Maunulan maamerkki vetää paljon kävijöitä.

Jos erehtyy ennen ensivisiittiään vilkaisemaan netistä Maunula-talon demokraattista toimintamallia, voi pelästyä.

Havainnekuvissa ”johto­tiimistä”, ”neuvottelukunnasta”, ”osallistavasta budjetoinnista”, ”tilaisuuksista ja tapaamisista” ja tietenkin ”asukkaista ja käyttäjistä” vilisee nuolia suuntaan ja toiseenkin.

Virkamiehet ja tutkijat ovat uhranneet tähän aikaa ja ajatuksia, mutta kaavio näyttää yhtä innostavalta kuin sote-uudistusta tai Syyrian sotaa selittelevät väkkyrät. Onneksi talon arki on hauskempi.

Vähän päälle parituhatneliöinen kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston yhteenliittymä Maunula-talo on muutaman kuukauden toimittuaan saanut paljon asiakkaita.

Kirjasto on alati täynnä lukijoita ja lainaajia. Pingispöydällä pallo saa kyytiä, ja nyrkkeilysäkki heiluu iskujen keskellä. Sekä livenä soitettu musiikki että leffojen ääniraidat lisäävät kakofoniaa.

Kävijöiden ikähaitari on erittäin laaja. Varsinkin aamupäivisin käytäville on parkkeerattu rivistö lastenvaunuja. Seniorikansalaisia paikalla on aamusta iltaan.

Yläkerran tasanteella on pieni kahvila. Sitä pyörittävät työpajatoimintaan osallistuvat nuoret, ja sen vetäjät vaihtuvat muutaman kuukauden välein.

Samalla kun lähiseuduille, Pohjois-Helsingin Malmille ja Kannelmäkeen on rakennettu konserttipaikkoja ja työväenopiston etäpesäkkeitä, Maunula on ollut kaupunginosien väliinputoaja. Vielä muutama vuosi sitten paikalliset eivät kuvitelleet, että kaupunki vaivautuisi uhraamaan Maunulaan mitään kovin valo­voimaista.

Paikallisen valtaväylän Pakilantien toisella puolella oli pitkään Suursuon ostoskeskus, joka 1960-luvulla oli hohtavan valkoinen ja tyylikäs kulmakunnan vetonaula. Helsinkiläisten ostareiden tyyliin siellä oli pieniä liikkeitä: ruokakauppoja, kioski ja jopa eläinkauppa. 1990-luvulla ostarin annettiin rappeutua muutaman rajun oloisen baarin asuttamaksi slummiksi. Lapsiperheet ja vanhukset kiersivät ostarin kaukaa.

Mutta nyt liikkeet ovat siirtyneet Maunula-talon yhteyteen. Jo viime syksynä puolivalmiissa talossa aukesivat S-market, Fidan kirppis ja ylikansallinen sämpyläbaariketju.

Sittemmin talosta on tullut suorastaan valovoimainenkin. Kuin Pakilantien varrelle laskeutunut avaruusalus, rakennus loistaa pystysuorin valopalkein.

Vaikka kirjaston ikkunat ovat koko seinän levyiset ja esittelevät valikoimaa kadulle asti, Maunula-talon älylliseen ytimeen tullaan sisään S-marketin aulasta peliautomaattien takaa. Aluksi se tuntui isolta miinukselta muuten hienolle arkki­tehtuurille.

Mutta kirjaston pääoven sijainti kassojen edessä kannustaa ruokaostoksilla käyviä tarttumaan kirjaankin. Ainakin kirjoittajan omalle jälkikasvulle suunnittelusta on ollut iloa. ”Mä menen vielä palauttamaan kirjoja”, hihkui 12-vuotias pakatessamme ruokaostoksia marketin puolella. ”Ei haittaa, vaikka kirjasto on enää neljä minuuttia auki. Mä ehdin vielä lainata lisää!”

Talon suunnitelleen arkkitehdin Mikko Summasen tunnetuin työ on Kampin kappeli. Maunula-talon maisemaikkunat olivat erityisesti paikallisten toive.

Paikallisia osallistavassa suunnitteluprosessissa käytettiin muovailuvahaa ja legoukkoja, ja välillä pelattiin roolipelejä, joissa asetuttiin erilaisten käyttäjien, kuten ”15-vuotiaan somalitaustaisen tytön tai maunulalais­mummon asemaan”.

Lanit ja lautapelisessiot ovat nuoremmille, aikuiskävijöille on dekkari­piiri. Ja onpa lähes naapurikaupunginosan eli Paloheinän kuuluisuus, historioitsija Teemu Keskisarja käynyt kertomassa teoksistaan.

Joillain talon tähtiesiintyjillä on maunulalaisjuuret, kuten avajaisissa soittaneella pianisti Iiro Rantalalla. Hän työskenteli lapsuudessaan Urheilu-­Rantalassa, Maunulan legendaarisessa puodissa.

Ei-suomenkielisiä kävijöitä kannustetaan kirjaston järjestämään kielikahvilaan keskustelemaan ”Suomen ja maailman ilmiöistä”. Houkutukseksi kirjasto tarjoaa ilmaisen kahvin tai teen.

Toisiin tutustuminen voi edetä romanttisemmalle tasolle ”Aikuisten limudiskossa” Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta.

”Vilkasta on ollut”, kehuu Antti Sarpo, nuorisoasiainkeskuksen Maunulan toimipisteen johtaja.

”Kävijöitä on päivittäin 1 000–2 000, paljon enemmän kuin odotettiin. Kirjaston kävijämäärät ovat kolminkertaistuneet, ja nuorisotalollakin on enemmän kävijöitä kuin koskaan.”

Mikä on ollut yllättävintä?

”Kurssit täyttyvät niin vauhdikkaasti”, pohtii Sarpo. ”Tubetuskurssi tuli täyteen saman tien, kun ilmoittautuminen alkoi.”

Yläkerrassa on Helsingin työväenopiston tiloja pienissä huoneissa ja jopa 180-paikkainen konserttisali.

Maunula-talo pyrkii osallistamaan monin tavoin.

Talon yläkerran aulassa on pystypiano, johon oli kiinnitetty hauska kyltti: ”Soita, jos mielestäsi osaat.”

”Siksi talossa on kuultu paljon kaikenlaista livemusiikkia”, nauraa Sarpo. ”Me kyllä otimme sen lapun jo pois. Saa sitä soittaa ihan kaikki!”

Syksyllä elokuun lopussa Helsingissä vietetään Taiteiden yötä, ja silloin talo kokee uudet avajaiset: pihan puistoalue valmistuu. Sen omena­puulehtoon istutetaan kahdeksaa eri lajiketta.

Syksyllä Maunula-talo tekee myös suuren kulttuuriteon: Kino Maunula avautuu, eli talossa aletaan esittää myös elokuvia. Pohjoishelsinkiläisittäin elokuvakulttuurin vaaliminen on harvinaista. Eikä Maunulassa vain esitetä leffoja vaan myös keskustellaan niistä.

Koska Maunula-talo on Pohjois-Helsingin ruuhkaisten, poikittaisten jokeri­bussilinjojen ja etelä–pohjoissuuntaisten bussilinjojen risteys, talon ovat ottaneet omakseen muutkin kuin paikalliset. Pirkkolan urheilupuisto on sekin lähellä, joten uimarit, luistelijat ja futaajatkin löytävät tiensä kulttuurin äärelle.

”Sijainti on erinomainen. Meille tullaan muistakin kaupunginosista koulun jälkeen hengaamaan”, Sarpo ­toteaa tyytyväisenä.