Sisustuksen sietämätön tiheys

Remu Aaltosen kodissa Porvoossa tavarat ovat kuin taidenäyttelyn installaatiossa. Eksoottinen kilpikonnan panssari ja Pyhän Yrjön ikoni hallitsevat kokonaisuutta. Barokkituolien välissä vanha koristeellinen flyygelin kielikehys, vasemmalla kitaroita ja rumpuja.

Politiikassa, taiteessa ja terveydenhoidossa on toisinajattelijoita, mutta onko heitä myös sisustuksessa? Valokuvaaja Juha-Pekka Inkisen mainio kirja Sisustamisen toisinajattelijoita (Kustannus Oy Taide 2018) osoittaa että on.

Tekijä on löytänyt ja kuvannut koteja, joissa ei ole noudatettu myyntikatalogien esikuvia tai sisustuslehtien järkeviä ja hyväntahtoisia neuvoja. Tekstit ja haastattelut ovat hauskoja ja kuvat räväköitä, jopa shokeeraavia.

Mainostoimistoyrittäjä Klaus Suhosen kodissa on Tähtien sota –huone, jossa mm. elokuvissa käytettyjä esineitä kuten luonnollisen kokoinen Imperiumin sotilas, robotteja, avaruusaiheisia leluja. Keräilijä itse kokoelmiensa keskellä.

Sisustusta käsittelevien kirjojen joukossa tämä on rohkea ja erilainen. Tarkemmin ajatellen tietty määrä toisinajattelua on yksi persoonallisen sisustuksen tukipilareista. Eräänlaista toisinajattelua on intohimoinen antiikilla sisustaminen ja toisaalta myös äärimmäinen minimalismi. Myös uusi muotoilu lähtee yleensä eräänlaisesta toisinajattelusta.

Esineiden sijoittelu ei noudata perinteistä järkevää funktionaalista järjestystä, vaan yhdistelmät ovat yllätyksellisiä, jopa absurdeja ja juuri siksi mielenkiintoisia

Sovinnaista katsojaa Juha-Pekka Inkisen kuvat kyllä yllättävät ja hämmästyttävät. Useimmissa interiööreissä on kokoelmia, työkaluja, kirjoja, keramiikkaa, lasia, muistoesineitä, keräilykohteita, emalikylttejä, täytettyjä lintuja, viherkasveja ynnä muuta niin että perinteisen tavallisen kodinsisustajan mielestä vähempikin riittäisi.

Esineiden sijoittelu ei noudata perinteistä järkevää funktionaalista järjestystä, vaan yhdistelmät ovat yllätyksellisiä, jopa absurdeja ja juuri siksi mielenkiintoisia. Esineet ryöppyävät joka puolelle, eteiseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen. Selkeä raja eri toimintoihin tarkoitettujen tilojen välillä hämärtyy. Kirjan tekijä käyttää tästä runsaudesta ilmaisua ”visuaalinen tiheys”.

Täysin erilaisia, harkittuja, suurenmoisia ja esteettisesti tehoavia kauniita sisustuksia löytyy esimerkiksi Pia Maria Montosen ansiokkaasta kirjasta  Rakkaudesta vanhaan asuntoon (Kustantaja Auditorium), jossa Niclas Wariuksen kuvat ovat sisällöltään täydellinen vastakohta Juha-Pekka Inkisen kuvaamille kodeille.

Valtavasti etsimisen ja löytämisen riemua on kokenut tämä kodin omistaja valokuvataiteilija ja keräilijä Ismo Hölttö, josta todistavat yllättävän runsaat kokoelmat kodin seinillä.

Toisinajattelijoiden kodit johtavat pohdintaan, mistä yleisesti hyväksytty käytännöllisyyttä, hygieenisyyttä ja järjestystä korostava järkiperäinen sisustuksen ihanne on lähtöisin.

Se alkoi jo 1800-luvun lopulla vastareaktiona porvarilliselle rihkamakulttuurille, eräänlaiselle oman aikansa maksimalismille, joka 1800-luvun lopulla paisui suureksi. Porvariskodit pursuivat tavaraa, siis eräänlaista ”sisustuksellista tiheyttä”. Hyllyköt ryöppysivät muistoesineitä, keramiikkaa, posliiniesineitä, kuivakukkia, vaaseja ja muita pikkuesineitä ja seinät pieniä ja suuria tauluja. Flyygelin kannet notkuivat valokuvista ja pikkuesineistä.

Asumisen ja huushollinhoidon käytännöllisyyttä, järkiperäisyyttä ja hygieenisyyttä korostava liike syntyi vastareaktiona tälle tiheälle maksimalismille. Yksi sen puolestapuhuja oli ruotsalainen kirjailija ja naisasianainen Ellen Key (1849—1926), jonka puhetilaisuudet keräsivät kiitollista kuulijakuntaa jo 1800-luvun lopulla. Hän julkaisi pamfletin nimeltä Skönhet för alla (1899), jossa käsitteli sisustuksen järkiperäistämistä ja yksinkertaisuuden ihannetta.

On vaikea alistua siihen, että asumisen pieneen tilaan on tyydyttävä ja liiasta tavarasta luovuttava.

Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen vaurastuva keskiluokka alkoi sisustaa kotejaan, sali muuttui arkisemmaksi olohuoneeksi, perheen yhteiseksi arkielämän näyttämöksi. Tiettävästi olohuone-käsittettä käytti ensimmäisenä tietokirjailija, ammattiopiston rehtori ja Edvard Elenius (1881—1957) kirjassa Kotiemme kauneus, 1915.

Kodin järkiperäistä käytännöllistä sisustusta ovat pyrkineet edistämään mm. Martta-yhdistykset, Työtehoseura ja kodin esineiden ja huonekalujen valmistajat kuten Arabia, Asko ja Isku. Myös monet muut valmistajat pyrkivät samaan päämäärään, mukavuuteen, järkiperäisyyteen, viihtyisyyteen ja selkeyteen.

Shakkiruutulattia ja punainen ovi hallitsevat Wilma Schlizewskin eteistä, jossa kymmenet pienet figuriinihahmot elävät elämäänsä barokkikehysten rajaamilla lasihyllyillä.

On kylläkin huomattava, että sisustuslehdet ja sisustuskirjat melko harvoin antavat neuvoja siitä, miten suuria kokoelmia säilytetään luontevasti kodin sisustuksen osina. On vaikea alistua siihen, että asumisen pieneen tilaan on tyydyttävä ja liiasta tavarasta luovuttava. Mutta entä sitten, kun ei halua luopua? Ihminen haluaa sittenkin jotakin muuta, mielikuvitusta, omintakeisuutta, omaa korostunutta yksityisyyttä.

Toisinajattelijoiden kodit ovat varmaankin tietoinen vastalause ylikorostuneelle järkevyydelle, järjen tyrannialle sisustuksessa.

Perimmältään kysymys lienee sittenkin estetiikasta, oman miljöön psyykkisestä järjestelystä ja hallinnasta, sillä kaaosmaiselta näyttävässä kokonaisuudessa on oma sisäinen logiikkansa ja merkityksensä, jonka kodin omistaja itse parhaiten tuntee.

Mutta nämä persoonalliset valtavirrasta poikkeavat epäsovinnaiset kodit herättävät sittenkin, ainakin minussa, sympatiaa, sillä meissä kaikissa asuu pieni sisustuksellinen anarkisti. Pieni tila, monipuoliset harrastukset, intohimo keräilyyn, eläminen omassa maailmassa, ovat johtaneet näihin ratkaisuihin. Ja ne ovat motiiveja, joita on mahdotonta arvostella.

Tunnetko huoneiden nimitykset?

Sali

Kartanoissa ja suurissa kodeissa suurin ja komein huone. Kartanoiden saleissa saatettiin järjestää julkisia tilaisuuksia — kinkereitä, oikeudenkäyntejä, suuria pitoja, johon tuotiin tilapäiset ruokapöydät. Sali elää yhä suurten kotien edustavimman huoneen nimityksenä.

Olohuone

Huoneen nimitys syntyi 1900-luvun alussa tarkoittamaan perheen yhteistä arkielämän näyttämöä. Olohuoneessa ei ole juhlallista vieraskoreaa sivumerkitystä niin kuin salissa.

Tupa

Maalaistalon suurin huone, jossa sijaitsee leivinuuni ja ruokapöytä. Tuvassa myös työskenneltiin, kehrättiin ja veistettiin ja liekutettiin lapsen kehtoa. Isäntäväki nukkui useimmiten kuitenkin kamarissa.

Tupakeittiö

Kun asunnossa keittiö on suurempi kuin olohuone, siitä voidaan käyttää nimitystä tupakeittiö.

Hellahuone

Vanhanajan vaatimaton yksiö, jossa on keittomahdollisuus. Hellahuoneisiin voi tutustua esimerkiksi Työväenasuntomuseossa Helsingissä.

Kamari

Maalaistalossa isäntäväen hienompi huone erotuksena tuvasta.

Peräkamari

Maalaistaloissa, joissa on useita kamareja, se perimmäinen on usein isännän huone.

Kirjasto

Suurissa kodeissa se huone, jossa kirjahyllyt sijaitsevat.

Herrainhuone

Vauraissa porvariskodeissa huone, johon herrat vetäytyivät päivällisen jälkeen sikaria polttamaan konjakkilasin ääreen.

Förmaaki

Kartanoissa hienoin huone, joka kuitenkin usein on pienempi kuin sali. Rouvat vetäytyvät päivällisen jälkeen seurustelemaan ja tekemään käsitöitä.

Kommentoi Facebookissa

Liity rauhanarmeijaan
voima
  • 13.12.2019
  • Kuvat Juha-Pekka Inkinen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.