Tasa-arvolaki on selkeä, mutta sitä ei noudateta.
Seksuaalisen häirinnän ympärillä oleva hiljaisuuden kulttuuri on rikottava, ilmiön vähättely on lopetettava ja rakenteita muutettava, jotta häirintään voidaan puuttua ja sitä voidaan ehkäistä. Seksuaalinen häirintä ei ole vain yksilöiden vaan koko yhteiskunnan ongelma.
Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jumittuu usein flirtin ja häirinnän väliseen rajanvetoon, jolloin itse ongelmaan ei päästä käsiksi ja sitä jopa vähätellään. Kansanedustaja Sanna Marin (sd.) kertoi torstaina 16.11. Ylen A-teema-keskusteluohjelmassa kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä, mutta Yle uutisoi aiheesta myöhemmin otsikolla “Näin flirttailet syyllistymättä seksuaaliseen häirintään”.
Samaisessa keskusteluohjelmassa mukana ollut oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kyllä esitti huolensa seksuaalisesta häirinnästä, mutta samaan hengenvetoon totesi, että rikoslaki ei ole ensisijainen keino, vaan avain on keskustelussa ja tuomitsemisessa.
EU:n vuosittaisessa suuressa perusoikeusfoorumissa Brysselissä 21. marraskuuta oikeusministeri Häkkänen otti hieman tiukemman kannan ja totesi puheessaan, että kaikenlainen häirintä on tuomittava voimakkaasti ja häirintään puuttumiseen on kehitettävä entistä tehokkaampia keinoja niin lainsäädännön kuin erilaisten politiikkaohjelmienkin avulla.
Häirinnästä on keskusteltu jo vuosikausia, ja keskustelua ovat johtaneet etupäässä naiset, mutta heidän kokemuksiaan on vähätelty. Pääministeri Juha Sipilä kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ei ole havainnut minkäänlaista seksuaalisen häirinnän kokemusten vähättelyä.
Suomessa esille tulleista tapauksista on toki puhuttu, mutta useimmiten seksuaalinen häirintä rakenteellisena ongelmana on sivuutettu ja sen sijaan keskitytty yksilöihin. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sentään sanoi Kallion lukion tapauksen jälkeen, että koulutuksen järjestäjien käytännöt tulee selvittää ja tarkastaa.
Viranomaisilla, oppilaitoksilla ja työnantajilla on lakiin perustuva velvoite edistää tasa-arvon toteutumista ja siten ehkäistä myös seksuaalista häirintää. Tasa-arvolaki sanoo syrjinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä seuraavaa:
”Seksuaalista häirintää ja häirintää sukupuolen perusteella samoin kuin käskyä tai ohjetta harjoittaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää on pidettävä tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä. Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan tässä laissa sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”
Tasa-arvolaki velvoittaa viranomaisia, oppilaitoksia ja työnantajia laatimaan tasa-arvosuunnitelman, jotta tasa-arvon edistäminen olisi johdonmukaista ja suunnitelmallista. Tällä hetkellä lain velvoittamassa suunnitelmassa keskitytään lähinnä palkkatasa-arvoon, mutta myös seksuaalisen häirinnän estäminen ja ehkäisy pitäisi kirjata lakiin.
Pelkällä lainsäädännöllä ei muuteta asioita. Tarvitaan laajempaa asennemuutosta. Asenneilmapiiriä on aktiivisesti muokattava sellaiseksi, että seksuaalista häirintää ei suvaita missään olosuhteissa, ja myös sellaiseksi, että seksuaalisesta häirinnästä ilmoittamisen kynnys madaltuu olemattomiin.
Työnantajien ja esimiesten lisäksi myös työsuojelu- ja luottamushenkilöstön tulee olla aktiivisia seksuaalisen häirinnän estävän asenneilmapiirin luomisessa. Ammattiliitto Pro on jo ehtinyt rohkaista seksuaalista häirintää kokeneita olemaan yhteydessä ja luvannut juridista apua tilanteiden hoitoon.
Jokaisen ammattiliiton ja työnantajajärjestön tulee aktivoitua.
Poliitikot, työnantajajärjestöt ja ammattiliitot voisivat seurata keskustelua Ruotsissa ja Norjassa. Molemmissa maissa eri alojen naiset ovat ryhtyneet tuomaan aloillaan rehottavaa seksuaalista häirintää ja sen mahdollistavaa hiljaisuuden kulttuuria aktiivisesti näkyväksi. Avoimien kirjeiden allekirjoittajia on jo yli 20 000 eri aloilta näyttelijöistä ja artisteista poliitikoihin, eikä #MeToo-kampanjan synnyttämä liikehdintä ole todennäköisesti vielä loppumassa. Liikehdintää on jo ehditty verrata naisten äänioikeuskamppailuun.
Ruotsin tasa-arvoministeri Åsa Regnér, kulttuuriministeri Alice Bah Kuhnke sekä lukioministeri Anna Ekström ovat ottaneet tiukasti kantaa seksuaaliseen häirintään ja luvanneet parannuksia poliittisella tasolla. Kulttuuriväen ulostulojen jälkeen kulttuuriministeri Bah Kuhnke kutsui kulttuurialan edustajia kokoukseen etsimään keinoja seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Lisäksi Ruotsin työministeri Ylva Johansson on kutsunut työmarkkinaosapuolia sekö syrjintävaltuutetun kokoukseen pohtimaan työelämässä tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja toimenpiteitä sen kitkemiseksi.
Suomessa ei vastaavaa ole toistaiseksi nähty, mutta se ei tarkoita etteikö ongelma olisi täälläkin tosiasia. Ruotsissa käynnissä oleva liikehdintä saavuttaa lopulta myös Suomen, mutta päättäjien pitää reagoida jo nyt.
Seksuaalinen häirintä ei rajoitu tietenkään vain työelämään ja oppilaitoksiin. Se elää ja voi hyvin internetissä, julkisissa tiloissa, kaduilla, ravintoloissa – kaikkialla. Paljon huomautuksia seksuaalisesta ahdistelusta saanut kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma Slush antoi tänä vuonna osallistujilleen tarkat toimintaohjeet, jotka jokaisen pitää kuitata luetuksi. Lisäksi Slush lisäsi järjestyksenvalvojia ja velvoitti jokaista osallistujaa kantamaan nimikylttiä rinnassaan koko tapahtuman ajan.
Jokaisen suomalaisen ravintolan, yökerhon ja baarin tulisi ehdottomasti harkita myös omien järjestyksenvalvojien ja muun henkilökunnan kouluttamista seksuaalisen häirinnän tapauksia varten. Islannissa ja Ruotsissa jotkut ravitsemusliikkeet ovat ottaneet käytännöksi ilmoittaa näkyvästi, että häirintää ei sallita ja että henkilökunta on valmiina puuttumaan siihen.
Sen sijaan, että tuhlataan tunnin verran ruutuaikaa flirtin ja häirinnän välisen rajanvedon pohtimiseen suorassa tv-lähetyksessä, meidän pitää kyetä pohtimaan ja tekemään konkreettisia toimenpiteitä ja ratkaisuja. Seksuaalinen häirintä on vanhempi asia kuin itsenäinen Suomi ja viimeistään nyt pitäisi jo toimia.
#memyös
Yhtäkkiä maailmalle on selvinnyt, että naisoletettuja ahdistellaan baareissa, busseissa, työpaikoilla, sukujuhlissa ja kotisängyssä.
Keskustelu avattiin Yhdysvalloissa, kun tuottajamoguli Harvey Weinsteinin vuosia jatkunut perseily tuli julki. Ruotsissa keskusteluun herättiin nopeasti, Suomessa kesti vähän kauemmin.
Keskustelun ovat avanneet naisoletetut itse. Suomenruotsalaisten #dammenbrister keräsi kokemuksia ja julkaisi sivuillaan julistuksen, joka vaati seksuaalisen häirinnän loppumista. Kulttuurialojen ammattilaiset julkaisivat 1.12. samantapaisen vetoomuksen. Julkaisupäivänä sen oli allekirjoittanut yli 1 000 alan ihmistä.
Samana päivänä Facebookissa perustettiin suomenkielinen, naisille ja muunsukupuolisille tarkoitettu #memyös-ryhmä, joka sai muutamassa päivässä yli 6 000 jäsentä. Ryhmässä on jaettu kokemuksia ja vertaistukea.
Seuraava askel on tehdä keskustelujen linjauksista todellisuutta. Tahot DammenBrister-kampanjan takana ovat jo kutsuneet miehet puhumaan myrkyllisestä maskuliinisuudesta 14.12. Teater Virukseen. MeMyös-jengikin aikoo ulottaa kampanjointinsa ulos suljetusta ryhmästä.
”Nettiosoitteessa memyos.fi löytyvään vetoomukseen toivotaan allekirjoittajia kaikista suomalaisista, jotka vastustavat seksuaalisen väkivallan kulttuuria, sukupuolesta ja taustasta riippumatta”, sanoo kampanjan aloittanut Paula Ojanen.
Toiveissa on, että allekirjoituksia sataisi myös julkisilta tahoilta, työpaikoilta ja yhteisöiltä, jotka sitoutuisivat kulttuurin muuttamiseen.
