Supertähdet opettavat katsomaan ihmistä, ei vammaa.
Teksti Iida Simes Kuva Annika Pitkänen
Ronja Oja valmistautuu pituushyppysuoritukseen Riossa. Kun Suomen mitalitoivo astelee lähtöpaikalle, mitä hän mahtaa ajatella? Ehkäpä itsevarmasti, että ”tiedän pystyväni hyppäämään Riossa paremmin kuin ennen. Minä olen ennen kaikkea kisahyppääjä”, kuten hän kirjoitti blogissaan.
Kun yhdysvaltalainen uimari Brad Snyder nousee lähtökorokkeelle, ehkä Snyderin mielessä pyörii sama, mitä hän kertoi Lontoon kisoissa 2012 pohtineensa: ”Minä en makaa Arlingtonin sankarihautuumaalla, vaan minä olen täällä ja kilpailen!” Afganistanin veteraani Snyder ui Lontoossa kaksi kultaa.
Sekä Oja että Snyder ovat sokeita. Oja on nähnyt heikosti jo lapsesta asti, ja kymmenisen vuotta sitten hän sokeutui kokonaan. Snyder menetti molemmat silmänsä räjähdyksessä sotilaskomennuksella.
Alunperin paralympialaisissa urheilivat vammautuneet sotilaat, vaikka Berliinissä oli jo 1800-luvulla aktiivista kuurojen urheilijoiden seuratoimintaa. Maailmansotien jälkeen kädettömiä, jalattomia ja sokeita ihmisiä, varsinkin sodasta palanneita miehiä, oli kuitenkin kaikkialla. Vammaisurheilukisoja alettiin Euroopassa järjestää juuri vammautuneiden miesten motivoimiseksi.
Ensimmäiset paralympialaiset järjestettiin vuonna 1960 Roomassa. Ne olivat kesäkisat. Talvikisat alkoivat vuonna 1976, ja vuodesta 1988 lähtien olympiakisojen järjestäjät ovat sitoutuneet järjestämään olympiakisojen jälkeen paralympialaiset samoilla suorituspaikoilla.
Suomen joukkueessa Rioon matkaa 26 urheilijaa kisaamaan 11 lajissa. Mitalisadetta odotellaan. Lontoosta suomalaiset toivat neljä kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin.
Suomen kirkkain tähti on pyörätuolikelauksen Leo-Pekka Tähti, jolla on neljä kultamitalia paralympialaisista, kaksi MM- ja viisi EM-kisoista. Ja on hänellä 100 metrin maailmanennätyskin. Fanien harmiksi suomalaiset urheilutoimittajat eivät ole palkinneet Tähteä Vuoden urheilija -tittelillä.
Paralympialaisilla on myös antisankarinsa. Viime vuosien kuuluisin paralympiaurheilija on ”Blade Runner”, eteläafrikkalainen Oscar Pistorius, jonka molemmat jalat on amputoitu polven alapuolelta. Pistoriuksen seksikäs urheilijavartalo, kaunis hymy ja sympaattinen julkisuuskuva tekivät hänestä maailmanluokan supertähden.
Pistoriuksen tapettua tyttöystävänsä alkoi paljastua myös tämän vaurioitunut, aggressiivinen psyyke. Outoa kyllä, Pistoriuksen kirkaan tähden romahtaminen urheilutaivaalta toi sekin vammaisurheilun lähemmäksi penkkiurheilijoita: paralympialaiset olivat saaneet kohusankarin.
Rion paralympialaisissa lajeja on 22. Jo perinteisiä ovat jousiammunta, yleisurheilu, näkövammaisten jalkapallo, cp-vammaisten jalkapallo, voimannosto, istumalentopallo, rata- ja maantiepyöräily, soutu, uinti, pyörätuolimiekkailu, boccia eli petankkia muistuttava tarkkuuspallopeli, ratsastus, maalipallo, judo, purjehdus, ammunta, pöytätennis sekä pyörätuolikoripallo, -rugby ja -tennis. Ensimmäistä kertaa ohjelmassa ovat melonta ja triathlon.
Dopingskandaaleilta eivät ole välttyneet paralympialaisetkaan. Venäjän yleisurheilijat on suljettu pois myös näistä kisoista.
Yes I can, ”kyllä minä pystyn”, on paralympialaisten mainosvideon obamamainen tunnuslause. Superhumans-video näyttää urheilijat supersankareina. Monet vammaiset myös vastustavat tätä asennetta. Itsensä hyväksyminen ei saa olla kiinni ylivertaisista suorituksista.
Onneksi Superhumans on hauska ja musiikkiosuuksiltaan silkkaa ilottelua. Kädettömät kitaristit rokkaavat, ja käännekohdassa urheilija törmää byrokraatin kynnykseen. ”Et sinä pysty”, sanoo pukuäijä. ”Kyllä pystyn!” huutaa nuori mies rugbykentällä.
Ehkä enemmän kuin olympialaisissa, paralympialaisissa on kyse kilpailun ilosta. Ensin ympäristön ennakkoluulot ja lopulta pelkonsa voittanut paralympiaurheilija voi olla sankari ilman mitalikahvitteluakin. ”Nämä urheilijat ovat jo saavuttaneet niin paljon”, kommentoi paralympiajoukkueen viestintäpäällikkö Leena Kummu.
Hyvän voi panna kiertämään.
”Moni saa urheilukisoista kimmokkeen, kun huomaa, mitä kaikkea voikin tehdä vammastaan huolimatta”, muistuttaa Kummu.
Koska nämäkin kisat televisioidaan, paralympialaisista voivat nauttia niin vammaiset kuin ei-vammaiset sohvaperunatkin. Yhä useampi tekeekin niin.
Paralympialaiset Rio de Janeirossa 7.–18.9.
www.paralympic.org (Superhumans-video löytyy sieltä.)
www.sport.fi/paralympiakomitea
