Sammakko on kustantanut Turussa kirjoja 20 vuotta.
Teksti ja kuva Marko Laihinen
Kustannusosakeyhtiö Sammakon toimistossa Turun Portsassa on maanantaina työntäyteisyyttä ratkova palaveri. Joka syksy ilmestyvää Sammakon Sanomat -lehteä työstetään, ja uusien kirjojen deadlinet puhaltavat hikeä jokaisen selkään. Kirjamessutkin lähestyvät.
Neljä ihmistä työllistävässä kustantamossa asiat tapahtuvat yhteistyöllä. Malli tuottaa hyvää loikkaa.
”Nyt alamme olla lähellä sitä ideaalia, missä ollaan tyytyväisiä tekemiseen ja se kaikki tekeminen on ihmisenkokoista. On löytynyt ihmisiä, jotka rakastavat kirjoja ja kirjallisuutta”, sanoo Henry Lehtonen, itsekin runoilija mutta myös firman taskulaskinmies. Helena Kulmala säestää:
”Intohimolla tätä tehdään. Se on myös se juttu, jolla me pärjätäämme isoja ketjuja vastaan.”
Erilaista valmistelutyötä piisaa. 20-vuotista juhlataivalta kuljettaa eteenpäin syksyllä runoilijoiden kiertuekaravaani. Siinä matkaavat Henry Lehtosen lisäksi Harri Hertell, Susinukke Kosola, Mia Rönkä sekä J.K. Ihalainen.
Sammakon tarina alkoi Turussa 20 vuotta sitten, kun Seppo Lahtinen oli kääntänyt Charles Bukowskin kirjan Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten ja etsi sille kustantajaa. Se löytyi, kun hän päätti perustaa kustantamon itse. Siitä lähti kasvamaan ura ja elämäntapa, joka on johtanut yleiskustantamoksi.
Lahtisen puoliso ja kustantamon AD Riikka Majanen pohtii mittavaa taivalta hymynkarein.
”On joskus leikitty ajatuksella, että jotain muutakin voisi tehdä, mutta kyllä tämä elämä tässä taitaa mennä. Yrityksen ja erehdyksen kautta on edetty. Jos olisi tiedetty, mihin ryhdytään, niin ehkä ei olisi tullut lähdettyä.”
Lahtiselle on lyöty faktaa pöytään tyttärenkin toimesta.
”Hän on sanonut, että iskä, sä et osaa mitään muuta.”
Sammakolle on toki osunut myös kirjallisia hittejä, kuten Heli Laaksosen runokirjat ja Milla Paloniemen Kiroilevat siilit. Keikuttavan kokeellisuuden kautta on opittu vakauttamaan myös yrityksen talouspuolta.
”Muutaman kerran on lähtenyt homma käsistä, kun rahaa onkin tullut enemmän kuin mennyt. Ne on tuhlattu”, Lahtinen toteaa rehellisesti.
”Mutta siitä olen kyllä ylpeä, että ollaan pystytty tekemään tätä oikeana duunina.”
Sammakon ensimmäinen kirjakauppa oli Turussa rautatieaseman lähellä, ja nykyinen kivijalkaliike Kauppiaskadulla avattiin 2007. Kiihkeässä kasvuvaiheessa kirjakauppa oli Helsingissäkin, mutta se on vaihtunut hedelmälliseen yhteistyöhön sikäläisten toimijoiden kanssa. Kuten Kirjakauppa Niteen.
Työporukan yhteisvoimasta kertoo sekin, että heistä jokainen tekee tunteja myös Sammakon kirjakaupassa. Ja mikä ettei, kauppa vetää väkeä ympäri Suomen ja asiakkaiden kanssa on mukava olla tekemisissä.
”Nyt vasta kauppakin alkaa olla sellainen aarreaitta, millaiseksi sen alun perin suunnittelimme. Se on monipuolinen ja viihtyisä.”
Sammakon kirjakauppa on Turussa tunnettu myös kirjailijavieraistaan. Viime kesän Ruisrockin yhteydessä Patti Smith vieraili siellä signeeraamassa teoksiaan aiheuttaen happeningin.
”Jonoa piisasi pitkälle ja satoja ihmisiä kulki kaupan läpi.”
Sammakon käännös- ja kustannusfilosofia tiivistyy kolmeen sanaan: hitaasti kunnon laatua. Esimerkkeinä Antti Nylénin suomentama Baudelairen Pahan kukat, Einari Aaltosen kääntämä Bolañon 2666 sekä Rauno Lahtisen Punainen Turku 1917–1918, jotka ovat olleet vuosien projekteja. Ja kirjallisuustekoja, joista kustantaja itse on tyytyväinen.
Saarikosken ja Knausgårdin kaltaiseen taiteelliseen rehellisyyteen uskova Seppo Lahtinen lataa lujasti viihteellistämistä vastaan.
”Se on ihmisten ja lukijoiden aliarvioimista. En ymmärrä, miksi julkisin varoin maksettavan Ylenkin täytyy yrittää muistuttaa ääliömäisintä paikallisradiota. Siellä on hyviä tekijöitä, mutta nyt rattaiden suunta on väärä.”
Kiinnostavia uutuuksia Sammakon syyshyllyssä ovat Liv Strömquistin Kielletty hedelmä, Russel Brandin Vallankumous sekä Noam Chomskyn Kuka hallitsee maailmaa? Viihteellisempää puolta edustaa Mikkellerin suuri olutkirja, jonka reseptien koekäyttö meinasi Lahtisen mukaan muuttaa koko kustantamon panimoksi.
Jos puhutaan lähitulevaisuudesta, niin Sammakon porukalla on esittää ennusteita. Se on selvää, ettei kirja ole kuolemassa. Kulmalan reissu Yhdysvaltoihin tuotti huomioita tulevasta.
”Kiinnostus kirjaa kohtaan fyysisenä esineenä on kasvanut, ja paperikirjojen myynnin lasku on pysähtynyt. Nuorempi sukupolvi on löytänyt uudelleen myös divarit.”
Lahtinen on samoilla linjoilla ja uskoo, että vinyylilevyt tulevat löytämään kirjoista uuden kaverin ja ne luovat yhdessä uutta asiakaskuntaa.
Eräs suuri pienten kustantamoiden tilannetta parantava uudistus olisi Norjassa käytössä oleva tasahinta.
”Siinä hinta painettaisiin kanteen, jolloin se olisi kaikille toimijoille sama.”
