Teksti ja kuvat Taika Vuori

Israelin ylläpitämissä vankiloissa istuu tälläkin hetkellä lähes 6 000 palestiinalaista. Heidän joukossaan on kolmisensataa alaikäistä. Vuonna 2017 julkaistun raportin mukaan noin kaksi kolmasosaa pidätetyistä palestiinalaislapsista kertoi sotilaiden pahoinpidelleen heitä pidätyksen ja kuulustelujen yhteydessä.

Istumme Hamedin perheen olohuoneessa Nur Shamsin pakolaisleirillä Tulkaremissa, Länsirannan luoteisosassa. Yksi olohuoneen kaapin seinistä on täynnä kuvia perheenjäsenistä, jotka ovat olleet pidätettyinä. Tälläkin hetkellä perheen yksi pojista istuu vankilassa.

Hamed, perheen nuorimmainen, on viikko sitten vapautettu vankilasta kahden vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen.

Hamedin ollessa kuusitoistavuotias sotilaat saapuivat hänen kotiinsa kello kolmelta aamuyöllä pidättämään hänet. Häntä syytettiin kivien heittämisestä aseistettuja sotilaita kohti.

”Silmäni sidottiin, minut pantiin käsirautoihin ja kuljetettiin pidätyskeskukseen. Minua kuulusteltiin kaksikymmentäkaksi vuorokautta. Nukuin eristyksissä pienessä sellissä ja kuulustelut kestivät usein kymmenen tuntia vuoro­kaudessa. Sotilaat uhkailivat, että jos en tunnustaisi syyllisyyttäni rikokseen, perheenjäseneni pidätettäisiin. Minua kuljetettiin aina silmät sidottuna paikasta toiseen, ja kaatuilin rappusissa”, kertoo Hamed.

Alaikäinen Hamed ei saanut olla yhteydessä vanhempiinsa missään vaiheessa pidätyksen ja kuulustelujen aikana. Vaikka hänelle oli hankittu asianajaja, ja vaikka laki hänet siihen oikeutti, hänen ei annettu olla yhteydessä asian­ajajaansa kahden ensimmäisen pidätysviikkonsa aikana. Oikeudenkäyntiä koskevat asiakirjat olivat hepreaksi, kielellä jota Hamed ei ymmärrä.

Hamed joutui Megiddon vankilaan, joka sijaitsee Israelin puolella. Kaksi vuotta vankilassa kului hitaasti ja haukkasi palan hänen nuoruudestaan. Sellit olivat usein täyteen ahdettuja. Välillä vangit nukkuivat lattioilla.

Ennen vapautustaan vankilasta Hamed pantiin häkkiin seisomaan polttavan auringon alle neljäksi tunniksi. Vankien seisottaminen siirtojen yhtey­dessä on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yleinen käytäntö. Usein vangeilla ei ole tällöin oikeutta juomaveteen, ja tarpeet joutuu tekemään allensa.

Vankila katkaisi Hamedin lapsuuden lisäksi myös hänen koulutiensä. Kahteen vuoteen hän ei pystynyt käymään koulua, ja nyt vapauduttuaan nuori mies ei halua enää palata koulunpenkille.

”Haluan töitä ja naimisiin”, Hamed kertoo ylpeänä, vaikka Nur Shamsin pakolaisleirin työttömyystilastot ovat muiden alueen pakolaisleirien tavoin korkeat.

Hamedin tarina on tyypillinen palestiinalaislapsen kertomus Israelin viran­omaisten pidätyksestä. Vaik­ka kansainvälisten ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia koskevien sopimusten mukaisesti vangitsemisen tulisi olla viimeisimpiä vaihtoehtoja, Israe­lin vankiloissa istuu ihmis­oikeusjärjestö B’Tselemin mukaan vuosittain noin 200–700 palestiinalais­lasta.

Vuonna 2013 Unicef julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan Israelin pidättämät palestiinalaislapset joutuvat toistuvasti pahoinpitelyn ja huonon kohtelun kohteeksi. Pahoinpitely ja perusoikeuk­sien evääminen vaikuttaisivat olevan systemaattista ja institutionaalista läpi koko prosessin, pidätyksestä tuomioon asti. Yöllä tapahtuvat pidätykset, lasten silmien sitominen ja käsirautoihin kahlitseminen, asian­ajajan kieltäminen ennen kuulusteluja sekä vanhemmille pidätyksestä ilmoittamatta jättäminen ovat Unicefin­ raportin mukaan yleisiä toimintatapoja palestiinalaislasten pidätysten yhteydessä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta pidätyksen yhteydessä on vain lisääntynyt vuodesta 2013. Lasten pidätyksiä monitoroivan järjestön Military Court Watchin mukaan kaksi kolmasosaa lapsista raportoi heihin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta. Saman järjestön tutkimuksesta käy ilmi, että ainoastaan muutama prosentti lasten vanhemmista saa olla läsnä lapsensa kuulusteluissa. Pidätyksistä ei aina edes ilmoiteta vanhemmille, jolloin lapsi voi olla kateissa useita päiviä, ennen kuin huoltaja saa tietää lapsensa tulleen pidätetyksi.

Palestiinalaiset sijoitetaan usein Länsirannan tai Gazan­ ulkopuolelle kärsimään van­keustuomioitaan. Vuo­den 2018 alussa 61 prosenttia palestiinalaista alaikäisistä oli vangittuna Israelin puolella, mikä on Geneven neljännen sopimuksen vastaista. Sopimuksessa kielletään siviilien siirtäminen miehitetyltä alueelta miehittäjävaltion alueelle. ­Siviileiksi lasketaan myös pidätetyt ja vangit.

Lasten vanhemmat eivät myöskään pääse vierailemaan ­Israelin puolella vankiloissa viruvien lastensa luona ilman kulkulupaa. Lisäksi Israelin viranomaiset vapauttavat lapset usein satojen kilometrien päässä kotikaupungeistaan, usein myöhään illalla altistaen lapset turvallisuus­uhille.

Alaikäisten tuomiot ovat kovia.
Kiven heittäminen aseistettua sotilasta kohti voi johtaa kahdenkymmenen vuoden vankeus­rangaistukseen.

Palestiinalaisiin ja israe­lilaisiin sovelletaan kahta eri lakijärjestelmää; siviili- ja sotalakia. Palestiinalaiset joutuvat noudattamaan sotalakia, jolla heiltä evätään heidän kansalaisoikeutensa ja poliittiset oikeutensa. Mikäli palestiinalainen joutuu vangituksi, todistustaakka hänen syyttömyydestään on hänellä itsellään, ei oikeusjärjestelmällä. Näin ollen ”syytön kunnes toisin todistetaan” -periaate kääntyy palestiinalaisten kohdalla päälaelleen. Tämä näkyy selkeästi tilastoissa. Palestiinalaisiin kohdistuvista syytteistä 99,74 prosenttia johtaa tuo­mioon.

Kaikkein heikoimmassa­ asemassa lienevät henkilöt, jotka joutuvat niin sanotun hallinnollisen pidätyksen (­administrative detention) kohteeksi. Hallinnollisessa pidätyksessä yksilö voidaan vangita ilman oikeudenkäyntiä. Vangitsemisen syyksi riittää epäily, että vangittu aikoo rikkoa lakia tulevaisuudessa. Hallinnollinen pidätys on luonteeltaan ennalta­ehkäisevä, eikä sille ole asetettu aika­rajaa. Hallinnollisen pidätyksen kohteeksi joutuvien asiakirjat luokitellaan salaisiksi, joten pidätyksen kohteelle ei tarvitse paljastaa pidätyksen syytä. Tämä jättää pidätetyt oikeudellisesti erittäin haavoittuvaan ja epätietoiseen asemaan, sillä heidän vapautensa voidaan riistää ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Pidätysmääräys voidaan myös uusia aina kuudeksi kuukaudeksi kerralla. Myös alaikäiset voivat joutua hallinnollisen pidätyksen kohteeksi. Koska asiakirjat ovat salaisia, hallinnollisista syistä pidätetyt kohtaavat usein myös väki­valtaa.

Azzun on neljäntuhan­nen asukkaan paikka­kunta Länsirannan länsi­­osassa. Koko Länsirannalla Azzunissa pidätetään eniten alaikäisiä. Kaupunkia ympäröi viisi kansainvälisen lain mukaan laitonta siirtokuntaa, ja sen sijainti on strategisesti tärkeä. Sotilaat vierailevat kaupungissa viikoittain, joskus päivittäin ja useimmiten öisin pidättäen ihmisiä, pitkälti alaikäisiä. Kunnan työntekijä Hassan Shubetah työskentelee alaikäisiä koskevien pidätysten parissa.

”Vankilassa olleet lapset ja nuoret kärsivät mielenterveys­ongelmista. Vankila myös keskeyttää lasten koulunkäynnin. Vapautuessaan vankilasta vuosien tuomioiden jälkeen nuoret eivät enää halua palata koulunpenkille samaan luokka­huoneeseen nuorempien oppilaiden kanssa. Heitä hävettää”, Hassan kertoo.

Alaikäisten tuomiot ovat kovia. Kiven heittäminen aseistettua sotilasta kohti voi johtaa kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

”Yksi 15-vuotias poika sai 17 vuoden tuomion kivien heittämisestä. Hän on vanha mies vapautuessaan vankilasta”, sanoo Hassan.

Palestiinaa voisi niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin kutsua kaltereiden taakse suljetuksi yhteiskunnaksi. Vuodesta 1967 lähtien palestiinalaisista arviolta joka viides on joutunut pidätetyksi tai istunut vankilassa elämänsä aikana. Tämä tarkoittaa liki miljoonaa palestiinalaista. Lähes jokaisen palestiinalaisen läheinen on ollut joskus tuomittuna. Vastaavia, koko yhteiskunnan läpileikkaavia lukuja, ei löydy juuri mistään muualta maailmasta. Palestiina on maa, missä vankila ja pidätykset muodostavat suku­polvien ylittävän kokemuksen. Arvioitavaksi jää, millaisia psykologisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia vankilakokemuksilla ja pidätyksillä on palestiinalaiseen yhteiskuntaan.