Niina Mantsisen graffitiryijyt yhdistävät kaksi näennäisesti erilaista tekemisen perinnettä.
Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on tehnyt vuodesta 2009 alkaen graffitin mallisia ryijyjä. Teoksissa kohtaavat graffitin muotokieli ja perinnetekstiilien tekniikka. Nyt, lähes kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, on vuorossa välitilinpäätös Tampereen Taidekeskuksen näyttelyn muodossa.
”Kun tein ensimmäisen graffitityöni, halusin nostaa perinteisen tekstiilitekniikan ihmisten tietoisuuteen. Kiinnittää huomion siihen, kuinka hienoja nämä tekniikat ovat ja kuinka pitkät perinteet näissä on. Kyllä tämä on toiminut, yleisöni fiilistelee päivitettyjä ryijyjä”, Mantsinen kertoo.
Idea teoksiin lähti ryijytekniikan uudistamisesta.
”Mietin tapoja siirtää se uuteen muotoon. Graffitikulttuuri oli minulle tuttu entuudestaan, ja ystäväpiirini koostuu pitkälti graffiti- ja katutaiteilijoista.”
Teosten malleina on sekä kotimaisia että ulkomaisia maalauksia.
”Teen ryijyt aina yhteistyössä eli kysyn luvan graffitin ryijyksi muuntamiselle. Yleensä vastaanotto on ollut sydämellistä ja maalaajat yllättyneitä siitä, että heidän teoksensa muuntuvat villaisiksi versioiksi.”
Malleina toimivat teokset Mantsinen valitsee omien esteettisten mieltymystensä perusteella, mutta on myös muita valintaan vaikuttavia tekijöitä.
”Esimerkiksi EGSin ja POEn tapauksessa halusin kertoa, että arvostan tekijöiden pitkää maalaushistoriaa.”
Graffitien ja ryijyjen välillä on paljon yhteistä, mutta ne tulevat näennäisesti eri maailmoista. Tämä jännitteisyys tekee teoksista kiinnostavia.
”Käsityöt ja ryijyt nähdään hyvin feminiinisinä, ja ainahan naiset ovat tehneet enemmän tekstiilitöitä. Graffittikulttuuri puolestaan on todella maskuliininen. Graffitin urbaanius myös kohtaa tekstiilin kotoisuuden – vaarallinen ja laiton yhdistyy kotoisaan ja turvalliseen.”
Graffitit maalataan koville pinnoille siinä, missä ryijyt ovat pehmoisia. Spraykannu on myös teknisesti äärimmäisen nopea tapa siirtää väriä pintaan. Ryijyt taas ovat kaikkea muuta kuin nopeita tehdä.
”Kun teos on sekä ryijy että graffiti, on paljon kiinni katsojasta, miten teokseen suhtaudutaan. Että onko se ryijy graffitina vai graffiti ryijynä. Itse koen olevani sekä osa käsitöiden ikiaikaista jatkumoa että katutaiteen lokerossa.”
Graffiteja ja perinnetekstiilejä yhdistää se, että historiallisesti molemmat ovat syntyneet usein ilman muodollista taiteilijankoulutusta. Molempien ilmaisumuotojen kohdalla rajanveto taiteen ja itseilmaisun välillä on välillä vaikeaa – Mantsinen itse ei näe tätä rajausta edes merkittävänä.
”Tekstiilitaiteen tai graffitin tekemiseen ei ole tarjolla paljoakaan virallista koulutusta, niitä on molempia tehty pitkälti omista lähtökohdista. Se, onko kyse taiteesta, ei riipu tekemisen muodosta.”
”Molemmat ilmaisumuodot ovat myös oman aikansa kuvia. Samalla molemmissa ammennetaan menneistä ajoista ja tekniikoista.”
Mantsinen tekee ryijyjä myös kangaspuilla, mutta graffitit hän on tehnyt tuftaamalla. Tuftaaminen on tekniikka, jossa villalangat pujotetaan kynän tapaisella työkalulla pisto kerrallaan kehikkoon pingotetun pohjakankaan läpi.
”Tuftausta tehdään perinteisesti pistelemällä lankoja käytännössä yksitellen, mutta päivitin hiljattain tekniikkani hieman nykyaikaisemmaksi. Hankin koneen, joka muistuttaa porakonetta ja jolla lankoja saa kiinnitettyä selvästi nopeammin”, Mantsinen kertoo.
”Paineilmalla toimivan koneen käyttö on oikeastaan lähempänä spray-
maalaamista.”
Spraymaalien kanssa maalaamiseen Mantsinen on tutustunut katutaiteen parissa. Tänä kesänä Mantsinen tuottaa Ryminä-tapahtuman, jonka puitteissa hän maalaa Pieksämäen juna-aseman alikulkutunnelin yhdessä Ville Färsaarten, Jukka Hakasen ja kahdeksan muun taiteilijan kanssa.
”Oma katutaideinnostukseni lähti liikkeelle vuonna 2004 Let Me Love -tarroista.”
Kun Mantsinen teki ensimmäisen graffitiryijynsä vuonna 2009, ei näköpiirissä ollut merkkejä nykyisestä katutaidebuumista. Veikkasiko hän oikeaa kaakkia?
”No kyllähän intuitio näiden yhdistämisestä meni tämän puolesta putkeen. Ajattelin, että tämä yhdistäminen pitää tehdä, sillä se tuo jotain uutta. En kuitenkaan olisi voinut ikinä kuvitellakaan tilannetta, jossa isoja muraaleja maalataan ympäri maata ja graffitia esitellään museoissa.”
Katutaidebuumi on tuonut näkyvyyttä ja mahdollistaa taiteen tekemisen monille, mutta samalla se herättää myös närää.
”Mitä enemmän graffiti muuttuu suosituksi ilmiöksi, sitä enemmän se synnyttää vastareaktioita tekijöiden keskuudessa. Minua kiinnostavat nykyään enemmän laittomat maalaukset, enkä halua kesyttää graffitia ryijyilläni. En usko, että graffitia voi koskaan täysin kesyttää ja poistaa siitä kapinaa. Tai no, jos tavan kansa alkaa fiilistelemään jotain junapiissejä, niin sitten on kyllä ihmeellinen meno”, Mantsinen tuumaa.
Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa kesällä järjestettävä näyttely tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua Mantsisen graffitiryijytuotantoon hyvin laajassa mitassa. Luvassa on teoksia vuosilta 2012–2018.
”Ajattelin vähentää näiden isojen piissiteosten tekemistä näyttelyn jälkeen. Jatkan kyllä aiheen parissa, mutta jatkossa pureudun siihen syvemmälle. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä jatkaa eteenpäin.”
Niina Mantsinen -näyttely Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 16.6.–3.7.
