Teatteriohjaaja Anni Mikkelssonin mukaan taiteen vapaalle kentälle koronan aiheuttamat huolet tulevat vanhojen haasteiden päälle

Jesse Ryynäsen Vahtivuoron kolmiosaisessa audiojuttusarjassa kuullaan kulttuurin ja taiteen tekijöiden ajatuksia siitä, miltä oman alan tulevaisuus näyttää koronan aikaan ja jälkeen.  

Lukuaika: < 1 minuutti

Teatteriohjaaja Anni Mikkelssonin mukaan taiteen vapaalle kentälle koronan aiheuttamat huolet tulevat vanhojen haasteiden päälle

Koronan aiheuttamien taloudellisten menetysten arvioidaan olevan koko teatterialalle olevan noin 30 miljoonaa euroa. Siitä vain osa on tulossa valtion lisätukena takaisin.

Tässä tilanteessa Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaavaa ja Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellinen johtaja Anni Mikkelsson muistuttaa, miten hänen edustamallaan vapaalla teatterikentällä on jo valmiiksi totuttu toimimaan niukoilla resursseilla. Samalla hänen mielestään koronan vaikutuksia pitää miettiä rinnakkain ekokriisin ja hyvinvointivaltion käynnissä olevan alasajon kanssa.

Haastattelussa Mikkelsson kertoo myös miten koronasta johtuvat varotoimet ovat vaikuttaneen Ylioopilasteatterin tämän vuoden kesäteatteriesitykseen  Kesätyöpaikka – mitä emme tahdo emme tee. Samalla kuullaan, miten Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko toteutetaan tänä vuonna netissä.

  • 30.6.2020