Aivoverenvuodosta toipuessaan sarjakuvataitelija Tiitu Takalo mietti pystyisikö enää piirtämään

Tiitu Takalo

 

  • s. 1978
  • Sarjakuvataiteilija, kuvittaja, pienkustantaja.
  • Asuu Tampereella.
  • Blogi: Ruudun takaa (tiitu.sarjakuvablogit.com)
  • Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinto 2017
  • Sarjakuva-Finlandia-palkinto vuonna 2015 sarjakuvaromaanista Minä, Mikko ja Annikki sekä 2019 useamman tekijän Sisaret 1918 -antologiasta.
  • Muita sarjakuvia: Ottopoikia ja työläistyttöjä (käsikirjoitus Pauli Kallio, 2011), Tuuli ja myrsky (2009), Jää (2008), Kehä (2007). 
  • Pienlehtiä vuodesta 2000. 

Joulukuisena yönä 2015 sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo heräsi koko kehon lamaannuttavaan päänsärkyyn. Hän sai terveysaseman puhelinpäivystäjältä ensin ohjeet ottaa kipulääkettä ja mennä takaisin nukkumaan. Uudelleen heräämisen ja oksentamisen jälkeen neuvottiin kuitenkin ensiapuun, ja oireet paljastuivat aivoverenvuodoksi.

”Kun pääsin ambulanssilla sairaalaan, sain hyvää hoitoa, mutta kun pääsin sairaalasta, jäin omilleni”, Takalo summaa. Toipuminen kesti paljon pidempään.

Nyt melkein viisi vuotta myöhemmin Takalo on valittu festivaalitaiteilijaksi Helsingin sarjakuvafestivaaleille, joiden teemana on terveys. Keväällä ilmestynyt sarjakuvaromaani Memento mori (WSOY), eli muista kuolevaisuutesi, kertoo aivoverenvuodon hoidosta ja taistelusta toipumiseen tarvittavan avun saamiseksi.

Muutaman kuukauden kuluttua aivoverenvuodon puhkeamisesta Takalo kävi vielä toisessa aivoleikkauksessa uuden vuodon estämiseksi. Sen jälkeen hän sai sairauslomaa kaksi päivää.

Apua toimintakyvyn palauttamiseksi oli vaikea saada, kun neuropsykologisen kuntoutuksen tarve diagnosoitiin ensin virheellisesti masennukseksi. Kirjallisessa masennustestissä kysyttiin esimerkiksi ajatteletko terveyttäsi tavallista enemmän?”

Opin siitä, että omia sairauksiaan ei todellakaan kannata googlettaa.

Kuukausien työkyvyttömyyden jälkeen Takalo pääsi vihdoin neuropsykologiseen kuntoutukseen, jossa tärkeintä oli toisen ihmisen kohtaaminen: koetusta suoraan puhuminen ja kuulluksi tuleminen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Oli hienoa, kun voi puhua rankoista asioista ilman että kuulija ahdistuu. Ystäväni ja tuttavani järkyttyivät yleensä kuulemastaan niin, että jouduin itse lohduttajan rooliin.“

Käytännön ohjeet alentuneen työkyvyn vahvistamiseksi eivät olleet uusia, mutta ne piti kuulla toisen ihmisen sanomana.

Takalon odotettiin toipuvan nopeasti toisesta aivoleikkauksestaan. Kuva albumista Memento mori.

Vaikka olisin lukenut kirjan, jossa kerrotaan kuinka aivoverenvuodosta toivutaan, en olisi oppinut sen perusteella sitä, mitä opin kun sain kuulla asiat toiselta ihmiseltä. Periaatteessa tiesin asiat, esimerkiksi että työt kannattaa pilkkoa pienempiin osiin ja alentaa tavoitteita, mutta jostain syystä ajattelin, että ne eivät päde minuun.”

Kuntoutus auttoi ymmärtämään, että saamattomuus kuului asiaan. Sain ikään kuin luvan voida huonosti. En ollutkaan vain laiska, jos en saanut jotain aikaan.”

Ajatus kuolemasta pyöri sairaalasta pääsemisen jälkeen Takalon mielessä. Miten olisi käynyt, jos olisikin käynyt vähän toisin? Oli ahdistavaa tietää, että peräti 50 % aivoverenvuodon saaneista kuolee vuoden sisällä kohtauksesta. Meni kuukausia ennen kuin hänelle kerrottiin, ettei hän ollut enää vaarassa.  

”Opin siitä, että omia sairauksiaan ei todellakaan kannata googlettaa. Netissä tulevat vastaan ensiksi pahimmat tapaukset, eikä tiedolle ole välttämättä oikeaa kontekstia. Olisin kyllä kaivannut enemmän tietoa aiheesta lääkäreiltä.” 

Toipuessaan sairaalassa Takalo ei aluksi uskaltanut kokeilla, pystyykö enää piirtämään. Piirtämiseen tarvittava motoriikka säilyi, mutta asioiden aikaansaamisessa ja työn ohjauksessa oli ongelmia. 

Luovien alojen tekijöillä identiteetti perustuu usein työhön. Takalo joutui miettimään mitä muuta kuin taiteilija hän on. 

”Olen sisko, ystävä ja puoliso.”

Takalo uskoo, että taiteilijat kokevat työnsä henkilökohtaisemmin kuin muut, koska taidetta tehdään ensisijaisesti muun syyn kuin rahan takia.  

”Varsikin nuorempana koin olevani huono ihminen, että jos joku ei pitänyt töistäni. Mutta tämä ei toiminut toisin päin. Jos joku kehui töitäni, en ajatellut että olenpas hyvä, vaan että hän vain piti töistäni. Enää en koe palautetta niin vahvasti. Mutta nuorempanakaan, kun tein myyjän töitä, en murehtinut, että olenpas huono ihminen, jos tein jonkun mokan.”

Sairastuminen opetti, että mikään ei ole varmaa, ja rohkaisi tekemään taidetta avoimemmin ja henkilökohtaisemmin. Memento mori -albumissa Takalo avautuu myös nuoruudessa sairastamastaan masennuksesta. Silloinkin avun saaminen oli vaikeaa. 

Mielenterveys onkin albumin toinen suuri teema, joka on nykyisin yleinen suomalaisissa sarjakuvissa. Ajallemme tyypilliseen tapaan tarina myös ilmestyi ensin blogissa. Mutta toisin kuin monet sarjakuvablogien pitäjät, Takalo ei kaivannut vuorovaikutusta lukijoidensa kanssa. 

”Ajattelin, että ei sitä kukaan lue, piirrän vaan itselleni. Kaikki sarjakuvani ovat syntyneet siitä, että minulla on ollut tarve käsitellä jotain asiaa. Jäsennän maailmaa itselleni piirtämällä sarjakuvia. Vaikka blogiin tuli vain positiivisia kommentteja, ne toivat piirtämiseen paineita.” 

Enää Memento moria ei näy Ruudun takaa -blogissa. Sen sijaan hän esimerkiksi antaa ”ohjeita etätapaamisen järjestämiseen analogisen taiteilijan kanssa”. Blogi onkin ainoa Takalon käyttämä sosiaalinen media. Hän ei seuraa muita sarjakuvablogeja, mutta on iloinen aikaisemmin vaiettujen kokemusten tuomisesta julki:

”Ongelmat, jotka näkyvät ulospäin, osataan ottaa huomioon, mutta sisäiset, mielenterveyden kaltaiset asiat jäävät helposti huomiotta. Siksi on tärkeää, että näkymättömistä ongelmista puhutaan. Samalla se vaatii luottamusta siihen, että tulee kuulluksi ja uskotuksi.” 

Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään virtuaalisina 5. ja 6.9. Festivaalien teemoina ovat tänä vuonna terveyssarjakuva ja tatuoinnit. sarjakuvafestivaalit.fi

Kommentoi Facebookissa
Miia Vistilä