”Kaksinapaisen kulttuurin koodeja rikotaan kuvissa kilpaa. Miehenpuolet ovat iloisia hinthapeleita, naisoletetut viihtyvät äijämyksen roolissa. Lapsetkin tuntuvat viittaavan kintaalla normiyhteiskunnan säännöksille”, kuvaa Harri Kalha kuratoimansa HAM:n näyttelyn teoksia Sukupuolen sotkijat -kirjassaan.
Postikortit olivat viime vuosisadan alun uusi media ja niiden kuvat kuin meemejä, joiden usein monikerroksisten viestien ymmärtäminen vaati samojen taustatietojen jakamista. Kortteja tehtiin paljon ja suureen määrään mahtui marginaalisempaakin sisältöä.
Taidemuseo HAM:ssa Helsingissä on esillä 300 1900-luvun alussa tehtyä postikorttia ja valokuvaa, joissa leikitellään iloisesti sukupuolirooleilla ja sukupuolen ilmaisulla – aikana, jolloin poikatyttökin oli haukkumasana. Kuvissa myös vihjataan homoseksuaalisiin haluihin, joita kuvien ottamisen aikaan pidettiin sairautena ja joiden harjoittamista rikollisena. Kalha löysi kuvat berliiniläiseltä kirpputorilta sata vuotta myöhemmin, 2010-luvun vaihteessa.
Aikakautensa salaisuudet muuttuvat juhlituksi ja jaetuksi alakultuuriksi, kun tämän vuosisadan ihminen tulkitsee kuvia omista lähtokohdistaan. ”Nykyihmiselläkin on oikeus unelmoida – nähdä hetken aikaa unta historiasta, jota ei ehkä tiukasti ottaen ollut”, Kalha kirjoittaa.
Kaikkia kuvien kapinallisia kauheuksia ei nykykatsoja välttämättä edes tunnista. Miten julkeaa olikaan naisen käyttää housuja!
”Oliko kyseessä tarkoin käsikirjoitettu vitsi, understatementin valeasuun puettu riemukas camp-pilkahdus? Vaiko sittenkin dokumentti kahden miehen koruttomasta ristiinpukeutumisrituaalista? Tarinan juju on juuri se, että emme voi varmuudella tietää vastausta.”
”1800−1900-luvun vaihteessa sukupuolitaiteilu oli kuriositeettina verrattavissa sirkusten kummajaisnumeroihin. Esityksissä korostui magiikka ja metamorfoosi, taianomainen muuntautuminen. Ranskassa varhaisista drag-artisteista käytettiin ilmaisua homme protée, ’ihmis-Proteus’, joka perustui antiikin myyttiin: meren jumala Proteus kykeni halutessaan muuttamaan muotoaan.”
Kuvat viekoittelevasti hymyilevistä miehistä oli todennäköisesti suunnattu heteronaisille.
”Naisiin vetosi korttien modernius: rai(la)kas tyyli, miehet, jotka eivät olleet korostuneen miehisiä. Tämäkin oli art decoa. Stailatut, maalatut miehet kehtasivat poseerata, katsoa kulmien alta viekoittelevasti – vaan ei liian vaarallisesti. Turvallisia unelmia.”
”Tämän tyylin kortteja on säilynyt melko paljon ja niissä toistuvat samat mallit. Kenties he olivat pikkujulkkiksia tai ainakin heistä tuli sitä korttien ansiosta.”
”Pornografiaa postilaitos ei katsonut suopeasti, mutta pehmoinen erotiikka läpäisi seulan.” Eroottista kuvastoa ylevöitettiin usein myyttisillä aiheilla. Peilillä viitattiin Narkissos-myyttiin.
Naisista oli enemmän parikuvia kuin miehistä. Ehkä ”perinteikäs teatterikäytäntö, jossa naiset näyttelivät myös miesten rooleja pohjusti tietä toinen toistaan hehkuttavampiin kuviin ’naistenvälisestä’ romantiikasta. Kyse oli ainakin osin hyväksytystä konventiosta, eräänlaisesta funktionaalisesta pukuleikistä.”
Valtaväestö ”näki pareissa teatraalisen heterofantasian tai korkeintaan hupaisan roolileikin, joka loi mielikuvia 1700-luvun pikkutuhmasta hovikulttuurista pittoreskeine lemmenleikkeineen. Lesbous jäi vienoksi vihjeeksi – pikantiksi soinnuksi, jonka kuiskauksen kuulivat harvat ja valitut.”
Sukupuolen sotkijat -näyttely Taidemuseo HAM:ssa 1.11.2019–27.9.2020. Lainaukset Harri Kalhan teoksesta Sukupuolen sotkijat – Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa (Parvs 2019).
