivät miesnäkökulmista maaseutu-Suomen köyhemmän väen toimeentulon karuun rakentamiseen, nyt ollaan siinä Sally Salmisen Katriinassa (1936) kuvaamassa maailmassa, jossa miehet olivat enimmäkseen merellä tai sinne kadonneita naisten pitäessä koteja ja koko yhteisöä pystyssä.
Merellinen paikallishistoria ja sukupuolten roolijako olivat esillä myös toisessa Anni Mikkelssonin viime kesän ohjauksessa. Hänen jo aiemmin Meriteatterille kirjoittamansa Laulu on meren laulu kertoo sillitehtaan Lahjan ja Lempin elämästä ja ystävyydestä nuorista tytöistä aina vanhuuteen asti.
Muita monialaisen kulttuuritapahtuman silloisia tähtinumeroita olivat esimerkiksi filosofi Tere Vadénin ja kirjailija Antti Salmisen keskustelu Volter Kilven tuotannon yhteydestä moderniin paitsi kielen myös yhteiskuntahistoriallisen kehityksen kuvaajana sekä Miiko Toiviaisen omaa transidentiteettiään tragikoomisen koskettavasti avannut Kepeä elämäni –monologi.
Tämän vuoden etätapahtuman ohjelmistoon kuuluvat Merimiehen lesken ohella esimerkiksi vino pino kirjallisuusviikon aikaisemman taiteellisen johtajan Juha Hurmeen Nälkäteatterille ohjaamia kuunnelmia, Laura Kokon alustus Volter Kilven elämänkerran tiimoilta, Mikko Dufvan luento Megatrendit, utopiat ja utopioiden tarve sekä näytelmäkirjailija E.L.Karhun ja kirjailija-teatteriohjaaja Saara Turusen Ylioppilasteatterin vaatevarastossa äänitetty keskustelu otsikolla Emmyn ja Sasin Feministien kirjakerho: Ilonpilaajat.
Kustavissa liikkuva osallistuja voi myös tulostaa myös kartan Kustavin uudelle luonto- ja kulttuuripolulle, jonka varteen on tapahtuman toimesta viety viestejä tuleville sukupolville.
Näyttelijä Ella Mettänen ilahtui mahdollisuudesta osallistua tapahtumaan tänäkin vuonna edes näin tallenteen muodossa.
”Nettiohjelmaan haluttiin myös esityksiä ja tämä oli helppo toteuttaa. Lisäksi Anni tiesi minun olevan siitä niin innoissani, että minua on helppo pyytää”. hän naurahtaa ja jatkaa: ”Sitä näytelmää esittäessä hankalaa oli muuten se että tuulinen ja kohiseva meriympäristö söi ääntä niin paljon että repliikit piti oikeastaan huutaa. Nyt videota tehtäessä minulla oli mikki ja pystyin pelaamaan myös eri volyymeilla, mikä tekee tekstille oikeutta.”
Mettänen toivoo silti että ensi vuonna tapahtuma voidaan järjestää normaalisti.
”Jos vain pyydetään, niin olen mukana aivan ehdottomasti. Minusta se on poikkeuksellinen festivaali yhteisöllisesti – siis siinä miten esiintyjät ja yleisö kohtaavat myös esitysten ulkopuolelle keskustelujen ja yhdessä olemisen merkeissä.”
Volter Kilpi verkossa –etätapahtumaa vietetään 15.-19.7. Sisältö on nähtävissä sivustolla vähintään heinäkuun loppuun asti.
Ella Mettänen näyttelee Helsingin kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 2.9. ensi-iltaan tulevassa Lauri Maijalan ohjaamassa ja Anneli Kannon tekstiin perustuvassa näytelmässä Punaorvot.
Anni Mikkelssonin yhdessä veljensä Hannes Mikkelssonin kanssa Ylioppilasteatterille ohjaaman Kesätyöpaikka – mitä emme tahdo emme tee -esityksen arvio löytyy täältä. Esitykset Mustikkamaalla jatkuvat 15.8. asti
