Moskova vuonna 1991. Tankit vyöryvät kaduille ja suurlähetystö kehottaa suomalaisia poistumaan maasta 48 tunnin aikana. Kukaan tiedä kuinka verinen vallankumouksesta tulee, joten tuhannet Neuvostoliitossa työskentelevät suomalaiset pakkaavat tavaransa ja ottavat suunnaksi luoteen.
”Neuvostoliiton kansalainen Suomessa” – erikoinen merkintä maistraatin papereissa muistuttaa Mika Kurvista äkkilähdöstä. Hän oli vain muutaman vuoden ikäinen muuttaessaan Moskovasta Joensuuhun yhdessä suomalaisen isänsä ja ukrainalaisen äitinsä kanssa.
Kurvinen tunnetaan paremmin rap-artistina nimeltä Haamu, jonka ensimmäinen levy Aikaa kalliimpi ilmestyi vuonna 2012. Tätä ennen hän oli julkaissut kaksi omakustanteista levyä. Kurvinen on myös osa räppiä ja funkkia musiikissa yhdistelevää Tre Funk III -trioa artistien Hannibal ja 6mäki kanssa. Viime vuosina Kurvinen on tuottanut kansainvälisesti suunnattua musiikkia Misha-nimen alla.
Neuvostoliiton romahtaminen tuntui pian jokaisen suomalaisen arjessa. Idänkaupan katketessa Suomen ylikierroksilla käynyt talous syöksyi historiansa pahimpaan lamaan.
Vallitseva taloudellinen ahdinko ei varsinaisesti parantanut jo valmiiksi negatiivisia asenteita pakolaisia kohtaan. Heitä oli alkanut muuttaa Suomeen entistä enemmän 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Erityisen pahaksi tilanne äityi Joensuussa, jonka ilmapiiri kirstyi niin että kaupunki sai ikävän maineen Suomen skinhead-pääkaupunkina.
”Minulla ei ollut kielen kanssa koskaan ongelmia, menin siltä osin ihan paikallisesta. Silti meidänkin perhe sai rasismista osansa. Muutaman kerran kotiovelle oli jätetty lappuja, joissa luki tyyliin: ’Ryssät painukaa vittuun!’ Eihän me edes olla venäläisiä, mutta se nyt taisi olla toissijaista. Yläasteikäisenä aloin kiinnittää enemmän rasistien huomiota, kun pyörin maahanmuuttajataustaisten kavereiden kanssa ja pukeuduin vähän löysempiin vaatteisiin”, Kurvinen muistelee.
1970-luvulla Joensuuhun rakennettiin ensimmäinen lähiö: Rantakylä. Sinne myös Kurviset asettuivat asumaan 90-luvulla. Kaupunginosan tulevaisuutta määrittivät heti alusta alkaen sinne rakennetut kaupungin vuokra-asunnot, joissa asui köyhää väestöä. Sosiaaliset ongelmat keskittyivät sinne, ja jännitteitä alkoi muodostua kaupunginosaan muuttaneiden maahanmuuttajien ja joidenkin suomalaisten välille.
Isoissa ryhmissä liikkuvat skinit hakivat tuon tuosta tappeluita muiden kanssa ja levittivät läsnäolollaan pelkoa muissa ihmisissä. Rantakylän maine väkivaltaisena kaupunginosana kasvoi ja sai jopa kansainvälistä huomiota. EU myönsi vuosituhannen vaihteessa Joensuulle 34 miljoonaa markkaa kolmivuotisen Urban-ohjelman kautta, jossa keskityttiin ”slummimaisten aluiden” kehittämiseen.
Joensuussa varttumisella oli hyvätkin puolensa, vaikka rasistisella ilmapiirillä oli eittämättä vaikutusta kasvamiseen. Pienessä kaupungissa oli tilaa ja rauhaa omille ajatuksille. Ilosaarirockistaan tunnettu Joensuu leimautuu enemmän rock-kaupungiksi, mutta silti aloittelevalle räppärille löytyi esikuvia läheltä.
”Jodarok oli minulle kotikaupungin oma supersankari, joka havahdutti siihen, että täältäkin voi tulla noin kovia tekijöitä”, Kurvinen kertoo ja viittaa Aivovuodossa ja Kemmurussa vaikuttaneeseen pitkän linjan räppäriin. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen levy julkaistiin nimenomaan Jodarokin perustaman levy-yhtiön, Meiän musiikin, kautta. Toinen tärkeä paikallinen hahmo Kurviselle oli Joensuussa yhä vaikuttava tapahtumatuottaja Jan Rantala, jolla oli sormensa pelissä lähes kaikissa kaupungissa järjestettävissä räppitapahtumista.
Joensuun jälkeen Kurvinen ehti asua Turussa ja Tampereella ennen Helsinkiin muuttoa. Jokaisesta kaupungista tarttui jotain uutta mukaan.
”Turun räppipiireissä oli tosi vastaanottavainen ja yhtenäinen meininki. Se vaikutti minuun paljon musiikillisesti ja valoi uskoa omaan tekemiseen. Iso kiitos kuuluu suomiräpin legendaariselle uranuurtajalle, Chydelle, joka järjesti tuolloin suurimman osan Turun räppikeikoista. Tampereella tutustuin tuleviin bändikavereihini, joiden kanssa perustettiin Tre Funk III. Voisi siis sanoa, että mulla on aika monta kotia: Moskova, Joensuu, Turku, Tampere ja Helsinki”, Kurvinen listaa.
Juuri ennen COVID-19-epidemian leviämistä Suomeen ilmestyi Haamun uusin levy 30. Sen piti olla alunperin terapialevy kolmekymppisyydestä ja jatkaa siitä mihin edellinen albumi Aika rakastaa lapsiaan oli päätynyt. Lopputuloksena ei ollut kriisibiisejä vaan positiivissävytteinen kokonaisuus, jossa käsitellään paljon henkistä kasvua.
”Kolmekymppisenä olen oppinut hyväksymään, että asiat menevät tietyllä tavalla. Aikaisemmin asetin itselleni armottomia tavoitteita ja kun ne eivät täyttyneet niin koin epäonnistumista”, Kurvinen kertoo.
Uuden levyn kappaleet pyörivät paljon oman elämän ja musiikin tekemisen ympärillä. Mukana on tuttuun tapaan myös lukuisia kantaa ottavia kappaleita, joissa puhutaan esimerkiksi oikeistopopulisteista varsin suoraan.
”Koen ettei räpissä pidä lähteä liikaa pehmentämään sanomaa, liittyi se sitten yhteiskunnallisiin asioihin tai musiikkibisnekseen. Asioiden sanominen ilman filtteriä kuuluu vahvasti siihen kulttuuriin, vaikka se ei välttämättä kaikkia miellytäkään.”
Vuodesta 2001 räppiä tehnyt Kurvinen on nähnyt miten suomalainen skene on kehittynyt 2000-luvun alusta tähän päivään. Räpistä on tullut vuosien mittaan suomalaisen populaarimusiikin isoin genre ja samalla myös genre muiden joukossa.
”2000-luvun alussa se oli joko noloa tai tosi siisti juttu. Nyt se on vaan perus. Samaan aikaan kirjo on laajentunut ,mutta se mitä kuulee valtakunnallisten radiokanavien soittolistoilta, ja se räppi mikä pääsee esille, on mun mielestä aika yksipuolista”, Kurvinen sanoo.
Yhtenä esimerkkinä tästä on myös Haamun oma tuotanto, joka on tekijöiden keskuudessa arvostettua, mutta ei ole saanut isompaa huomiota.
”Kyllä sitä toisinaan on miettinyt, että olisi kiva jos joku isompi media noteeraisi tai tekisi laajemman haastattelun. Olen toisinaan pohtinut teenkö jotain väärin, kun näitä asioita ei ole tapahtunut, mutta päädyn aina samaan pisteeseen, että tämä on sitä musiikkia mitä tykkään tehdä, ja se tuo mukanaan sen minkä tuo”, Kurvinen miettii.
Lahjakkuus ei välttämättä kulje käsi kädessä yleisen suosion kanssa. Pelkästään musiikki ei vie paikkoihin, vaan myös brändin täytyy olla tiptop, jotta hypeä pääsee syntymään ja median kiinnostumaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on 15 vuotta räppiä Ekow-nimellä tehnyt Jesse Markin, jota Suomessa pidettiin yleisesti parhaan englanniksi räppäävänä artistina. Markin lunasti odotukset vasta uuden omaa nimeä kantavan projektin myötä, joka palkittiin myös tämän vuoden tulokas Emmalla.
”Nyt medioissa tuutataan sitä, miten Jesse on seuraava Suomen vientivaltti, vaikka se on ollut koko ajan tuolla”, Kurvinen muistuttaa.
En tiedä miettivätkö kaikki artistit sitä, että ihmiset oikeasti kuuntelevat mitä he sanovat.
Uudelle levylle tarvittiin mukaan yksi suoraviivaisempi räppibiisi, joka palauttaa yhteyden suoraan räpin poliittiseen luonteeseen. Doktriini-nimeä kantavalla kappaleella vierailee myös Paleface. Kappaleella on vahva aktivismiin kannustava pohjavire, jossa kehotetaan asettumaan epätasa-arvoa ja populismia vastaan.
Kurvisen oma suhde aktivismiin juontaa juurensa nuoruuden Joensuuhun ja rasisminvastaisiin marsseihin. Joensuun poliisissa työskenteli vuosituhannen vaihteessa ihmisiä jotka katsoivat skinien toimintaa läpi sormien. Monet rangaistukset jäivät tutkimatta, eikä rikoksiin puututtu. Kansalaisvaikuttaminen kannatti sillä ilmapiiri alkoi hiljalleen muuttua myös Joensuussa ja poliisi alkoi reagoimaan rikoksiin. Kokemus siitä, että omilla teoilla on merkitystä kannusti pitämään yhteiskunnallisia asioita esillä musiikissa.
”En tiedä miettivätkö kaikki artistit sitä, että ihmiset oikeasti kuuntelevat mitä he sanovat. Jos tuo ilmi sen ettei rasismi ole ok niin se voi vaikuttaa fanien tapaan ajatella. Jos et ota mitään kantaa, niin asia jää hämärän peittoon”, Kurvinen miettii.
Pari vuotta sitten aloitettu Misha-nimellä kulkeva projekti instrumentaalimusiikin parissa on lähtenyt yllättävään nousuun. Osa Mishan kappaleista on rikkonut Spotifyssa maagisen miljoonan kuuntelukerran rajan. Täällä Pohjolassa vain harva tietää artistia, sillä kuuntelijat löytyvät kaukaisista suurkaupungeista kuten Lontoosta, Los Angelesista ja Tokiosta.
Muutama vuosi sitten Kurvinen alkoi tuottaa enemmän omia biittejä, mutta niille ei oikein löytynyt Suomesta artisteja. Tästä heräsi ajatus, että jos julkaisikin kappaleet instrumentaaleina, jolloin niissä ei ole kielimuuria rajoitteena. Kokeilu kansainvälisyyden kanssa kannatti. Vaikka musiikki olisikin suunnattu marginaaliselle yleisölle, monikansallisilla alustoilla kuuntelijoita on valtavasti.
”Suomessa on paljon laadukkaita tuottajia, jotka ei ole saaneet ansaitsemaansa huomiota täällä. Monella jää se potentiaali käyttämättä, kun ei lähde julkaisemaan kansainvälisesti”, Kurvinen sanoo.
Toukokuussa 2018 ensimmäinen Misha-single julkaistiin yhden maailman suurimman instrumentaalimusiikkiin erikoistuneen levy-yhtiön, hollantilaisen Chillhop Musicin kautta. Single päätyi heti muutamalle isolle Spotifyn soittolistalle ja sitä soitettiin BBC:n 1Xtra-radiokanavalla.
”Muutamat DJ:t nostivat sitä omille soittolistoilleen ja oli mukava huomata miten ensimmäinen biisi lähti niin kivasti leviämään. Se pääsi vähän yllättämään, kun oli Haamun kanssa tottunut vähän toisenlaisiin kuuntelijalukuihin”, Kurvinen nauraa.
Tällä hetkellä Kurvinen työstää EP-levyä arvostetun kosketinsoittaja-tuottaja Jussi Halmeen kanssa Chillhop Musicille ja tuotantoja muutamille ulkomaisille R&B-laulajille. Halme teki 1980-luvulla uraauurtavaa discoa ja jazz-funkia päätyen myöhemmin säveltämään tunnettuja tv-sarjojen tunnusmusiikkeja. Halme tipahti samaiseen ”tekijöiden keskuudessa arvostettu” -laariin monen muun kanssa ja unohtui yli 30 vuodeksi. Vajaa pari vuotta sitten Kurvinen etsi hänet käsiinsä YouTuben kautta ja ehdotti yhteistyötä. Ensimmäisellä yhteisbiisillä Brazil on mukana myös Kurvisen pitkäaikainen kollega Monma. Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa yli 1,8 miljoonaa kertaa, eli se hätyyttelee virallista kultarajaa, joka on kahdessa miljoonassa.
”On jännittävää, miten meistä on tullut hengenheimolaisia ja ystäviä tämän projektin myötä, vaikka meillä on Jussin kanssa ikäeroa melkein 30 vuotta. Jussi on kertonut urastaan ja siitä miten Suomessa ei ymmärretty discomeininkiä silloin 80-luvun alussa. Jollain tavalla pystyn samaistumaan niihin tässä päivässä, vaikka meillä onkin eri genre”, Kurvinen kertoo.
Ennen kuin korona sulki rajat, Kurvinen ehti kokeilla siipiään eurooppalaisilla lavoilla. Hän ehti soittaa täpötäydellä berliiniläisellä BeatGeeks -klubilla, joka on yksi Euroopan pisimpään toimineita hiphop-biitteihin keskittyneitä klubeja. Vastaavanlaista Offbeat-klubia Kurvinen on pyörittänyt muutaman kollegansa kanssa Helsingissä hieman huonommalla menestyksellä. Instrumentaalisen hiphop-musiikin ystäviä ei ole Helsingissä vielä paljon.
”Klubi on viettänyt hieman hiljaiseloa mutta, kun näitä koronarajoituksia aletaan jossain vaiheessa purkaa, se meidän klubi olisi varmasti ensimmäisten joukossa, johon uskaltaisi päästää ihmisiä”, Kurvinen vitsailee.
Levyjulkkarit Korjaamolla Helsingissä yhdessä Aivovuodon kanssa 10.7. Lisätiedot tapahtuman Facebook-sivulta.
