Nigerian öljy näyttää karmealta, jos sitä joutuu katsomaan liian läheltä.

Ogonien kauniita kivitaloja pylväskuisteineen ympäröi vehreä luonto. Puut notkuvat kookospähkinöitä ja banaaneja.

Länsi-Afrikassa, Kaakkois-Nigeriassa sijaitsevan Ogonimaan sää on aina lämmin, päivälämpötila nousee lähes kolmeenkymmeneen asteeseen ympäri vuoden.

Kaikkialla kuljeskelee ihmisiä värikkäissä vaatteissa. Pojat ajelevat mopoilla tyttö takaistuimella. Suoraryhtiset naiset kävelevät teiden reunoilla kantaen pään päällä ällistyttävän rennon näköisesti pienen kioskillisen verran tavaraa. Lapset leikkivät iloisesti nauraen.

Jos paikalle vielä hölköttelisivät elefantti ja leijona, Bodon kylä Nigerian kaakkoisosassa olisi kuin kristittyjen paratiisikuvastosta.

Paikalliset öljytuhojen asiantuntijat ja aktivistit opastavat syvemmälle Ogonimaahan. Viimeistään autosta noustaessa kitkerä katku kertoo, että alue on kaikkea muuta kuin paratiisia.

Kasvit tuottavat hedelmää, mutta hedelmät ovat myrkyllisiä. Ihmiset ovat nuoria, koska näissä kylissä juuri kukaan ei elä kovin vanhaksi. Moni sairastaa syöpää. Kyläläiset ovat joutilaita, koska töitä on niin vähän. Autot, talojen ikkunat, lasten lelut ja ulkona kuivuvat pyykit peittyvät aika ajoin mustaan, rasvaiseen likaan.

Elefantit ja leijonat ovat lähteneet jo puoli vuosisataa aikaisemmin muualle, oletettavasti naapurimaahan Kameruniin. Suuret eläimet eivät enää palaa.

Vaikka kalastus- ja maanviljelys­elinkeinot ovat jo tuhon omia, rutiköyhien ihmisten on lähes mahdotonta lähteä ja jättää kotejaan, kyliään ja perinteitään. Jotkut nuoret pystyvät siihen, mutta vanhukset, ne viisikymppiset, eivät jaksa.

Ogonikylien tuhon alku ja juuri, raakaöljy, löllyy syvällä maan alla, eikä siitä siellä vaaraa olisikaan. Purskahtaessaan jättimäisistä putkista maan pinnalle se aiheuttaa tuhoja vuosikausien ja jopa vuosikymmenten ajan. Velloessaan lämpimissä lammikoissa raakaöljystä kohoaa kaasuja, ja välillä öljyn sivutuotteita sataa ympäriinsä kaukana öljyvuodoista.

Hollantilais-brittiläisen öljy-yhtiön Shellin Kaakkois-Nigeriaan perustama haarakonttori alkoi pumpata ­alueella öljyä vuonna 1958. Putket alkoivat hajota jo 1960-luvun alussa. Tähän mennessä öljyä tiedetään vuotaneen alueelle miljoonia barreleita, mutta tarkkaa määrää ei tiedä kukaan.

Raakaöljyä pumpataan Nigeriassa päivittäin 2–2,5 miljoonaa barrelia eli noin 300–400 miljoonaa litraa. Niin valtaviin määriin on aina kuulunut isoja riskejä. Pelkästään Ogonimaalla öljyvuotoja tapahtuu vuosittain satoja.

Alueen luonto kärsii öljybisneksen seurauksista valtavasti. Nigerjoen suisto on kosteaa suoaluetta ja metsiköt tiheänä mangrovepuista. Vesialueilla kasvavat mangrovet viihtyvät lähellä vettä, mutta kun suot ovat öljyn peittämiä, puut kuolevat nopeasti, koska niiden juuret eivät voi hengittää öljyn läpi. Samalla kuolevat myös vesieläimet ja -kasvit.

Myös pohjavedet saastuvat ja tuhojen ketju ulottuu nopeasti myös ihmiseen.

Nigerian vuosittaiset öljytulot ovat 25–40 miljardia dollaria eli 20–35 miljardia euroa. Nämä luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea öljykenttien arvosta. Öljy-yhtiöt vievät tuotoista suurimman osan, ja öljyä myös varastetaan paljon – kukaan ei tiedä varmasti, kuinka paljon. Sekä Nigerian hallituksen että ulkomaisten tutkijoiden mukaan öljyä varastetaan päivittäin 100 000–250 000 barrelia eli 16–40 miljoonaa litraa.

Nigerian poliittisen järjestelmän läpäisevä korruptio tuo vahvan lisänsä öljyiseen sotkuun. Varkaat eivät toimi yksin yön pimeydessä, vaan öljyä ­katoaa poliitikkojen, viranomaisten ja liikemiesten yhteistyöllä.

Ympäri maailmaa tunnetulla nigerialaisella ympäristöaktivismilla on taiteelliset juuret: 1980-luvulla ne nigerialaiset, joilla oli televisio, nauliintuivat katsomaan Basi and Company (”Basi ja kaverit”) -komediasarjaa.

Sen sankari oli suurkaupunkiin muuttanut onnenonkija, joka uskoi että ihmiselämässä tärkeintä on rikastua ja että rahalla saa mitä tahansa, etenkin onnea. Basin mielestä rikastuminen oli helppoa. ”Tullakseen miljonääriksi pitää ajatella kuin miljonääri”, tämä tapasi sanoa.

Huolimatta kamppailustaan sinnikkäiden yritysten ja katastrofaalisten erehdysten virrassa Basi ei rikastunut, ei niin millään. Pakkaa sekoitti Basin vuokraemäntä Madam, jonka ajattelutavan mukaan kaikkien ihmissuhteiden tärkein ydin on iso kasa käteistä. Koska rutiköyhä Basi ei koskaan kyennyt maksamaan vuokraansa, ­Madam yritti joka jaksossa häätää miehen matkoihinsa. Tästäkään ei – katso­jien ihmeeksi ja Basin onneksi – tullut mitään.

Basi and Company oli parodia teollisuusmaiden vaurautta palvovasta ajattelutavasta ja mammonalla mahtailun onttoudesta. Syvemmin pohtien tv-sarja osoitti myös, ettei Nigeria ollutkaan vapaa siirtomaataustastaan britti-­imperiumin osana.

Älykästä, sydämellistä ja hauskaa sarjaa rakastettiin ja arvostettiin Nigeriassa.

Vuonna 1990 Nigerian poliisi tappoi kahden päivän aikana noin 80 ogonia ja poltti 600 kotia. Niihin aikoihin Basi and Company -sarjan luoja, käsikirjoittaja, tuottaja ja jo ennen sarjaa tunnettu kirjailija päätti palata suurkaupunki Lagosista takaisin kotiseuduilleen Ogonimaahan ja alkaa protestoida ogonien puolesta. Siellä hän perusti Movement for the Survival of the Ogoni­ People (Ogonien eloonjäämisliike) -nimisen järjestön ja ryhtyi sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Hänen nimensä oli Ken Saro-Wiwa.

Kun ogonit vaativat Shelliä korjaamaan jälkiään tai edes toimittamaan alueen asukkaille juomavettä ja ruokaa, heitä pahoinpideltiin tai pidätettiin. Monia, kuten Saro-­Wiwaa, pidettiin vangittuna kuukausikaupalla ilman oikeudenkäyntiä.

Vuonna 1995 Saro-Wiwaa syytettiin paikallisten heimopäälliköiden surmista. Shell lahjoi todistajia, ja Saro-Wiwa tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä syylliseksi.

Saro-Wiwa oli ollut vangittuna Port Harcourtissa lähes vuoden, kun marraskuisen aamunkoitteen aikaan hänet ja kahdeksan muuta ogonia – kuuluisa The Ogoni Nine, Ogoniyhdeksikkö – hirtettiin vankilan pihalla.

Yhdeksikkö, saati ne neljä ogonien­ kyläpäällikköä, joiden murhasta Saro-Wiwaakin syytettiin, eivät suinkaan olleet ympäristön puolesta käytyjen mittelöiden ainoita uhreja. Nigerian sotilashallituksen lähettämät erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan. Operaatioita helpotti se, että Shell maksoi sotilaille palkkaa ja kuljetti näitä helikoptereilla ja pikaveneillä.

Port Harcourtiin muuttanut ogonipäällikkö Saint Emma Pii tunsi Ken Saro-Wiwan. Heidän ystävyytensä oli vahvistunut kamppailussa sekä maata kierrellen että vankilassa istuen.

Minkälainen ihminen Saro-Wiwa oli?

”Hän oli Jumalan lahja ogoneille”, huokaa Emma Pii. ”Hyvä ihminen.”

Portharcourtilaisella aktivistilla Erabanabari Kobahilla on lisättävää: ”Ja hauska. Hänen jutuilleen sai nauraa koko ajan.”

Öljyä vuotaa Nigeriassa luontoon miljoonia litroja päivässä. Bodon kylän yli 60 000 asukasta tai jopa kaikki 830 000 ogonia sinnittelevät alueilla, joita tuhoavat myrkylliset kaasut ja pohjaveteen sekoittuvat vaaralliset aineet.

Öljyalueet ovat kuitenkin niin laajoja, että miljoonilla nigerialaisilla on terveydellisiä ongelmia öljyvuotojen ja kaasupalojen takia.

Öljyssä on syöpää aiheuttavia karsinogeeneja. Esimerkiksi Bodon juomavedessä on bentseeniä 900-kertaisesti yli sallittujen määrien YK:n arvioiden mukaan.

Ken Saro-Wiwa ja hänen traaginen kohtalonsa tekivät alueen ongelmat tunnetuiksi Suomessa saakka. Shelliä boikotoitiin vuosikausia 1990-luvun lopussa.

Muuttuiko tilanne Ogonimaassa paremmaksi?

”Ei. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta”, Saint Emma Pii ja Kobah kertovat.

”Putket ovat niin vanhoja, että niitä hajoaa yhä enemmän koko ajan. Eikä niitä korjata”, jatkaa Kobah.

Goin kylässä päällikkö Eric Doh esittelee saastuneella ­alueella hylättyä leipomoa.

”Meitä ei auta kukaan”, sanoo Doh.

Eivätkö Shell tai Nigerian hallituskaan?

”Eivät. Ne vain odottavat, että me kaikki kuolemme.”

Kirjoittaja vieraili Nigeriassa ja Ogonimaassa marraskuussa 2017. Lisää Simeksen Ogonimaan matkasta tätä taustoittavassa jutussa Kun Voiman t-paita pääsyn öljyn äärelle avasi.