ElokuvaKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Juho Liukkonen

Juuri käynnistyneet Sodankylän elokuvajuhlat siirtyivät koronakyydillä virtuaaliaikaan

Tuottaja Johanna Saarinen iloitsee siitä, että yleisö näyttää löytävän festivaalit netinkin kautta. Kuvassa festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi streamaa avauspuhetta.

Lukuaika: 2 minuuttia

Juuri käynnistyneet Sodankylän elokuvajuhlat siirtyivät koronakyydillä virtuaaliaikaan

Sodankylän elokuvajuhlat käynnistyivät tänään keskiviikkona koronarajoitusten takia poikkeusolosuhteissa. Perinteisesti suurin osa yleisöstä on matkustanut napapiirin seutuville pitkien siirtymien takaa. Nyt elokuvat ja oheisohjelmat ovat ladattavissa tai suoratoistettavissa katsottavaksi kotisohvalla tai vaikka mökkilaiturilla.

Elokuvajuhlien tuottajan Johanna Saarisen mukaan tapahtuma on perinteisesti ollut yhteisöllinen. Samalla sen kautta on haluttu tarjota mahdollisuus nähdä hyviä elokuvia isolta kankaalta.

”Kuitenkin tässä epidemian poikkeustilanteessa ajattelimme, että olisi harmi jos nämä elokuvat olisivat jääneet kokonaan näyttämättä. Samalla luotamme, että jengi kyllä keksii itselleen sopivia tapoja katsoa niitä.”

Filmimuotoiseen esittämiseen sitoutuneista leffanostalgikoista tällainen digiloikka voi tuntua pyhäinhäväistykseltä, mutta Saarinen muistuttaa, että elokuvajuhlilla on tähänkin asti esitetty elokuvia eri formaateissa.

mainos

”Uutta elokuvaa ei useinkaan edes ole saatavilla filminä. Ja onhan jopa Aki Kaurismäki tehnyt elokuvistaan dvd-kopiot, ja niitä voi katsoa myös televisiosta.”

Tämän vuoden elokuvaohjelmisto yhdistää entiseen tapaan vanhoja klassikoita meillä vähemmän tunnetumpien elokuvamaiden tärppeihin sekä uuteen ja kokeilevaankin elokuvaan.

Valikoiman maantieteellistä ja kulttuurista laaja-alaisuutta kuvastaa hyvin lista Suomen ensi-iltoina nähtävistä elokuvista. Siihen kuuluvat Kantemir Balagovin Beanpole (Venäjä 2019), Jean-Pierre & Luc Dardennen Young Ahmed (Belgia/Ranska 2019),  Nima Javidin The Warden (Iran 2019),  Agnieszka Hollandin Charlatan (Tšekki/Irlanti/Slovakia/Puola 2020), Arturo Ripsteinin Devil Between the Legs (Meksiko 2020) Lemohang Jeremiah Mosesen This Is Not a Burial, It’s a Resurrection (Lesotho/Etelä-Afrikka/Italia 2019), Ilker Çatakin I Was, I Am, I Will Be (Saksa/Ranska 2019), Pietro Marcellon Martin Eden (Italia/Ranska/Saksa 2019) Costa-Gavrasin Adults in the Room (Ranska/Kreikka 2019) sekä Abel Ferraran Tommaso (Italia/Iso-Britannia/Yhdysvallat/Kreikka).

Aivan haasteitta ei ohjelmistoa ole saatu kokoon.

”Tämä on aika uutta kaikille. Koronan takia levittäjien puolelta oli vaikea saada oikeita ihmisiä kiinni. Joidenkin tahoilla on myös ollut huolta ylipäänsä alustojen kautta levittämistä kohtaan. Itse olisimme halunneet tehdä myös näistä virtuaalifestivaaleista vielä kansainvälisemmän, mutta rahat eivät valitettavasti riittäneet levitysoikeuksien ulottamiseen Suomen rajojen ulkopuolelle”, kertoo Saarinen.

Erityisen ylpeä tuottaja on aamukeskustelujen sarjasta.  All Stars -tyylisessä tallennekavalkadissa nähdään haastatteluja pääsääntöisesti vetäneen Peter von Baghin (1943–2014) ohella Jörn Donner (1933–2020), Francis Ford Coppola (1939–), Mike Leigh (1943–), John Boorman (1933–), Terry Gillam (1940–), Costa-Gavras (1933–), Ettore Scola (1931–2016), Christian Petzold (1960–), Milos Forman (1931–2018), Agnieszka Holland ( (1948–), Samira Makhmalbaf,(1980),Mohsen Makhmalbaf (1957–), Mahamat-Saleh Haroun (1961–) ja Fernando Meirelles.(1955–).

”Tämän tason ohjaajien haastattelut ovat vihdoin ensimmäistä kertaa esillä tällä tavoin. Niiden katsominen on maksutonta ja kenen tahansa netistä katsottavia.”

Saarinen iloitsee myös siitä, että elokuvalippujen ennakkomyynti on lähtenyt liikkeelle samalla aktiivisuudella kuin aiemmin.

”Haluamme kyllä järjestää festivaalit mieluiten entisen tapaan eli hyvien elokuvien ystävien yhteisöllisen kokoontumisen muodossa. Silti jos palaute näistä poikkeusjärjestelyistä on hyvin positiivista, kuka tietää jos jotain vastaavaa sovelletaan livetapahtuman rinnalla jatkossakin”-

Sodankylä ikuisesti 10.6.–14.6

Elokuvat nähtävissä ohjelmakartassa ilmoitetun ajan jälkeen viiden päivän ajan. Osa oheisohjelmistosta on ilmaista. Tarkemmat tiedot lipuista löytyvä täältä.

 www.msfilmfestival.fi