Kuvat Christian hakkarainen

Sosiologi Göran Therborn väittää Ruotsin olevan uusliberalismin tähtioppilas. Hänen mukaansa maan tuloeroja on tilastoissa reippaasti aliarvioitu.

Sosiologi Göran Therborn tarjoaa mannaa suomalaiselle itsetunnolle: Suomessa tuloerot ovat pienemmät kuin Ruotsissa, jossa ne ovat karanneet Therbornin mukaan käsistä 1980-luvulla ja ovat Euroopan keskitasoa suuremmat. Monet tilastot näyttävät tilannetta suotuisampana, minkä Therborn selittää johtuvan tilastoinnin vääristymistä.

”Ruotsalaista tulonjakoa ja eriarvoisuutta koskevat luvut ovat usein väärin esitettyjä. Ruotsissa pääomatulot, kuten kiinteistöt ja osakeomistukset, ovat tärkeitä. Tilastoista ne jätetään pois, jotta maita voitaisiin vertailla keskenään. Tämän takia muun muassa ­Luxemburgin tulotutkimus ali­arvioi Ruotsin eriarvoisuutta”, Therborn ­kertoo.

Käänne kohti eriarvoistumista alkoi vuonna 1980. Tuolloin Ruotsissa olivat maailman pienimmät tuloerot. Tämän jälkeen eriarvoistuminen on ollut radikaalia. Paradoksi on, että suuri osa Ruotsin eriarvoistumisesta on tapahtunut sosiaalidemokraattisen hallinnon aikana.

”Suomen ei pitäisi seurata Ruotsin esimerkkiä”, Therborn sanoo.

Göran Therborn on yksi viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisim­mista ja siteeratuimmista sosio­logeista. Hän on Cambridgen yliopiston emeritusprofessori ja keskittynyt viime vuosikymmeninä globaaleihin kysymyksiin ja eriarvoisuuden tutkimukseen. Uudessa kirjassaan Kadotettu kansankoti hän palaa takaisin Ruotsiin. Eriarvoisuustutkijan synnyinmaa muuttui eriarvoiseksi hänen työskennellessään ulkomailla.

Luvut, joita Therborn esittää pääoman keskittymisestä ja ruotsalaisen tulonjaon eriarvoisuudesta ovat hätkähdyttäviä: Vuonna 2017 kansan rikkain kymmenys omisti kaikkien kotitalouksien varallisuudesta 78 prosenttia. Varakkain prosentti väestöstä puolestaan omisti peräti 42 prosenttia.

Kun Ruotsin eriarvoistumisen tie 40 vuotta sitten alkoi, oli läntinen maailma kehittymässä kohti uusliberalismia. Nobel-palkittujen uusliberaa­lien talousajattelijoiden Friedrich von Hayekin ja Milton Friedmanin näkemykset markkinoiden vapaudesta rantautuivat Margaret Thatcherin Britannian ja Ronald Reaganin ­Yhdysvaltojen lisäksi myös Ruotsin politiikkaan.

Oikestolaiset näkemykset talouden ja yhteiskunnan suhteesta juurtuivat entisestään 90-luvulla talouskriisin vauhdittamana. Kriisin myötä Ruotsissa hylättiin muun muassa täystyöllisyyden perinne. Kriisin syiksi tulkittiin muun muassa palkkojen liika kasvu ja yritysten markkinaosuuksien pienuus, joten ratkaisut olivat sen mukaisia. Tilannetta lähdettiin ratkomaan nykyajan talouskriiseistä tutulla tavalla: palkat alas ja voitot ylös.

”Silloin siirrettiin sivuun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden näkökulmia. Talouskriisin uusliberaali tulkinta oli tärkeä vaikutin tämän takana. Vuoden 1990 markkinoiden romahdus vahvisti Ruotsin tulonjaon haitallisia puolia”, Therborn kertoo.

Therborn erottelee eriarvoisuuden kolme muotoa. Niistä ensimmäinen on taloudellinen tai resurssien eriarvoisuus. Toinen, elämänehtojen eriarvoisuus, koskee luokkasidonnaisia eroja terveydessä, kuten sairastavuudessa tai elinajanodotteessa. Eksistentiaalinen eriarvoisuus puolestaan kuvaa sitä miten muun muassa etnisyys tai sukupuoli rajoittavat elämän mahdollisuuksia. Kaikki kolme ovat läsnä nyky-Ruotsissa.

”Elämänehtojen eriarvoisuus lisääntyy. Kuilut luokkien välisissä elinajanodotteissa kasvavat. Eksistentiaa­lista eriarvoisuutta kohtaavat tänä päivänä katkerimmin maahanmuuttajat, etenkin Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleet ihmiset”.

Therborn näkee paradoksaaliseksi myös sen, että eriarvoisuutta vastustetaan laajalti, mutta sille ei tehdä mitään. Hänen esittelemänsä tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta kehittyneen demokraattisen valtion kansalaisesta maailmassa toivoo nykyistä tasa-arvoisempaa tulonjakoa. Miksi julkinen keskustelu eriarvoisuudesta ei käänny poliittisiksi toimen­piteiksi?

Therborn esittelee asioita, jotka vaikeuttavat tasa-arvotoiveiden muuttumista poliittisiksi agendoiksi: Nykyaikainen finanssikapitalismi uhkaa demokratiaa. Egalitaristinen kansalaisdemokratia vastaan epäegalitaristinen talous. Kapitalistisesta eriarvoisuudesta hyötyvät tulevat vastustamaan tasa-arvoa.

”Näin lääketieteellisillä termeillä: eriarvoisuudella on oma immuunipuolustuksensa. Pääoman ja rikkaiden intressit ovat aina tasa-arvoistamista vastaan.”

Therbornin mainitsemien tutkimusten mukaan poliittinen vaikutusvalta on jakautunut tulotason mukaan. Ylempien tuloluokkien poliittiset preferenssit ovat nousseet Ruotsin politiikan asialistoille viime vuosikymmeninä huomattavasti alempaa useam­min. Alempien luokkien pienempi äänestysaktiivisuus selittää asiaa ainakin osittain.

”Eriarvoisuus on yleinen keskustelun aihe. Kaikki ovat tietoisia eriarvoisuuden ongelmasta, Davosin ­talousfoorumin porvaristo ja Financial ­Timesin toimittajat. Ei ole olemassa mitään aihetta, mistä ei voisi keskustella valtamediassa. Valtamedia on edistyksellisempää kuin politiikka”.

”Huono-osaisimmat ihmiset luottavat vähiten siihen, että asioita voidaan muuttaa politiikalla. Köyhät ja haja-asutusalueilla asuvat ihmiset ovat huonommassa asemassa, mikä johtaa suuttumukseen ja protesteihin”, Therborn selittää.

”Meillä on suuri tehtävä poliittisen valistuksen kanssa. Meillä, jotka kannatamme tasa-arvoa”, Therborn sanoo ilmeenkään värähtämättä.