Elämä

Sarjakuvien kivijalkakauppias

Lukuaika: 2 minuuttia

Sarjakuvien kivijalkakauppias

Teksti Tatu Tissari

Kulkukatin Poika sai alkunsa erään pankkivirkailijan kohdalle osuneesta tavallista vittumaisemmasta päivästä

”Toimin vuonna 1986 Helsingissä vielä pankkivirkailijana. Sitten osui kohdalle semmoinen tavallista kettumaisempi päivä työpaikalla”, kertoo Kulkukatin Pojan omistaja Juha Aarnisalo virnistäen.

”Saatuani lopulta tarpeekseni, päätin sitten haistattaa pomolle pitkät ja sanoa itseni vanhasta työstäni irti. Tuolloin eräs tuttuni oli juuri sopivasti lopettamassa liikettään Agricolan kadulla Kalliossa. Ryhdyin silloin tuumasta toimeen ja ostin häneltä tulevalle yritykselleni varastotilat ja hyllyt 10 000 markan välirahalla.”

Nykyisin Läntisellä Brahenkadulla sijaitseva Kulkukatin Poika ei alun alkaen erikoistunut pelkästään sarjakuvien myymiseen. Se oli pikemminkin sekalaista tavaraa myyvä divari, jonka tuoteryhmiä Juha alkoi karsia pikkuhiljaa.

mainos

”Vaikka olenkin itse luterilainen ja mielestäni ihmiset saavat uskoa mihin huvittaa, ensimmäisenä valikoimasta lähti kaikki uskonnollinen kirjallisuus. Sen jälkeen kävelemään lähtivät porno ja politiikka. Naisten pokkarit ja kaunokirjallisuus olivat seuraavana jonossa. Vuonna -93 heitin pois vielä scifin, nuorten kirjat ja dekkarit. Lopulta jäljellä olivat enää sarjakuvat.”

7

Kulkukatin Pojan asiakaskunta muodostuu kaiken ikäisistä lukijoista, epäilemättä sen monipuolisen sarjakuvavalikoiman ansiosta. Paikan päältä löytyy kaikenlaista aina Conan barbaarista ja Tex Willeristä Marvelin ja DC:een supersankarijulkaisuihin asti. Perheen nuorimmille tarjolla on esimerkiksi Nalle Puhia, Tinttiä, Lucky Lukea ja Asterixia. Uutuuksia liikkeeseen ilmestyy sitä mukaa kuin niitä julkaistaan Suomessa.

”Nuorimmat meillä käyvät tyypit ovat asiakkaiden alle kolmevuotiaat lapset. Toisaalta vanhimmat konkarit jotka pystyvät vielä lukemaan ja tulemaan itse ostoksille ovat jo yli yhdeksänkymppisiä.”

Vaikka sarjakuvaliikkeiden ja divareiden selviytyminen on ollut Suomessa jo pitkään huolestuttavalla tolalla, Juhaa moiset haasteet eivät näytä lannistavan.

”Tällä alalla mennään jo nyt sen verran marginaalisella tasolla, että putiikin pitäminen pystyssä on nykyään enemmän kiinni siitä kenellä kestää pinna ja kenellä ei. Itse olen tosin ollut alalla sen verran monta vuotta, että olen oppinut surfailemaan vuodesta toiseen tilanteesta riippumatta.”

Juha kertoo Kulkukatin Pojan liikevaihdon pysyneen viimeiset neljä vuotta samana.

”Näen itse sarjakuvaliikkeiden tilanteen tällä hetkellä positiivisena. Sosiaalisessa mediassa tieto liikkuu nopeasti, mikä tekee siitä kauppiaallekin helpon väylän mainostaa omaa liikettä ja uutuuksia. Jos sattuu saamaan vaikka jonkun maukkaan keräilyerän sarjiksia myyntiin, siitä saa tiedon seuraajien ulottuville silmänräpäyksessä. Ja onhan uusien sarjakuvien kirjo tällä hetkellä laajempi kuin koskaan. Kategorioita on monta ja niiden joukosta löytyy tarinoita joka lähtöön.”

6

Liike sijaitsee Helsingin Kalliossa osoitteessa: Läntinen Brahenkatu 12

  • 10.11.2017