Lukuaika: 3 minuuttia

Leffafestarit siirtyivät verkkoon ja välttivät peruuntumiset

Elokuvasta Marikan kuolema. Ohjaus Peter Wallenius.

Elokuvafestivaalien päätarkoitus on tarjota elokuvan ystäville tilaisuus kokoontua valkokankaan ääreen. Niiden tärkeintä antia ovat elokuvat ja tekijävieraat. Monet festivaalit tarjoavat katsojille kunnianhimoista, taiteellista ohjelmistoa, jota Suomessa ei esitetä kaupallisissa teattereissa.

Suomessa järjestetään vuosittain nelisenkymmentä elokuvafestaria. Ne toteutetaan suurimmaksi osaksi talkootyönä. 

Suurimmilla organisaatioilla on palkattua henkilökuntaa, mutta juuri kukaan harvoista ammattilaisista ei saa palkkaa työstä ympäri vuoden. Monilla työt alkavat muutamia viikkoja ennen festareita ja päättyvät pian niiden jälkeen. 

Lipunmyynti sekä valtion ja sponsoreiden apu kerryttävät sen verran tuloja, että festarit sinnittelevät vuodesta toiseen. Vuosikymmeniä festariorganisaatiot ovat rullanneet kuin vanha höyryveturi: yskien, mutta varmasti. 

Kunnes tuli korona. Veturia piti korjata.

Lost Boys
Kovaa menoa Kambodžassa esitettiin elokuvassa Lost Boys. Ohjaus Joonas Neuvonen, kuvassa oikealla ja Sadri Cetinkaya (ei kuvassa). Vasemmalla Jani Raappana.

Dokumenttielokuvaan keskittyvä Docpoint täytti 20 vuotta tammikuussa 2021. Se juhli vain netissä. Festivaaleilla esitettiin 70 dokumenttia 38 maasta.

Tämän vuoden festari ”onnistui yli odotusten”, kertoo DocPoint tiedotteessaan: Elokuvia katsottiin yli 7000 kertaa. Ilmaista oheisohjelmistoa seurasi 18 000 osallistujaa. Normaaleilla festareilla on viime vuosina ollut jopa 30 000 kävijää. 

DocPointin toiminnanjohtaja Tapio Riihimäki uskoo korona-ajoista opittavan paljon. Tänä vuonna ”haastattelutilaisuudet toimivat aika hyvin”, hän iloitsee.

”Tekijävieraat ovat festareille tärkeitä, mutta luontoarvot ovat tärkeitä myös. Hiilijalanjäljen takia jotkut ohjelmanumerot voisivat myöhemminkin olla virtuaalisena”, Riihimäki pohtii. Saattaa olla, että tulevaisuuden DocPointit ovat ”hybridejä”: ohjelmaa järjestetään sekä yleisön edessä että netissä. 

Riihimäki painottaa, etteivät virtuaali-ideat auta kokonaan korvaamaan paikan päälle tulevia vieraita, mutta aina taiteilijaa ei ehkä tarvitse tuoda Suomeen. 

”Jos vieras on tulossa kaukaa, voidaan miettiä, voitaisiinko häntä haastatella siellä.”

Netti voi tehdä paikallisista festivaaleista valtakunnalliset, ja joistain jopa maailmanlaajuiset! 

Samalla katsojien festaribudjetti kutistuu, kun matkat ja majoitukset jäävät pois kuluista.

Viime vuonna 2020 Tampereen elokuvajuhlat ehdittiin järjestää maaliskuussa ennen kuin koronaepidemia lähti riehumaan. 

”Emme onneksi olleet mikään koronalinko”, Tampereen toiminnanjohtaja Laura Laaksonen huoahtaa. Hän muistaa hyvin, miten festareiden aikaan Helsingissä järjestettiin surullisenkuuluisa naistenpäivän konsertti, jossa vahinko tapahtui, ja koronavirus levisi esiintyjien ja yleisön joukossa.

Tampereen elokuvajuhlat ovat yli 50-vuotias tapahtuma. Tänä keväänä 10.–14.3. ne joudutaan järjestämään virtuaalisina. ”Olimme miettineet netin käyttämistä jo aikaisemmin”, Laaksonen kertoo, sillä ilmastokriisin takia pitäisi vähentää matkustelua.

Tampereen festareilla on oheisohjelmaa. Nettiin siirrettyjen festareiden valikoimissa luovuus kukkii. Laura Laaksonen kertoo, miten eräs vuosikymmeniä kestänyt avioliitto sai alkunsa Tampereen elokuvajuhlilta. Tämän esimerkin kannustamana nettiin on mietitty elokuvajuhlien deittisovellusta. 

”Ja sauna”, Laaksonen lisää. ”Tampereen festarisauna on käsite, sen me ainakin teemme virtuaalisesti.”

Espoo Ciné -elokuvajuhliin koronaepidemia iski lujaa. 

mainos alkaa

Toukokuulle aiotun tapahtuman ohjelmajärjestelyt olivat viimeisen päälle valmiita, kunnes tuli valmiuslaki, ja kulttuuri meni kiinni.

Espoo Ciné ei ehtinyt nettiin, mutta pystyi järjestämään festarit syksyllä paljon pienempinä. 

Yleisömäärää oli rajoitettu, ja ajanjaksokin supistunut vain ”pidennettyyn viikonloppuun”, toiminnanjohtaja Mia Vainikainen harmittelee.

Tänä vuonna Espoo Ciné aiotaan järjestää 23.–27.8. Vainikainen toivoo tietenkin, ettei yleisörajoituksia enää tuolloin ole. Festarit tarvitsevat lipputuloja.

“Jos yleisö pitää rajata alle 20 henkeen, meidän pitää miettiä voidaanko festareita järjestää vai pidetäänkö ne netissä.”

Sodankylän elokuvajuhlat toivovat voivansa järjestää 35-vuotisjuhlafestarit 16.–20.6. paikan päällä Lapissa. Yleisön ja tekijävieraiden kanssa. 

Taiteellinen johtaja Timo Malmi haluaisi nähdä elokuvia jo pian laajalta kankaalta: maaliskuussa järjestettävät Berliinin elokuvajuhlat, Berlinale, ovat tärkeä ammattilaisten tapahtuma, jossa esitetään myynnissä olevia elokuvia. 

Berlinare on nyt vain netissä. ”Tosin saatan päästä näkemään striimattuna sellaisiakin elokuvia, joita en ehtisi nähdä Berliinissä”, Malmi myöntää. 

Berlinalessa on satoja elokuvia, ja myyntiyhtiöt saattavat antaa aikaisempaa helpommin oikeuksia katsoa linkkejä juhlien jälkeen.

Nettifestareissa on tietenkin huonoja puolia. ”Ne hankaloittavat tekijävieraiden kutsumista.” 

Kautta vuosien Malmi on tehnyt kiinnityksiä Sodankylän festareille, kun hän on nähnyt paikan päällä ”miten hyvä ja valovoimainen keskustelija” artisti on.

”Tai joku ei osaa yhtään puhua leffastaan. Me tarvitsemme Sodikseen meille sopivia tyyppejä. Onneksi heitä on aikaisempina vuosina katsastettu aika paljon.”

Sodankylän kesän 2020 virtuaalifestarit olivat menestys.

Lippuja näytöksiin myytiin yli 8000. Sovelluksen elokuvia sai ihan luvallisesti katsoa 50 hengen yleisö, joten tarkkoja katsojamääriä ei voi tietää.

Sodankylän nettialustalla oli kaikille avoin, ilmainen ”festaribaari”, jossa osallistujat nauttivat virvokkeitaan ja juttelivat korkealentoisesti asiantuntijoiden kanssa solidaarisesta maailmanpolitiikasta, elokuvien Jeesuksesta ja elokuvakasvatuksesta – ihan kuin Sodankylän Pubiteltalla.

Festareiden Facebook-sivulla leffakansa raportoi, miten kukin järjesti festarilarppeja leikkien olevansa Sodankylässä. 

Voima osallistui Helsingissä Sodankylän leikkifestareille. Ennen leffojen alkua osallistujat jonottivat puolisen tuntia, koska jonottaminen on elokuvan rakastajien masokistinen rituaali. Jonobändi säesti odotusta oikeiden elokuvakarkeloiden tapaan. Ulkona syötiin lettuja lakkahillon kanssa. 

Öisin meren rannalla laulettiin ja tanssittiin – aivan kuin Kitisenjoen äärellä Lapissa, jossa kanta-asiakkaat ja organisaattorit mieluiten kohtaisivat.

Valkoinen henkilö istuu kahden mustan henkilön välissä mopon kyydissä. Taustalla palmuja ja hiekkaa.
Mopoilua Beninissä. Mia Halmeen elokuvasta Missä tiet kohtaavat.

Kommentoi Facebookissa
Ilona Iida Simes