Kirjailija ja journalisti eivät halua Turkin enää eristäytyvän Euroopasta.
Kuvat Iida Simes ja arkistot
Vaikka Turkin kansanäänestys oli raskas vaikkei yllättävä tappio demokratia-aktivisteille, he eivät lannistu.
Turkin vielä valmistautuessa kansanäänestykseen kirjailija Elif Shafak vieraili Lontoon kirjamessuilla. Siellä häntä haastatteli sananvapausjärjestö PENin Englannin toimiston johtaja Jo Glanville, joka meni suoraan asiaan.
”Oletko feministi?”
”Tottakai. Naiset kysyvät aina kaikkein vaikeimmat ja tärkeimmät kysymykset”, vastaa Shafak. ”Mutta ikävä kyllä Turkissa naiset ovat jakaantuneet eri kategorioihin uskontojen ja arvojen mukaan. Ainoa, joka näistä jakolinjoista hyötyy, on patriarkaatti.”
Shafak näyttää epätoivoiselta.
”Turkki on muuttumassa koko ajan väkivaltaisemmaksi. Viimeisten puolentoista vuoden aikana Turkissa on tehty 35 terrori-iskua.”
Pelosta huolimatta kansa ei ole lamaantunut.
”Ihmiset puhuvat politiikkaa koko ajan. Oikeastaan muuta ei puhutakaan.”
Politiikkaa puhutaan, vaikka valtiojohto myös vaikeuttaa puhumista ja etenkin tiedonvälitystä. Shafakin mukaan kirjoittaminen on Turkissa tällä hetkellä kaikkein vaarallisinta työtä. Ei tarvitse olla edes journalismin ammattilainen joutuakseen kontrollin kynsiin.
”Yksi twiitti tai yksi väärä rivi Facebookiin, niin olet vankilassa.”
Turkin asevoimat yrittivät vallankaappausta 15.7.2016. Yhteenotossa kuoli lähes 250 ihmistä ja parituhatta haavoittui. Tämän takia hallitus julisti Turkkiin poikkeustilan. Sen varjolla 180 tiedotusvälinettä on lakkautettu, ja tällä hetkellä vangittuna on ainakin 148 toimittajaa, kirjailijaa ja media-alan työntekijää. Reportterit ilman rajoja -järjestön mukaan Turkki on ”maailman suurin toimittajien vankila”.
Sananvapaustilastoissa Turkki on kehnolla 151. sijalla, kun valtioita on listalla 180.
Elif Shafak asuu nykyään Lontoossa. Hän kokee, ettei pysty enää ilmaisemaan itseään täysipainoisesti Turkissa.
”Jopa kieli on poliittista”, hän valittaa. ”Kaikkia muita kieliä sorretaan Turkissa, paitsi tietenkin turkkia. Kurdikieli on erityisen vaikeassa asemassa.”
Shafak kirjoittaa kirjansa nykyään ensin englanniksi, sitten turkiksi. Hän rakastaa kielellä leikkimistä.
”Sanat elävät kauemmin kuin me. Kun ilmaisen itseäni turkiksi, käytän vanhoja, jo miltei unohtuneita sanoja, eivätkä ne aina alunperin olekaan turkkilaisia. Jotkut asiat ovat mahdollisia sanoa vain arabian, persian tai heprean kielen lainasanoin.”
Shafakin kirjoista on suomennettu Valkoinen elefantti (2016), Kunnia (2013), Kirottu Istanbul (2012) ja Rakkauden aikakirjat (2011). Idän mystikoiden tavoin Shafak kuvaa kirjoissaan historiasta nykypäivään ulottuvia symbolisia siltoja, muinaisten taiteilijoiden perintöä, joka muokkaa maailmaamme tänäkin päivänä. Kirjat pursuavat viestejä nykypäivän ihmiselle.
Shafak on kohahduttanut myös kirjoittamalla (Kirotussa Istanbulissa) Armenian kansanmurhasta eli systemaattisesta ja tehokkaasta 1,5 miljoonan armenialaisen tappamisesta vuonna 1915. Tätä suurta rikosta ihmisyyttä vastaan Turkin nykyhallinto häpeää niin paljon, ettei salli missään myönnettävän sitä todeksi.
Shafakin kollega, turkkilainen kirjailija Orhan Pamuk totesi lehtihaastattelussa vuonna 2005 armenialaisten kansanmurhan olleen tosiasia ja puhui samalla jyrkästi kurdien kohtaamaa väkivaltaa vastaan. Turkissa tästä nousi kohu, ja hallitukselle myötämielinen lehdistö alkoi mustamaalata Pamukia.
Seuraavana vuonna 2006 Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Kaltoinkohtelu muuttui aina vaan aggressiivisemmaksi, ja Pamuk muutti Yhdysvaltoihin.
”Minäkin tiedän, miltä tuntuu olla julkisen kiusaamisen ja panettelun kohteena”, huokaa Shafak. Hänen mukaansa mustamaalauskampanjat ovat populistinen ase, jota hallitus mielellään käyttää.
Lontoon kirjamessuilla yleisön edustaja kysyy Shafakilta, mitä me Turkin ulkopuolella asuvat voisimme tehdä auttaaksemme turkkilaisia.
”Puhukaa asioista avoimesti ja suoraan. Älkää eristäkö Turkkia. Suhteet Euroopan unioniin ovat huonot, ja tilanne vain pahenee, jos Turkki jätetään yksin. Eristäminen ei myöskään hyödytä demokratia-aktivisteja, se hyödyttää vain kansallismielisiä populisteja.”
Kansanäänestyksessä 16.4.2017 Turkin 80,3-miljoonainen kansa merkkasi ”ei” tai ”kyllä” -vaihtoehdon presidentti Recep Tayyip Erdoğanin valtaoikeuksien laajentamiselle. Virallisen tiedon mukaan täpärät 51,4 prosenttia äänestäjistä tuki Erdoğania ja 48,6 prosenttia äänesti vastaan.
”Vaalit olivat epärehelliset”, puuskahtaa istanbulilainen journalisti ja erityisesti naisten oikeuksia puolustava sananvapausaktivisti Zeynep Oral puhelimessa.
”En todellakaan ollut yllättynyt, että Erdoğan voitti.”
Oppositiota painostettiin ja uhkailtiin ja vaalien asetelma oli vinoutunut kampanjoiden alusta saakka.
”Kaikki suurimmat tv-kanavat olivat Erdoğanin puolella, samoin kuin suurin osa lehdistöstä. Muista vaihtoehdoista ei oikein voinut edes keskustella.”
Pahinta Oralin mielestä oli vaaleihin liittyvä epärehellisyys.
”Ääniä varastettiin ja äänestyksen sääntöjä muutettiin kesken vaalien.”
Alunperin leimaamattomat, hylätyt äänestysliput hyväksyttiin ääntenlaskennassa. Kyllä-puoli sai jälkeenpäin leimatuista lipuista ehkä jopa puolitoista miljoonaa ääntä lisää.
Naapurimaassa Syyriassa käytävä sota vaikuttaa myös Turkkiin, jonne on paennut tähän mennessä yli kolme miljoonaa pakolaista.
”Euroopan unionin kanssa keskustelut ovat tauonneet. EU ei käyttäydy kovin hyvin.”
Oral puhuu vihaisesti siitä, miten turkkilaiset kokevat EU:n jättäneen Turkin yksin pakolaiskriisin kanssa. Erityisesti populistit vaalivat Turkissa mielellään tällaista retoriikkaa.
EU ei ole ainoa Turkin vihollinen. Erityisesti Venäjän välit Turkkiin ovat kylmät. Vuoteen 2016 sijoittui monta viilentävää tapahtumaa. Hurjimmat tapahtuivat elokuussa, kun Turkki ampui alas venäläisen hävittäjän, ja joulukuussa, kun poliisi Mevlüt Mert Altıntaş ampui Venäjän suurlähettilään Andrei Karlovin Ankarassa.
Erdoğan ei kuitenkaan ole ihan ilman kavereita. Hän on viime aikoina saanut ymmärrystä Yhdysvalloista. Presidentti Donald Trump soitti Erdoğanille pian vaalien jälkeen onnitellakseen voitosta.
Silti Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedotteessa oli painostuksen makua:
”Odotamme Turkin hallituksen suojelevan kaikkien kansalaistensa perusoikeuksia ja vapautta – huolimatta siitä, miten he äänestivät 16. huhtikuuta – niinkuin Turkin perustuslaki ja Turkin solmimat kansainväliset sopimukset, kuten Helsingin [ETYK-kokouksen] päätösasiakirja, edellyttävät.”
Journalisti Zeynep Oral näkee hyvää kehitystä:
”Oppositio on alkanut muodostaa hyvin vahvaa rintamaa. Vaalien myötä monet erilaiset ryhmät, kuten kurdit, eri puolueiden aktivistit, feministit ja kansalaisjärjestöjen edustajat, ovat pystyneet yhteistyöhön.”
