Esseistin eroilmoitus

Teksti Mika Pekkola Kuvat Sanna Taikina

Antti Nylén avaa tuoreessa kirjassaan maamme taiteilijoiden taloudellista ahdinkoa. Rahaa palvovassa yhteiskunnassa prekaarille jää kärsijän osa.

Kirjamessuyleisö hörähtelee, kun esseisti Antti Nylén latelee ajatuksiaan kirjailijaelämän ahdingosta. Epätoivo on sankkaa, ja monille vain nauru tuntuu sopivalta reaktiolta. Haastattelijana toimiva kirjailija Pontus Purokuru kysyy Nyléniltä, onko hänen esseekirjassaan Häviö kyse pohjimmiltaan rahasta.

Nylén vastaa, että vain ja ainoastaan siitä.

Kirjailijuus on nostettu huomiotaloudessa ammatiksi muiden joukkoon. Uusi, reipas yrittäjä-taiteilija menestyy omalla työllään. Hän hauskuttaa yleisöään, herättää tunteita ja etsii rahoitusta väsymättä.

Voimalle Nylén kertoo haluavansa murskata tämän kuvan.

”Ihmiset luulevat, että taitelijoiden saama tunnustus muuttuu rahaksi”, hän toteaa. ”Heillä ei ole ymmärrystä siitä, millaisissa olosuhteissa taiteilijat työskentelevät. Ajatellaan, että koska taiteilija on televisiossa, hänellä täytyy olla tuloja.”

Suuri osa kirjailijan työstä on ilmaistyötä. Toimeentuloa tai vakautta ei ole edes Nylénin kaltaisella, suhteellisen menestyneellä kirjailijalla. Apurahoja haetaan kuin almuja. Ne takaavat hetkeksi surkeaa palkkaa vastaavan toimeentulon, minkä jälkeen ollaan tyhjän päällä.

Nylén kertoo, että Häviö kuvaa erityistä luokkakokemusta.

”Prekaaria tilaa, jossa on valtavasti työtä mutta hyvin vähän rahaa. Yhdistelmä on fataali. Taiteilijoiden asema ei ole saneltu taivaasta saati väistämätön osa taiteellista työtä, vaan se on vakiintunut, tuotettu rakenne.”

Palkkatyötä korostava yhteiskunta ei ymmärrä taiteellisen työn arvoa. Kaikki, mikä ei kasvata bruttokansantuotetta, katsotaan haaskauk­seksi.

Rahan palvominen kuvottaa Nyléniä. Hän avautuu tunteestaan Häviössä:

”Tahdon koko Suomen luhistuvan sontakeoksi, jonka huipulla palvotaan rahaa ja presidentin vauvaa ja lauletaan ylistystä muutamille upporikkaille pikkumiehille, jotka suoltavat aivokudosta mädättävää digitaalista saastaa suureen maailmaan.”

Nylén suomii Heikki Pursiaisen kaltaisia uusliberaaleja, jotka haluavat jättää taiteen markkinoiden varaan. Jos annamme rahan päättää kaikesta, niin Nylénin mukaan ainakin merkitys, onnellisuus ja mielekkyys katoavat.

”Ja rakkaus kenties. Asiat, jotka ihmiset mainitsevat, kun kysytään, mikä on tärkeintä elämässä. Kukaan ei vastaa, että raha on tärkeintä. Se olisi törkeää dekadenssia. Edes Björn Wahlroos ei sanoisi niin.”

Häviössä Nylén pohtii, kuinka taiteilijoiden toimeentulo voitaisiin järjestää. Hän asettuu kannattamaan taiteilijapalkkaa. Mutta kun taiteilijat ovat osa prekariaattia, kuten Nylén tuo esille, miksi esseisti puhuu taiteilijapalkasta eikä perustulosta?

”Ero on siinä, että taiteilijapalkkaa maksetaan työstä ja perustuloa osallistumisesta yhteiskuntaan”, Nylén vastaa.

”Perustulo on ennen pitkää pakko toteuttaa. Jos jatkamme piiskaamiselle perustuvaa politiikkaa, kaasukammiot eivät ole kaukana.”

Talouskuria Nylén pitää mielivaltaisena ulossulkemisen politiikkana, joka johtaa yhteiskunnan tuhoutumiseen. Hänen mukaansa Suomea johtavat ”saatanan paukapäät, totaaliset moukat”.

”Rakennetaan yhteiskuntaa, jossa kaikki tarvitsevat rahaa, ja luodaan iso kansanosa, jolla sitä ei ole. En halua osallistua tällaiseen systeemiin”, Nylén sanoo.

”Jos ajatus pesiytyy kaltaiseni aristokraatin sydämeen”, hän jatkaa, ”voin vain kuvitella, kuinka vahva ulkopuolisuuden tunne on alkoholistien parissa tai köyhillä, joilla ei ole samaa tunnustusta kuin minulla. Minulle se tuntuu vain viiltoina, pistoina ja vitutuksena.”

Nylén on liittänyt Häviöön suomalaiselle yhteiskunnalle osoittamansa, maksamatonta korkeakirjallista työtä koskevan laskun, jonka summa on 1 080 000 euroa. Hän myös ilmoittaa eroavansa yhteiskunnasta.

Häviön viimeisillä sivuilla Nylén esittää kysymyksen siitä, mitä tapahtuisi, jos taiteilijan työ olisi ammatti, jolla voisi ansaita toimeentulon? Kaikki muuttuisi. Kateus kaikkoaisi, taiteilijat lakkaisivat kilpailemasta keskenään, solidaarisuuden henki vallitsisi, ja taide vapautuisi.

”Millaiseen onneen ja kauneuteen tämä siunauksellinen päätös meidät sysäisikään!” hän lopettaa.

Antti Nylén: Häviö

Kosmos 2018, 222 s.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics