Useissa miesporukoissa rakennetaan ideaalia mieheyttä, johon ei mahdu homous, normeista poikkeaminen eikä naisten kunnioittaminen.
Saako mies enää flirttailla?” ”Saako ihmistä enää edes katsoa vai joutuuko heti käräjille?” ”Entä ujot pojat?” ”Noitavainoa!” ”Ei kaikki miehet!”
Muun muassa tällaisia huolestuneita kommentteja on noussut esiin seksuaalista häirintää vastustavan #metoo-kampanjan sivutuotteena. Huoli on tietysti täysin turha, mutta se kertoo paljon yhteiskunnassa vallitsevista ajatuksista ja asenteista.
Yksinkertaistettuna protesteissa on kyse ihmisten henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisesta. Hegemonisen maskuliinisuuden ja sitä pönkittävän homososiaalisuuden purkaminen on yksi keino, jolla kaikkien ihmisten välistä ymmärrystä ja kunnioitusta muita sukupuolia sekä rodullistettuja ihmisiä kohtaan voidaan tulevaisuudessa lisätä. Sukupuolittavista käytännöistä pitäisi luopua kaikessa kasvatuksessa. Ihmisten pitäisi kuluttaa kulttuuria monipuolisemmin.
Homososiaalisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisen ystäväpiiri muodostuu pääosin samaa sukupuolta olevista ihmisistä. Homososiaalisuus on kupla, johon ihmistä ohjataan lapsesta saakka opettamalla sukupuolistereotyyppisiä käyttäytymismalleja ja jakamalla lapsia tyttö- ja poikaporukoihin jo päiväkodeissa. Sukupuolitetut käyttäytymismallit korostuvat ja vahvistuvat vuosien myötä homososiaalisissa kaveriporukoissa. Ei ole siis mitenkään erityisen yllättävää, että ”miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta” -tyylinen ajattelutapa on yleistä.
Kaikki eivät kuitenkaan sovi sukupuolensa mukaisiksi miellettyihin muotteihin, ja silloin vaarana on marginaaliin ajautuminen sekä henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen.
Mieheksi kasvamiseen ja tulemiseen liittyy Suomessa erilaisia siirtymäriittejä, kuten autokoulu, ”poikuuden menettäminen” ja erityisesti varusmiespalvelus. Varusmiespalvelus miehuuden pönkittäjänä näkyy paitsi ”pojista miehiä” -asenteessa myös siinä, kuinka siviilipalveluksen käyneiden miehuus saatetaan edelleen kyseenalaistaa ja sillä voidaan vitsailla.
Miehuuden rakentuminen syntyperäisten ja ”luontaisten” ominaisuuksien sijaan miehisten siirtymäriittien ja miehuuskokeiden kautta noudattaa itse asiassa Judith Butlerin esittelemän sukupuolen performatiivisuuden teoriaa, jonka mukaan sukupuoli on tekemistä ja se tuotetaan eleillä ja sanoilla. Butlerinkin mukaan sukupuoliin liitetyistä normeista poikkeaminen johtaa usein jonkinlaiseen sosiaaliseen rangaistukseen.
Vain miehiä koskeva asevelvollisuus pohjaa ajatukselle miehistä kansakunnan suojelijoina. Samalla se vahvistaa tiukan homososiaalisuuden kautta tietynlaista maskuliinisuuden ideaalia. Nykyisenkaltaisen asevelvollisuuden voidaan ajatella pitävän yllä sukupuolittuneita rakenteita ja näin tuottavan myös naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa.
Miestutkija Arto Jokinen käsittelee erilaisia miehuuteen liittyviä stereotypioita ja miehuutta yleisesti kirjassaan Panssaroitu maskuliinisuus. Erilaiset siirtymäriitit ja miehuuskokeet perustuvat tietynlaiseen maskuliinisuuden ihanteeseen, jossa miehet nähdään voimakkaina, rationaalisina, vakaina, menestyvinä ja heteroseksuaalisina.
Kulttuurisissa odotuksissa miehuus rakentuu myös selvästä pesäerosta naiseuteen, joka nähdään vastakohtana miehuudelle. Pesäeroa homoseksuaalisuuteen ja naiseuteen vahvistetaan niin sanotuilla pukukoppipuheilla, joilla homososiaaliset poikaporukat pönkittävät miehuuttaan harrastusseuran tiloissa tai armeijan kasarmilla tuvissa.
Jokisen mukaan homososiaalisissa suhteissa miesten välinen side on tärkein ja naisen rooliksi jää miehen hoivaaminen ja tukeminen puolisona tai seksuaalisten halujen kohteena. Pukukoppipuheissa seksistinen, rasistinen ja homofobinen vitsailu on jokapäiväistä, naiset ovat ”ämmiä” ja kovin jätkä on se, jolla on ollut eniten seksikumppaneita.
Loukkaavaan kielenkäyttöön puuttumisen kynnys on miesporukan kesken todella korkea. Puuttuminen on miehisen siteen rikkomista ja eräänlaista petturuutta. Kulttuurisen maskuliinisuuden ja miehuuden ihanteesta poikkeaminen voi johtaa ulossulkemiseen, haukkumiseen ja fyysiseen väkivaltaan.
Miesten välisen siteen korostaminen näkyy esimerkiksi englanninkielisessä fraasissa ”bros before hoes”. Miesten välisen siteen kuuluu tietenkin olla heteroseksuaalinen, ja sitä voidaan alleviivata esimerkiksi kutsumalla kahden miehen välistä läheistä ystävyyttä englanninkielisellä sanalla ”bromance” tai sanomalla hellyydenosoituksen tai kohteliaisuuden perään ”no homo”.
Omalla kohdallani homottelu yltyi vuonna 2016, kun osallistuin merivoimien paraatiunivormussa Helsinki Prideen – taas oli heteroseksuaalista miehuuden ihannetta brutaalisti rikottu. Homottelu ei loppunut edes vuonna 2017 saamaani Vuoden hetero -palkintoon, mikä osaltaan johtunee tuolloin käyttämistäni ”naisten” vaatteista ja meikeistä.
Voin vain kuvitella vuodatetun tuskanhien määrää, kun laitaoikeistossa on pohdittu solvauksia vapaa-ajalla meikkaavalle, heteropalkinnon saaneelle sotilaalle.
Vuonna 2015 aikuiset pilkkasivat neljävuotiasta Lenni-nimistä poikaa, koska hän rikkoi pojille asetettuja normeja pukeutumalla mekkoon ja harrastamalla taitoluistelua. Samalla nämä aikuiset opettivat omille pojilleen ”oikean miehuuden” mallia.
Kun minä ja useat muut miehet asetuimme julkisesti tukemaan Lenniä ja muita normeista viis veisaavia poikia, vastaus oli odotetun kaltainen: neidittelyä ja homottelua eli juuri niitä asioita, joihin ihanteellisessa miehuudessa tehdään pesäeroa. Samaa kohdistettiin myös neljävuotiaaseen pikkupoikaan.
Kirjoitus on osa 1/3 Toksinen maskuliinisuus -sarjaa.
Lue täältä toinen osa Ystävysty ohi sukupuolirajojen
