Suomessa eletään kriittisiä hetkiä kaivos- ja ympäristölainsäädännön suhteen, sillä EU:n ja Kanadan välisen CETA-­vapaa­kauppa­sopimuksen odotetaan astuvan täydessä mitassa voimaan lähitulevaisuudessa. Sopimus asettaa yhtiöi­den oikeudet kansalaisten oikeuksien edelle ja ulkoistaa bisnekseen kuuluvan riskinoton veronmaksajille, ennustavat asiantuntijat ympäri maailmaa. Vaikka sopimus tulee todennäköisesti vaikuttamaan moniin eri yhteiskunnan osa-alueisiin sekä eduskunnan ja tuomioistuinten päätäntävaltaan, siitä on käyty vain vähän julkista keskustelua. 

Asiantuntijat ovat olleet huolissaan erityisesti CETA-sopimukseen sisältyvästä investointien suojamekanismista, jonka avulla yhtiöt voivat vaatia korvauksia, jos Suomi muuttaa lainsäädäntöään epäedulliseen suuntaan investoijien kannalta. Muun muassa Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on arvioinut, että sopimus tar­joaa ulkomaiselle sijoittajalle mahdollisuuden painostaa suomalaisia viranomaisia ja lainsäätäjiä. Investointisuojat saattavat lukita kaivoslain ja ympäristölainsäädännön paikoilleen niihin sisällytettyjen irtisanomisaikojen vuoksi jopa vuosikymmeniksi. 

Edellinen hallitus ajoi Suomessa läpi CETA-sopimuksen hyväksymisen perehtymättä sopimukseen sisältyviin riskeihin demokratialle, lainsäädäntötyölle ja ympäristölle. Päätöksen jälkeen eduskunta äänesti sopimuksen ratifioimisen puolesta, ja nyt sen voimaantulo on kansallisten päätöksentekoelimien ulottumattomissa. 

Eduskunta hyväksyi CETA-­sopimuksen keväällä 2018 sillä ehdolla, että hallitus käynnistää välittömästi kaivoslainsäädännön uudistamisen arvioinnin ja tuo tarvittavat muutosesitykset eduskunnan hyväksyttäväksi kuluvalla (eli edellisellä) hallituskaudella. 

Keskustapuolueen ohjauksessa ollut työ- ja elinkeinoministeriö tilasi syksyllä 2018 selvityksen kaivoslain muutostarpeista kaivosyhtiöiden etujen ajamiseen erikoistuneelta Borenius-asianajotoimistolta. Kyseisellä yrityksellä on useita taloudellisia kytköksiä kaivosteollisuuteen ja se on muun muassa lobannut nykyistä kaivoslakia aikanaan eduskunnalle yhdessä kaivosteollisuuden eturyhmän kanssa. Boreniuksen selvityksen mukaan kaivoslakia ei tarvinnut muuttaa.

Lainsäädännön tiukentamisen sijaan edellinen hallitus ajoikin viime maaliskuussa viimeisillä hetkillä läpi muutoksen, jonka mukaan ympäristöselvityksiä ei tarvita vielä lupahakemusta jätettäessä.

Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) antoi perusteellisen lausunnon Boreniuksen tekemästä selvityksestä. SSL totesi sen riittämättömäksi. Luonnonsuojeluliitto vaatii, että valtion tulisi selvittää CETA-sopimuksen asettamia edellytyksiä lainsäädännön muutoksille huomattavasti laveammin. Kaivoslain lisäksi muun muassa nykyisen luonnonsuojelulain osalta tulisi selvittää, tarjoaako nykylainsäädäntö yhtiöille mahdollisuuden hakea korvauksia investointisuojan avulla.

Kaivosteollisuuden etujen kannalta CETA on keskeinen, sillä Toronton pörssi on maailman suurin kaivannaisalan rahamarkkinakeskus. Sen kautta arvioidaan virtaavan yli puolet maailman kaivannaissijoituksista. Suuri osa maailman kaivosyhtiöistä ilmoittaa kotipaikakseen Kanadan.

Kanteet ovat yleistyneet alalla viime vuosina voimakkaasti. Kaivosyhtiöiden korvaus­vaatimukset ovat nousseet investointisuojakanteissa yhteensä huimaaviin 53 miljardiin dollariin. SLL:n tietojen mukaan tyypillinen yhtiöiden nostama kanne liittyy kaivoksen lupien muuttamiseen tai perumiseen, kun kaivoksen toiminnasta on aiheutunut ennakoimattomia tai huonosti ennakoituja ympäristö­vahinkoja. 

Investointisuojien seurauksista on vastikään ilmaantunut esimerkki Ruotsissa. Siellä australialainen malminetsintäyhtiö vaatii korvauksia valtiolta CETA:n kaltaisen investointisuojan sisältävän sopimuksen avulla. Myös Suomi on osana samaa Energy ­Charter Treaty -sopimusta, jonka avulla investointisuojakanne on nostettu Ruotsia vastaan. 

Edellinen hallitus tilasi Boreniukselta ostetun raportin jälkeen uuden selvityksen kaivoslain muutostarpeista oikeustieteen tohtori Pekka Vihervuorelta. Viime kesäkuussa julkaistussa selvityksessä Vihervuori ottaa hyvin suppeasti kantaa CETA-kysymykseen. Hän toteaa lähinnä pitävänsä ”tarpeellisena, että CETA-sopimukseen tai mahdollisiin uusiin investointisuojasopimuksiin liittyvät varautumisnäkökohdat otetaan nyt lainmuutostarpeita ja muutosten sisältöä arvioitaessa huomioon”. 

Vihervuori totesi Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteesta marraskuussa talousvaliokunnassa järjestetyssä kuulemisessa, ettei nykyisen kaivoslain välittömästä soveltamisesta ole vielä kattavasti näyttöä. Toista mieltä ovat Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteen takana olevat ympäristöliikkeet sekä osittain myös Suomen luonnonsuojeluliitto, jonka lausunnon mukaan etenkin malminetsinnän ja luonnonsuojelun välisistä ongelmista on jo olemassa riittävästi oikeudellista näyttöä. 

Nykyisen kaivoslain valu­vioista kielii myös, että kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista on kertonut kaik­kien hakijoiden saavan Tukesilta malminetsintäluvan nykyisen lain puitteissa. 

2011 voimaan tulleen kaivoslain aikana kaivosyhtiöille on ehditty myöntää valtavasti ongelmallisia etsintälupia. Esimerkiksi Tuusniemelle Pohjois-­Savoon myönnettiin tänä vuonna malminetsintälupa vastoin demokraattisesti valittujen päättäjien tahtoa. Luvan myöntöä vastustivat Tuusniemen kunnanhallitus, alueen maanomistajat, Savonlinnan kaupunki sekä lukuisat yhdistykset ja kansalaiset. 

Pisimmillään jopa 15 vuoden pituisiksi jatkettavat malminetsintäluvat eivät ole usein jo valmiiksi talousvaikeuksista kärsiville kunnille merkityksettömiä. Esimerkiksi Hannukaisesta on raportoitu yli vuosikymmenen kestäneen kaivosuhan pysäyttäneen matkailuinvestoinnit alueelle ja käytännössä tehneen arvottomaksi uhan piirissä olevat tontit. 

Samaan aikaan minimaalisia kuluja yhtiöille tuottavat varaukset ja etsintäluvat voivat nostaa yhtiöiden arvoa pörssissä. Yhtiöt voivat myös myydä aluevarauksensa toisille kaivosyhtiöille ja tehdä näin voittoa. Tuusniemellä ja Heinävedellä malminetsintää vastoin paikallisten tahtoa harjoittava pieni junioriyhtiö saattaa päätyä lopulta myymään esiintymien oikeudet isolle kanadalaiselle kaivosyhtiölle.

Työ- ja elinkeinoministe­riön lähes satasivuisesta kaivosalan toimialaraportissa (2019) ei kerrota, minkä laajuisen pinta-alan kaivos­yhtiöt ovat Suomesta varanneet. Tämän saa selville ainoastaan tekemällä erikseen tietopyynnön kaivosviranomaisena toimivalle Tukesille. Tällä hetkellä kaivosyhtiöiden malminetsinnän, varausten ja näihin liittyvien hakemusten piirissä Suomen pinta-alasta on kymmenen prosenttia (noin 35 000 km²), yli neljä kertaa Kymenlaakson kokoinen alue. Malminetsinnässä on ollut käynnissä uusi buumi jo muutaman vuoden ajan, joten oletettavasti yh­tiöiden toiminnan pinta-ala lähitulevaisuudessa kasvaa. Alueiden varaamisen helppoutta kuvaa muun muassa Latitude 66 ­Cobalt -­yh­tiön hetki sitten tekemät ennätysmäiset 5 700 km² laajuiset aluevaraukset. 

Viimeisimmät käänteet kaivoslain uudistamisessa ovat tulleet uuden hallitusohjelman ja kaivoslain kokonaisvaltaista muutosta ajavan Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteen puolelta. Näillä kahdella on useita yhtymäkohtia, mutta hallitusohjelma ei suoraan lupaa uudistaa kaivoksia koskevaa lainsäädäntöä perusteellisesti, vaan ennemminkin selvittää mahdollisuutta tiettyjen uudistusten tekemiseen. Noin 60 000 allekirjoitusta kerännyt Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloite sen sijaan ajaa vahvoja muutoksia nykyiseen lakiin. 

Investointisuojasta esitetyt asiantuntija-arviot saavat ihmettelemään, miksi CETA-­sopimukselle keskeiset lainsäädännön muutosprosessit eivät ole vielä täydellä vauhdilla käynnissä. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen esitti marraskuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus on varautunut sopimuksen investointisuojan voimaan astumiseen. Jos haasteeseen ei pian tartuta, kaivosteollisuuden viime vuosina valtiolle ja veronmaksajille tuottamat miljoonalaskut, esimerkiksi Nivalassa 16 miljoonaa sekä Talvivaarassa satoja miljoonia, saattavat olla vasta alkusoittoa. 

Yhtiöt vaativat korvauksia Euroopan valtioilta

Ruotsissa malminetsintäyhtiö vaatii valtiolta jättikorvauksia. Suomalainen Fortum on mukana vastaavassa kiistassa Hollannissa. 

Australialainen Aura Energy -yhtiö on haastanut Ruotsin valtion oikeuteen tämän kiellettyä yhtiöltä uraanin etsinnän ja louhinnan. Yhtiö vaatii valtiolta 1,69 miljardin euron suuruisia korvauksia. Yhtiö vetoaa  investointisuojaan, joka perustuu Ruotsin valtion allekirjoittamaan Energy Charter Treaty -sopimukseen. Investointisuojamekanismi tarjoaa yhtiöille mahdollisuuden haastaa kohdemaat välimiesoikeuteen, jos valtiot päätyvät muuttamaan lainsäädäntöään yhtiöille epäedulliseen suuntaan. Myös Suomi on allekirjoittanut Energy Charter Treaty -sopimuksen. 

Hollannissa on puolestaan parhaillaan meneillään kyseiseen sopimukseen liittyvä kiista, jossa yhtenä keskeisenä osapuolena toimii suomalainen valtionyhtiö Fortum. Fortum omistaa 70 prosenttia Uniperista, joka uhkaa vaatia Hollannin valtiolta korvauksia, koska valtio valmistelee maahan kivihiilen kieltävää lakia. Valmisteilla oleva laki edellyttää yhtiöltä hiilivoimaloiden sulkemista vuoden 2029 loppuun mennessä. Hollanti on ajamassa alas kivihiilen tuotantoa Pariisin ilmasto-sopimuksen määrittämässä aikataulussa. Hiilen polttamisen lopettaminen  on tärkeää, jotta voidaan saavuttaa sovitut päästötavoitteet.

EDIT 10.12.2019 otsikko ”Kaikessa hiljaisuudessa voimaan astuva vapaakauppasopimus uhkaa lisätä ulkomaisten kaivosyhtiöiden valtaa Suomessa” muutettu muotoon ”Työn alla oleva vapaakauppasopimus uhkaa lisätä ulkomaisten kaivosyhtiöiden valtaa Suomessa”.