Nobel-palkittu kirjailija Svetlana Aleksijevitš pyytää Valko-Venäjälle apua ”sivistyneeltä maailmalta”

”Minä tahansa hetkenä minun oveeni voidaan koputtaa ja minut pidättää. Me tarvitsemme apua ”sivistyneeltä maailmalta!” -sanoo Nobel-palkittu kirjailija Svetlana Aleksijevitš espanjalaisen El Pais -lehden haastattelussa.

Aleksijevitšin mukaan tilanne Valko-Venäjällä on nyt täysin muuttunut.

”Kadulla osoittaa mieltään 200 000 ihmistä. Kovat otteet on otettu käyttöön. Koordinaationeuvoston kaksi jäsentä on pidätetty ja uhataan, että kaikki ne opettajat irtisanotaan, jotka eivät jaa valtion eli Aljaksandr Lukašenkan mielipiteitä. On alkamassa täydellinen painajainen. Ja koska koordinaationeuvoston jäseniä pidetään rikollisina, on jokainen toimittajien heidän kanssaan käymä keskustelu vaarallinen. Nähdessäni presidentin automaattikivääri kädessään ja hänen 15-vuotiaan poikansa Koljan – lapset ovat aina vanhempiensa panttivankeja – minusta tuntui, että nyt olemme täydellisessä järjettömyyden alhossa. Tämä on kauheaa, koska olemme täysin suojattomia”.

Aleksijevitš ei usko, että valkovenäläset selviytyvät tilanteesta yksin ilman ulkopuolista apua sillä Lukašenka on ilmoittanut, että hän jatkaa omaa taisteluaan ja pitää vallasta kiinni. ”Mitä voimme odottaa ”sivistyneeltä maailmalta?” Miten se voisi meitä auttaa? Jospa se yrittäisi vaikuttaa Putiniin? En tiedä. Mutta yksin meitä ei nyt saa jättää. Me tarvitsemme nyt edistyksellisen sivistyneen yhteisön apua.”

”Lukašenkan päämäärä on tukahduttaa kansannousu. Maa on jakautunut kahtia. Meidän kansalaisliikkeellämme ei ole tarpeeksi voimia, jotta saavuttaisimme demokratian. Voimakoneisto armeija, poliisi ja suojelupoliisi toimivat yhdessä”, toteaa Aleksijevitš El Pais -lehden haastattelussa. Hänen mukaansa valkovenäläiset halusivat vain rehelliset vaalit, joihin Lukašenka olisi hyvin voinut osallistua.

”Halusimme vain rehelliset vaalit. Lukašenka olisi hyvin voinut osallistua niihin, mutta hän ei halua käydä dialogia kansan kanssa. Emme kaipaa väkivaltaa ja tässä valtaapitävät huomasivat meidän heikkoutemme. He eivät ymmärrä väkivallatonta filosofiaamme, pyrkimystämme rauhanomaisiin ratkaisuihin. Lukašenka taistelee nyt omaa kansaansa vastaan.

Aleksijevitšin mukaan tilanne Valko-Venäjällä on nyt todella vaarallinen. Se ei ole vaarallinen pelkästään valkovenäläisille vaan koko maailmalle. ”Diktaattorit voivat käyttää Lukašenkan kokemusta hyödykseen”.

Haastattelussa ilmenee, ettei Svetlana Aleksijevitš aio paeta maasta. Hän on yhdessä kansansa kanssa, joka hänen sanojensa mukaan ”oli unessa kauan”, mutta joka on nyt hereillä ja tietää oman arvonsa. ”Rakastuin omiin valkovenäläisiini. Nämä ovat aivan mahtavia ihmisiä! Nyt he ovat joutuneet todella vaikeaan tilanteeseen. He yrittävät tehdä jotain, mutta yksin se on vaikeaa. Me tarvitsemme apua, mutten tiedä minkälaista”.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Kirjoittaja on Suomi-Venäjä-seuran kulttuurisihteeri

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 28.8.2020
  • Kuvat Tomaz Silva/Agência Brasil