Alakulttuurikeskus Loukko keräsi joukkorahoituksella 20 000 euroa ja aikoo avata uuden tilan vuoden loppuun mennessä.
Graffitteja seinästä kattoon, laudanpätkiä, maalipurkkeja, taideteoksia ja kaikenlaista rompetta. Seinistä hilseilee maalipintaa ja lattiasta törröttää vesiputkia. Tämä kaaos paikantuu Helsingin Suvilahteen, tarkemmin sanottuna Oranssi ry:n yläkertaan, johon ollaan rakentamassa uutta alakulttuuriin painottuvaa kulttuurikeskus Loukkoa. Kaksi Loukon aktiivia, Aleksi Nurminen ja Vilja Joensuu, valottavat, mistä on kyse.
”Tarkoitus on rakentaa sellainen tila, jossa esteettömyys ymmärretään laajempana käsitteenä ja jossa osallistuminen olisi aidosti saavutettavaa. Haluamme, että meillä noudetaan turvallisen tilan periaatteita, eli täällä ei hyväksytä syrjivää käytöstä ja mahdollistetaan osallistuminen myös marginaaliryhmille. Ajatuksena on se, että me olisimme paikka niitä varten, joille valtavirran paikat eivät tunnu omilta”, Vilja Joensuu sanoo.
Alakulttuurikeskus Loukon toiminta tulee tulevaisuudessa rakentumaan keikkojen, klubien, esittävän taiteen sekä erilaisten taiteellisten ja kehollisten työpajojen ympärille. Kaiken toiminnan ohjenuoraksi on nostettu kolme pointtia – ei natseja, ei syrjintää, ei seksismiä – ja aikeena on poistaa tilasta myös se matala kynnys, joka voi olla osallistumisen esteenä.
Oranssin yläkerta, johon Loukon on määrä asettua, ei ole lähellekään valmis avattavaksi yleisölle. Fyysiseen esteettömyyteenkin on vielä matkaa, sillä kulku tilaan tapahtuu ahtaiden rappukäytävien kautta. Ensimmäiset askeleet pitkässä projektissa on kuitenkin otettu, sillä Loukko onnistui keräämään joukkorahoituskampanjallaan yli 20 000 euroa. Hankittu alkupääoma mahdollistaa keittiötilan ja pintojen kunnostamisen ja työntekijän palkkaamisen edistämään tilan käyttöönottoa.
Mitä enemmän remonttia suunnitellaan, sitä enemmän tilasta paljastuu yllättäviä asioita. Loukkoon on tarkoitus rakentaa ramppi, jolloin myös liikuntaesteiset pääsevät tilaan. Ennen kuin ramppi voidaan rakentaa tukevaksi tulee rakennuksen seinät kuitenkin rapata uudelleen ainakin rampin kohdalta: seinät on maalattu niin monta kertaa graffiteilla, ettei maalikerros enää hengitä niiden alla.
Loukko on onnistunut aloittamaan toimintansa hyvin. Ryhmä julkaisee verkossa omaa LoukkoZine-kulttuurilehteä ja järjestää keskiviikkoisin Oranssin tiloissa tanssi- ja joogaopetusta sekä taide- ja ompelutyöpajoja.
”Oranssi on kohdellut meitä hyvin. Saamme nyt talven ja kevään aikana käynnistettyä työpajatoimintaa ja järjestettyä festivaalit Oranssin tiloissa ennen kuin saadaan omat tilat käyttöön toivottavasti loppuvuodesta”, Aleksi Nurminen kertoo.
Yleensä esimerkiksi nuorisotalojen pyörittäminen on mielletty kaupunkien ja kuntien tehtäväksi. Miksi kaupungin kuitenkin voisi olla järkevää tukea Loukon kaltaista hanketta?
”Tarkoituksena on tehdä toimintaa, joka on meidän itsemme näköistä. Kun toiminta lähtee tekijöistä ja heidän tarpeistaan, saa aivan erilaisen kosketuspinnan kohderyhmiin, jotka eivät löydä paikkaansa muualta. Meillä on alakulttuurien tuntemusta ja tietoa sellaisista ryhmistä, jotka jäävät katveeseen ja joille olisi tarvetta järjestää erilaista toimintaa”, Joensuu kertoo.
Tulevaisuudessa Loukon toiminnan pyörittämiseen on tarkoitus hakea kaupungilta ja muilta vastaavilta tahoilta rahoitusta. Alkupääoma on täytynyt hakea muualta, koska remontteihin on vaikea saada julkista tukea. Tulevaisuuden suunnitelmana on lisäksi pyörittää kahvilaa ja saada anniskeluoikeudet, joiden avulla toimintaa voisi rakentaa kannattavaksi. Osallistumiselle ei kuitenkaan haluta laittaa hintalappua. Ajatuksena on, että kaikki olisi joko ilmaista tai vähintäänkin hyvin edullista.
”Toukokuussa järjestämme muun muassa neljän päivän mittaisen LoukkoFestin, jossa on esittävää taidetta, kuvataidetta, elokuvaa sekä musiikkia. Meillä on myös ajatus siitä, että voimme auttaa ja antaa tukea tapahtumien järjestämisessä. Festivaalista halutaan tehdä juuri sen näköinen, mitä meidän työpajoissa syntyy. Kun kynnys tuottaa sisältöjä on pienempi, osallistuminen on myös helpompaa”, Joensuu kertoo.
