Kirjoittanut Ilona Iida Simes

”Ilmastolakko! Nyt on pakko!”

Lukuaika: 3 minuuttia

”Ilmastolakko! Nyt on pakko!”

Koululaiset ympäri maailmaa protestoivat tänään Kansainvälisen ilmastolakon merkeissä. (350.org kertoi yli miljoonan koululaisen osallistuneen protestiin.) Suomessa mielenosoituksia järjestettiin yli 30 paikkakunnalla, ja Helsingissä tapahtumaan osallistui tuhansia lapsia ja nuoria.

Tapahtuman perustaja ja keulakuva on ollut 16-vuotias ruotsalaiskoululainen Greta Thunberg. Hän on vaatinut suorin sanoin ensin kotimaansa ja pian koko maailman päättäjiä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tammikuussa Sveitsin Davosin talousforumissa hän täräytti maailman tärkeimmille johtajille: “minä en halua toivoanne, minä haluan, että te panikoitte”.

Thunberg ilmaisi kommentillaan maailman nuorten tunteet vanhemmalle sukupolvelle. Jahkailuun ei ole aikaa. Jotain pitää tehdä

Katso tästä video Eduskuntatalolta!

EDUSKUNTATALON PORTAILLA KOULULAISET pitivät puheita ja huusivat iskulauseita. Poliitikkoja ei päästetty mikrofonin ääreen. Se oli varattu nuorille. Paikalle vaivautuneiden kansanedustajien vaikeaksi osaksi jäi kuunteleminen ja dynaamisilta toimijoilta näyttäminen.

Nuorten viesti oli selkeä:

Mitä halutaan? –   ILMASTOTEKOJA!

Milloin halutaan?  –   NYT!

Milloin halutaan? –   NYT!

Milloin, milloin, milloin?  –  NYT, NYT, NYT!

Sanomaa tuki myös “There is no Planet B” -plakaatti, varaplaneettaa ei ole.

“Tietenkin yksilöiden teot on tärkeitä, mutta isot muutokset ovat päättäjien käsissä. Ja niitä isoja muutoksia on pakko tehdä nyt!”, vaati eräs koululainen mikrofoniin ja sai paikallaolijat hurraamaan. ”Ei riitä kymmenen vuoden päästä, pakko tehdä nyt. — Me ollaan kaikki vaarassa, enää ei ole kääntymistä takaisin. On pakko toimia nyt!”

SUOMESSA AIKUISET OVAT  heränneet nuorten aktiivisuuteen, mutta aivan eri lailla kuin ilmastonmuutoksen pysäyttäviä tekoja vaativat koululaiset ovat halunneet. Lehtien keskustelupalstoilla sedät ja tädit ovat syyttäneet nuoria milloin siitä, että nämä lakkoilevat turhista asioista, milloin jopa siitä etteivät lapset ymmärrä, mitä on oikea anarkia, kun kiltisti pyytävät lakkoiluunsa vanhemmilta tai opettajilta luvan.

Epätoivoisten aikuisten voi olla helpompaa käydä viestintuojan kimppuun – silloinkin, kun sanansaattaja on lapsi – kuin analysoida itse viestiä.

Ilmastonmuutokseen perehtyneet lapset ja nuoret tuntevat hyvin esimerkiksi hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viime syksyisen raportin. Siinä sanottiin selkeästi, että yhden celsiusasteen nousu maapallon keskilämpötilassa näkyy jo nyt rajumyrskyinä, muuttuneina sääolosuhteina ja napajäätiköiden sulamisena.

Jos maapallon keskilämpötila nousee kaksi astetta tai enemmän, monet kokonaiset ekosysteemit, kuten koralliriutat, häviävät kokonaan ja monista muutoksista tulee peruuttamattomia.

Financial Times -lehti kutsui Thunbergia hiljattain supertähdeksi, jonka viesti on selkeämpi kuin tähän asti tunnetuimpien ilmastokampanjan tähtien. Vaikka Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore, elokuvanäyttelijä Leonardo DiCaprio ja kädellisten tutkija Jane Goodall ovat tähän mennessä antaneet äänensä ja kasvonsa ilmastonmuutoksen hidastamiselle, Financial Timesin mukaan heidän viestinsä ei ole ollut yhtä voimakas kuin Thunbergin ravisuttava järkeily:

“Miksi minun pitäisi opiskella tulevaisuutta varten, kun pian tulevaisuutta ei ole ja kun kukaan ei tee mitään pelastaakseen tulevaisuuden?”

EI IHME, ETTÄ 2000-LUVULLA syntyneet puhuvat Thunbergin tavoin toivon sijaan “paniikista” ja kaipaavat rajuja tekoja, koska tähän asti poliitikolla on ollut tarjota hyvin vähän toivoa ja ratkaisuja: kun Suomen eduskuntavaalien keskeisimpien puolueiden puheenjohtajat debytoivat vaalitentissään Yleisradiossa, heidän ympäristöideansa olivat joko ylimaltillisia tai aivan sivupoluilla. Eräs ehdotti riittävänä ilmastotekona esimerkiksi kotimaisen lihan tarjoamista riisin vaihtoehtona, eivätkä muut – eivät toimittajatkaan – nostaneet keskustelua asiallisemille ja isommille kierroksille.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Hiljattain netissä levisi tuhansia irvailumeemejä, jotka kommentoivat valtavaa pellon laidalle pystytettyä vaalijulistetta. Billboard paljasti nykyajan skitsofrenisen ja populistisen poliittisen todellisuuden, jossa puolue joillain foorumeilla ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti ja samaan aikaan mainostaa miten autoilua paikkakunnilla, joilla tämä sanoma on varmasti vetävämpi.

“Our futures are decomposing faster than the plastic we throw away”, eli tulevaisuutemme mätänevät nopeammin kuin muovi, jota heitämme pois, kertoi eräs koululaisten protestikyltti tänään.

HELSINGISSÄ KOULULAISET OLIVAT selkeästi Thunbergin tukena pelastamassa tulevaisuutta. Sloganeihin liitettiin Gretankin nimi, ja välillä huudettiin ruotsiksi ja englanniksi:  

What do we want?  –  CLIMATE ACTIONS!

With whom do we want?  –  WE STAND WITH GRETA!

When do we want?  –  NOW!

When do we want?  –  NOW!

When, when, when?  –  NOW, NOW, NOW!

_ _ _

Kuvat: Velda Parkkinen

Video: Christian Hakkarainen ja Iida Simes

Editoitu kello 22.10 350.org -järjestön lukema yli miljoonasta ilmastolakkolaisesta.