Konfliktit kertovat ettei tulevaisuus ole peruutettu 

”Konfliktia on pidetty eräänlaisena kirosanana. Politiikka on kuitenkin aina väistämättä konfliktuaalista, ja tämän ovat esimerkiksi oikeistolaiset poliittiset liikkeet hyvin ymmärtäneet”, esittää yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori ja dosentti Mikko Jakonen.

”Vasemmiston piirissä taas konflikteja on viime aikoina pelätty, eikä uutta avaavaa poliittista toimintaa ole uskallettu harjoittaa. Sellainen olisi kuitenkin välttämätöntä, jotta voisimme järjestää yhteiskuntamme ekologisesti ja oikeudenmukaisesti kestävälle pohjalle”, hän jatkaa.

Hiljattain Konflikti – talous ja politiikka (Into 2020) teoksen julkaissut Jakonen pitää yhtenä suurimmista poliittista kulttuuriamme vaivaavista ongelmista sovinnaista näköalattomuutta: kyvyttömyyttä nähdä vallitsevan yhteiskuntamuodon ulkopuolelle.

Visiot ekologisesti kestävämmästä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta hautautuvat usein erilaisten ”tosiasia-kahleiden” alle.

”Suurin tällaisista kahleista on ajatus siitä, ettei hyvinvointia ole ilman talouskasvua. Tätä hokemaa toistetaan kuin mantraa ja sen ympärille tolkun ihmisten on helppo linnoittautua”, Jakonen selittää.

”Myös vasemmiston piirissä on jääty ehkä liikaakin puolustamaan sovittelun kulttuuria ja teollisen yhteiskunnan kamppailujen synnyttämää hyvinvointivaltiota. Tämä ei ole kuitenkaan nykyisessä tilanteessa ekologisesti kestävää eikä sosiaalisen tasa-arvon kannalta riittävää.”

Suurin tällaisista kahleista on ajatus siitä, ettei hyvinvointia ole ilman talouskasvua.

Tosiasia-kahleet ja itsestäänselvyyksinä pidetyt hokemat estävät meitä näkemästä, ettei yhä vakavammaksi kehittyvää ekokriisiä ole mahdollista ratkaista vallitsevan markkinatalouden pelisäännöillä. Samanaikaisesti nämä hokemat kätkevät taakseen vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän sisäiset ongelmat.

”Ekokriisiä ei voida ratkaista ratkaisematta samalla markkinatalouden ongelmia. Vallitseva poliittinen järjestelmä on kuitenkin valitettavan hidas eikä sillä ole selkeää suhdetta markkinoihin. Nykyjärjestelmä ei myöskään kykene riittävän päättäväisesti reagoimaan sen itsensä sisällä syntyneisiin ongelmiin, kuten demokratiaa tai tieteellistä tietoa kohtaan tehtyihin hyökkäyksiin.”

Suhteemme konflikteihin kaipaa Jakosen mukaan pikaista päivittämistä, jottei poliittinen toiminta näivettyisi ja hukkuisi erilaisten näennäisten itsestäänselvyyksien alle. Nykyisessä tilanteessa erityisen huolestuttavana hän pitää yhteiskunnallisten liikkeiden yksipuolistumista.

Punavihreä kansalaisyhteiskunta on Jakosen mukaan ollut 2010-luvun lamaannuksen tilassa. Samaan aikaan tulevaisuutta koskevat ongelmat ovat vahvistuneet ja selkeytyneet.

Mainos (teksti jatkuu alla)

”Erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden ennakkoluulottomia näkemyksiä ja toimintatapoja tarvitaan vauhdittamaan tahmeaa demokratiaa, tehtiin sitä sitten puolueissa, AY-liikkeessä tai työpaikoilla. 2020-luku voi tarkoittaa uutta, positiivista askelta demokraattiselle politiikalle, mutta se ei onnistu ilman vanhoja rakenteita murtavia konflikteja.”

Konfliktien välttäminen viestii aikaamme kuvaavasta evolutiivisesta yhteiskuntanäkemyksestä, jonka mukaan parhaiten vääjäämättömiksi miellettyihin ilmiöihin – kuten talouskasvuun, kilpailukykyyn tai ympäristökriisiin – sopeutunut toimija on voittaja.

Ekokriisin ratkaiseminen vaatii Jakosen mukaan joustavuutta ja sopeutumista, mutta täysin eri mielessä.

”Suurin tulevaisuuden konflikti tulee olemaan kysymys siirtymisestä ekologisen jälleenrakentamisen aikakauteen. Siirtymällä tulee olemaan konkreettisia seurauksia, mutta se ei välttämättä tarkoita onnettomampaa elämää. Konfliktit rakentuvat peruskysymysten ympärille: kuka jälleenrakennuksen maksaa, kuka sen tekee ja kenen pitää luopua mistäkin asioista.”

Kun tuotanto muuttuu, seuraa kulutus perässä.

Ekologinen jälleenrakennus on Jakosen mukaan tehtävä niin, etteivät köyhimmät joudu kärsimään asiasta kohtuuttomasti. Keskiluokan on vähennettävä reilusti kulutustaan, sekä monet arkipäivän käytännöt, kuten liikkuminen kaupungeissa, on toteutettava toisella tavalla.

”Tästä syystä olisi puhuttava enemmän tuotannon, ei niinkään kulutuksen muutoksesta. Kun tuotanto muuttuu, seuraa kulutus perässä. Iso kysymys on, kuinka tämä sopii vallitsevan tuotantojärjestelmän omistavalle ja siitä hyötyvälle pääomalle. Se ei tule luopumaan valta-asetelmastaan ilmaiseksi”, Jakonen ennustaa.

Ekologinen jälleenrakennus on kuvaava esimerkki yhteiskunnallisesta konfliktista, joka joudutaan tavalla tai toisella ratkaisemaan, mutta joka avaa samalla näkymiä toisenlaiseen tulevaisuuteen. Sitä voidaan Jakosen sanoin pitää poliittisena hetkenä, kairoksena, jossa entinen järjestys on poistumassa, eivätkä uuden järjestelmän asetelmat ole vielä selvillä. Näin siihen sisältyy myös toivoa ja mahdollisuus sellaiseen, joka näyttäytyy nykyhetken näkökulmasta mahdottomana.

Kommentoi Facebookissa

Avatar
  • 17.4.2020
  • Kuvat Ninni Kairisalo

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.