Teksti Antti Ronkainen
Lauri Punamäki ja Pontus Purokuru esittivät Voimassa 1/2017 hankalia kysymyksiä hyvinvointivaltiosta, jotka kuuluvat: 1) onko hyvinvointivaltio yhdistettävissä yhteiskuntaan, joka ei ole rasistinen ja 2) voiko hyvinvointivaltiota olla ilman jatkuvan talouskasvun aiheuttamaa tuhoa?
Punamäki ja Purokuru nostavat esiin monia tärkeitä huomioita vasemmistolaisesta nationalismista, hyvinvointivaltion kontrollimekanismeista ja hoivalla alistamisesta. Heidän mukaansa vasemmisto on ollut kyvytön yhdistämään “hyvinvointivaltion nationalistista projektia ja työväenliikkeen rajat ylittävää internationalismia”.
Vastaaminen Punamäen ja Purokurun kysymyksiin edellyttää näkökulman laajentamista Suomesta Eurooppaan. Nähdäkseni vasemmiston virhe ei viimeisten vuosikymmenten aikana ole ollut sitoutuminen “nationalistiseen hyvinvointivaltioon” vaan nationalistiseen Eurooppaan. Ex-ministeri Alexander Stubbin sanoin euro on darwinistinen projekti, jossa vahvimmat pärjäävät ja päättävät (17.11.11).
Oikeistolaisesta ideologiasta johtuen EU ja EMU ovat olleet kyvyttömiä lopettamaan finanssikriisistä alkanutta pitkää taloudellista epävarmuutta. Tämä on oikeistolaisen populismin ja avoimen rasismin esiinmarssin yksi keskeinen syy: keskiluokat ovat huolissaan lastensa putoamisesta alaluokkiin samalla kun kasvavat alaluokat vieraantuvat yhteiskunnasta. Valtaa pitävät haluavat jatkaa vallassa, mikä siirtää poliittista keskustaa ja vasemmistopuolueita populistien ja äärioikeiston perässä oikealle.
Monet näkevät irtaantumisen EU/EMU:sta epäilyttävänä taantumuksena, koska populistit ja äärioikeisto vaativat exitejä ja paluuta kansallisvaltioihin. Myös vasemmiston kesken EU-vastaisuus on usein haikailua hyvinvointivaltion kulta-aikoihin. Näiden seurauksena pitäytyminen nykyisessä Euroopassa nähdään ainoana vaihtoehtona nationalismille.
Valtioiden sulattaminen nykyisen Euroopan kurimekanismeihin ei kuitenkaan poista nationalismia eikä rasismia, päinvastoin. EU on itse kehittymässä linnakkeeksi, jossa vahvistetaan ainoastaan talouskuria, rajavalvontaa ja armeijaa. Tällä hetkellä ainoita reformeja, eli rakenteellisia uudistuksia, ovat hyvinvointivaltion edistyksellisten reformien purkaminen, työläisten polkeminen, köyhien kyykytys ja pakolaisten nöyryytys. Suurten reformien aika on ohi.
Poliittinen umpisolmu on siinä, ettei hyvinvointivaltio voi Euroopan nykyisessä järjestyksessä olla muuta kuin oikeistolainen ja rasistinen kilpailuvaltio.
Hyvinvointivaltion ei kuitenkaan tarvitse olla tätä. Vastaukset Punamäen ja Purokurun kysymyksiin vaativat uutta visiota valtiosta, joka ei ole paluuta menneisyyteen – ei hyvinvointivaltion eikä kansallisvaltion “kulta-aikoihin”.
Tässä keskeisiä kysymyksiä ovat 1) kansalaisoikeuksien radikaali laajentaminen, 2) kuinka yhteisöllisyys rakennetaan ilman nationalismia ja 3) kuinka tuotanto ja tulonjako järjestetään ilman ihmisten asettamista toisiaan vastaan.
Olemme hahmotelleet viimeisintä ulottuvuutta Joel Kaitilan kanssa raportissamme Talouskurista autonomiaan – euromaiden omaehtoiset toimet liikkumavaran lisäämikseksi.
