Kieliaktivisti teki polttoitsemurhan vastustaakseen lakia, joka uhkaa kymmeniä uhanalaisia kieliä Venäjällä

Venäjällä puhutaan yli sataa eri kieltä, joista 35 on nimetty maan kansalliskieliksi. Tästä huolimatta kaikki maassa puhutut vähemmistökielet luokitellaan enemmän tai vähemmän uhanalaisiksi. Kesällä 2018 duuman hyväksymän vähemmistökielten opetusta koskevan lain mukaisesti näiden kielten opetuksesta tehtiin vapaaehtoista, kun aiemmin alueel­liset parlamentit olivat itse saaneet päättää vähemmistökielien opetuksen pakollisuudesta. Uusi laki on synnyttänyt laajoja protesteja kielivähemmistöjen asuin­alueilla ympäri Venäjää.

Uusi laki on rajoittanut huomattavasti vähemmistökielten opetusta kaikilla kouluasteilla. Esimerkiksi peruskouluissa äidinkielen opetuksen tuntimäärää vähennettiin viidestä kahteen viikkotuntiin. Uusi laki merkitsi opetuksen yhtenäistämistä ja keskushallinnon vallan lisääntymistä Venäjän hallinnollisilla alueil­la, joiden duumaedustajat ­äänestivät lähes yksimielisesti uuden lain puolesta.

”Vähemmistöillä ei Venäjällä ole kunnollista edustusta valtionhallinnossa. Heidän nimellistä valtaa käyttävät edustajansa ovat Kremlin valitsemia. Täten nämä henkilöt ovat myös toiminnastaan vastuussa Kremlille, eivätkä niille kansoille, joita heidän kuuluisi edustaa. Myöskään Venäjän lainsäädäntö ei suojele vähemmistöjä, vaan päinvastoin jopa kaikkein suurimmat vähemmistöt joutuvat taistelemaan olemassaolonsa puolesta.”, kuvailee Sanj Khoyt, kalmukialainen antropo­logi ja aktivisti.

Eri oppiaineiden opetus vähemmistökielillä oli suurelta osin loppunut jo aiem­min 2010-luvulla, koska vuonna 2009 käyttöön otettu ylioppilas­kirjoituksia vastaava lu­kion päättökoe on mahdollista tehdä vain venäjäksi. Sama koe toimii myös pääsy­kokeena yliopistoon, joten paineet venäjän opetuksen lisäämiseksi kielivähemmistöjen asuinalueilla ovat lisääntyneet. Venäjän osaaminen äidinkielisen puhujan tasolla on edellytys korkeakoulutuksessa menestymiseen ja tätä kautta sosiaaliseen nousuun. Nämä tekijät ovat tehokkaasti vähentäneet mahdollisuuksia tarjota kielivähemmistöihin kuuluville lapsille riittävää opetusta heidän äidin­kielissään.

Vähemmistökielten rooli Venäjällä onkin toimia lähinnä monikulttuurisuuden symboleina ja niillä on olematon rooli hallinnon tai korkeakoulutuksen kielinä edes paikallistasolla. Vähemmistökielten alisteinen asema vaikuttaa osaltaan negatiivisesti puhujien haluun ja kykyyn käyttää omaa kieltään. Luopuminen omasta kielestä valtakielen hyväksi heikentää kielen kehitystä ja sen käytön edellytyksiä. Useimpien vähemmistökielten sanastosta puuttuukin esimerkiksi teknologiaan ja politiikkaan liittyvä termistö, mikä osaltaan sysää niitä entistä vahvemmin ”kyökkikielten” asemaan.

Voimaan tullessaan ­laki aiheutti voimakkaita reak­tioita kielivähemmistöjen asuinalueilla. Voimakkain protesti koettiin kuitenkin Udmurtian tasavallassa syyskuussa, kun 79-vuotias akateemikko ja kieli­aktivisti Albert Razin suoritti polttoitsemurhan paikallisen parlamentin edessä samaan aikaan kun sisällä keskusteltiin udmurtin kielen opetuksen muuttamisesta vapaaehtoiseksi. Mukanaan ­Razinilla oli kyltit, joissa luki ”Onko minulla isänmaata?” ja ”Jos kieleni katoaa huomenna, olen valmis kuolemaan tänään”.

Ota aikaa itsellesi

Eurooppalainen kielten tasa-­arvoverkosto ELEN vetosi pian Razinin teon jälkeen ­Udmurtian paikallisparlamenttiin udmurtin opiskelumahdollisuuksien turvaamiseksi. Lisäksi verkosto nosti esiin, että Venäjä on allekirjoittanut kielivähemmistöjen oikeuksia suojaavan Euroopan alueellisten tai vähemmistökielten peruskirjan jo vuonna 2001, mutta sopimusta ei ole vieläkään ratifioitu. Tilastojen mukaan jo vuosien 2002–2010 välillä esimerkiksi udmurttia puhuvien määrä laski 30 prosenttia – lähes puolesta miljoonasta 324 000:een.

Paikallinen aktivisti Roza Ahmedšina kommentoi Razinin tekoa ja udmurtin kielen asemaa Idel.Realii-uutis­sivustolle:

”Vaikka emme puhuisi udmurtin kielen opettamisesta kaikissa kouluissa, toivoisin sen säilyvän edes niissä kouluissa, joissa enemmistö oppilaista on udmurtteja. Razinin toive oli nimenomaan, että udmurtit ymmärtäisivät olevansa kansa, jonka taustalla on suuri kulttuuri. Jokaisen kansan merkitys on ainutkertainen, eikä sitä määritä kansaan kuuluvien ihmisten määrä. Tämä on kaikkien Venäjän hallintoalueiden yhteinen ongelma kansallisten kielten muuttuessa vapaaehtoisiksi oppiaineiksi. Kukaan ei vaadi, että venäjä tulisi vaihtaa udmurttiin, tataariin tai mariin. Kyse on siitä, että Venäjän eri alueiden kulttuureja tulisi vaalia, eikä tätä tällä hetkellä tapahdu.”

Myös muut Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen johtohahmot reagoivat voimakkaasti Razinin tekoon. Mordvan tasavallan pääkaupungissa Saranskissa ersien kulttuurinen johtaja Boljaen Sires totesi suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen olevan täydellisen sukupuuton partaalla Moskovan harjoittaman aggressiivisen assimilaatiopolitiikan vuoksi. Samalla kun venäjän kielen osaamisen edistämiseen käytetään tähtitieteellisiä summia, vähemmistökielten odotetaan säilyvän hengissä puhujien oman aktiivisuuden voimalla:

”Kansamme on voimakkaan assimilaatiopaineen alainen. Monet 20–40-vuo­tiaat ersät osaavat omaa äidinkieltään vain alkeellisen keskustelun tasolla. He eivät osaa kirjoittaa ersää ja monet eivät osaa kieltä lainkaan. Tilanne on tällainen nuorten perheiden keskuudessa myös täysin ersäläisissä kylissä. Venäläistymiskehitys on niin voimakasta, että kielemme täydelliseen tuhoutumiseen riittää nykytilanteen ylläpitäminen.”

Venäjää äidinkielenään puhuvien lasten vanhemmat ovat toistuvasti valittaneet pakollisesta vähemmistökielten opetuksesta, jonka seurauksena useilla alueilla siitä oli tehty vapaaehtoista jo ennen uuden lain voimaantuloa. Venäjän kielen aseman puolustajat ovat julkisessa keskustelussa leimanneet vähemmistöaktivisteja nationalisteiksi ja separatisteiksi.

Monikansallisen valtion päämies Vladimir Putin on useaan kertaan kutsunut it­seään venäläiseksi patriootiksi, mikä näkyy valtion harjoittamassa vähemmistöpolitiikassa. Sen sijaan YK:n määrittämiin vähemmistöjen kielellisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin vedotaan Venäjällä mielellään erityisesti puhut­taessa Baltian ja Ukrainan venäjänkielisestä väestöstä.

Sanj Khoytin mukaan nyky-Venäjän keskeisenä ideo­logiana on laaja-alainen yhtenäistämispolitiikka, joka on suoraa jatkoa Neuvostoliiton aikana alkaneelle kehitykselle: ”Neuvostoajoista lähtien on pyritty luomaan yksi yhtenäinen kansa, joka puhuu venäjää. Nykyään kalmukin kielen säilyttäminen on muutamien aktivistien harteilla, eikä heille myönnetä tähän toimintaan resursseja. Euroopasta löytyy useita onnistuneita esimerkkejä vähemmistökielten elvyttämisestä viimeisten 15–20 vuoden aikana esimerkiksi Irlannissa ja Kataloniassa, mutta tällaiseen toimintaan tarvitaan myös poliittista tahtoa ja erityisesti resursseja kielten opettamiseksi kouluissa sekä tukea joukkotiedotusvälineille. Kielten elävänä säilyttämistä ei voi jättää kansalaisjärjestöjen vastuulle, vaan sen tulisi olla osa valtiollista politiikkaa.”

Ristiriitainen kieliaktivisti

Albert Razin viittasi itsemurhallaan tšuvassien ja udmurttien perinteisiin rituaaleihin.

Albert Razin (1940–2019) oli tunnettu udmurtialainen sosiologi ja kieliaktivisti. Razin oli tehnyt pitkän aktivistiuran udmurttien kielen ja kulttuurin puolustajana. Hän oli muun muassa järjestämässä ensimmäistä udmurttien kansallista kongressia vuonna 1991. Syyskuun 10. päivä hän sytytti itsensä tuleen Udmurtian alueparlamentin edessä ja kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Suomalais-ugrilaisessa maailmassa näin voimakkaita protesteja ei ole aiemmin nähty. Venäjän valtionhallinnon taholta tekoa on pyritty selittämään mielenterveysongelmilla.

Razin viittasi kirjoituksissaan usein udmurttikansan moni­tuhatvuotiseen historiaan ja perinteiseen elämäntapaan ja oli aktiivisesti mukana elvyttämässä udmurttien luonnonuskontoon liittyviä juhlia ja perinteitä. Osa hänen teksteistään sisältää myös kokeellisempia viittauksia muun muassa udmurtteihin muinaisen Zarathustran jälkeläisiin kuuluvana arjalaisena heimona, joka kävi jo tuhansia vuosia sitten kauppaa Kiinan, Intian ja Per­sian kanssa. Myös hänen polttoitsemurhassaan on nähty piirteitä tšuvassien ja udmurttien perinteisestä rituaalista, jossa itsemurha tehdään vihollisen portinpielessä häpeän tuottamiseksi ja oman viattomuuden korostamiseksi. Razinin poltto­itsemurhalla alueparlamentin edessä onkin täten voimakasta symbolista ­arvoa.

Venäjän valtiollinen media on vaiennut polttoitsemurhasta tehokkaasti. Valtion virkamiehistä Venäjän presidentin alaisuudessa toimivan hallintoneuvoston jäsen, muun muassa ihmis­oikeuksista ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvistä kysymyksistä vastaava Aleksander Brod kommentoi polttoitsemurhaa kutsuen sitä ”suunnitelluksi provokaatioksi” viitaten lausunnossaan myös Razinin väitettyihin mielenterveysongelmiin.

Polttoitsemurhan jälkeen Razinin vaimoa ja hänen lähimpiä työtovereitaan on kuulusteltu ja painostettu. Vasta Razinin kuoleman jälkeen tuli julkisuuteen, että häntä oli pahoinpidelty aktivisti­uransa aikana.

Kommentoi Facebookissa

Liity rauhanarmeijaan
voima
  • 28.11.2019

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.