Jamie McDonald ei usko komedian olevan turvallinen tila.
Kuvat Velda Parkkinen
Jamie MacDonald kiittelee yleisöä eturivin täyttämisestä. Stand up -komediailloissa yleisö ei aina uskaltaudu ensimmäiselle penkkiriville. Koomikot kun tunnetaan poliittisesti epäkorrektina sakkina, joka ei epäröi tölväistä yleisön jäseniä. Katsomossa tunnetaan usein suorastaan pelkoa.
”Tämä on se show, jossa tunne on molemminpuolinen”, feministisen komediailtaman järjestäjä ja juontaja MacDonald sanoo lavalla. Sen kyllä huomaa. Moni illan esiintyjistä kyselee kesken esityksensä, ”meninkö nyt liian pitkälle” tai ”en tiedä, naurattaako tällainen teitä feministejä”. Esiintyjät ovat verbaalisesti varpaillaan.
”Se on outo pelkojen vaihto. Koomikoita pidetään aggressiivisina ja seksistisinä ja feministejä huumorintajuttomina ja vihaisina, joten molemmat ryhmät odottavat kipua toisen suunnalta”, MacDonald kertoo myöhemmin. Hän on sekä feministi että koomikko, mutta on myös tuntenut mainitsemaansa kipua.
Syksyllä 2015 Helsingissä startannut Feminist Comedy Night sai alkunsa Mad House -tuotantoryhmän jäsenen Leena Kelan aloitteesta. Hän kysyi, haluaisiko MacDonald vetää erilaista stand up -iltamaa. Samantapainen ajatus oli valmiiksi kytenyt kanadalais-suomalaisen esiintyjän mielessä.
”Edelleenkin kuulee vitsejä, joissa ’homo’ on se punch line. Ja yleisö nauraa niille. Saatan mennä lavalle tuollaisen vitsin jälkeen ja esitellä itseni homoksi, ja ihmiset hurraavat. Se on hyvin outoa ja turhauttavaa. Kymmenen minuuttia sitten ihmiset nauroivat ajatukselle, että joku on homo, ja nyt he hurraavat minulle, koska olen homo”, MacDonald kertoo.
Hän tiesi jo ystäväpiirinsä perusteella, että moni halusi kuulla esimerkiksi MacDonaldin omia juttuja, mutta ei jaksanut samoissa iltamissa esiintyviä, vähemmän valveutuneita koomikoita.
Kun hän lähti rakentamaan feminististä komediailtamaa, ensimmäinen ajatus oli buukata iltamiin mahdollisimman paljon naiskoomikoita. Huolimatta kielimuurista – MacDonald puhuu mieluummin äidinkieltään englantia kuin äitinsä kieltä suomea – hän yrittää valikoida koomikoita, joilla on kiinnostavaa sanottavaa feministeille. Mitään takeita ei kuitenkaan anneta.
”Opettelen kuratoimaan tätä iltamaa. Toisaalta haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden esiintyä tämän yleisön edessä, jotta he voisivat haastaa oman tekemisensä. Tajuan, että samalla saatan laittaa lavalle jonkun, joka kertoo loukkaavan jutun yleisölle, joka on maksanut viihtymisestä – no, viihtymisestä ja haastetuksi tulemisesta. Olen sanonut esiintyjille, että jos aiotte mennä lavalle vain loukataksenne yleisöä, pysykää poissa. Feministit ovat varmasti kuulleet juttunne ennenkin eivätkä aio maksaa siitä etuoikeudesta. Samalla vaivalla he voivat mennä Twitteriin.”
Suomi on ollut Torontossa opiskelleen MacDonaldin kotimaa 14 vuotta. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa performanssitaidetta ja sen teoriaa. Parin vuoden ajan MacDonald pitäytyikin kokeellisen teatterin ja performanssin parissa. Hän nautti työstään, mutta kunnianhimoisiakin ideoita säesti aina samanmielisten hyminä.
”Parasta stand up -komediassa on välitön reaktio. Tiedät heti, toimiiko materiaalisi sinä iltana ja sille yleisölle. Se on hyvin erilaista muusta taidetuotannosta, etenkin Suomessa. Kriittistä kirjoittamista on hyvin vähän, kritiikkejäkin on vähän, eikä niille ole julkaisuja. Taiteellisesta työstä ei ole juurikaan keskustelua.”
Keskustelu voi ainakin yksilötasolla johtaa positiivisiin oivalluksiin. Joskus epämukavien huomioiden kautta, kuten MacDonaldille opiskeluaikoina Helsingissä kävi. Yksi professoreista pyysi häntä listaamaan taiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten.
”Listan nähtyään hän totesi ’ai niin, unohdin ettet juuri välitä naistaiteilijoista’. Kysyin, mitä hän oikein tarkoittaa, ja hän käski katsomaan listaani. Katsoin. Oh shit!”
MacDonald meni kotiinsa ja katsoi kirjahyllyään. Sekin oli rivi rivin jälkeen täynnä miehiä.
”Ajattelin ’mitä olenkaan tehnyt? Olen idiootti.’”
MacDonaldista tuli feministi 28-vuotiaana. Hänen täytyi opetella sellaiseksi. Koomikko kertoo, kuinka hän alkoi kiinnittää keskusteluissa huomiota siihen, että kysyy naisten mielipidettä, ja kuinka hän käy nyt läpi kirjailijoita Margaret Atwoodista Ursula J. Le Guiniin ja Zadie Smithiin.
”Kun siihen alkaa kiinnittää huomiota, tajuaa kuinka naurettavaa on, että voit olla täydessä huoneessa ja vain miehet ovat äänessä. Itse olen vielä viehättynyt miehistä. Muistin yleensä vain niiden nimet, joita pidin kiinnostavina ja joiden kanssa halusin harrastaa seksiä. Oikeastaan siis vain priorisoin seksihaluni”, MacDonald sanoo muka viattomasti.
Feministiksi opetteleminen ei riistänyt hänen huumorintajuaan. Yksi feministisen komediaillan agendoista onkin riisua feminismiltä sen tosikko-leimaa.
”Jos joku haluaa olla totinen, se on tietysti ookoo. Ja tarpeeksi ihmisiä on paskamaisissa tilanteissa liittyen lisääntymisoikeuksiin, parisuhdeväkivaltaan tai vaikka äitiyslakiin. Ymmärrän, että käynnissä on taistelu ja vielä paljon työtä on tekemättä. Samaan aikaan astun kuitenkin kerran, pari viikossa sellaisen yleisön eteen, joista osa ei ole koskaan tavannut transihmistä. Yritän tehdä aiheen heille tutuksi, yritän muuttaa heidän mielipiteitään. Uskon siis osallistuvani kamppailuun, vaikka teen sen eri tavalla.”
”Kuulostan Justin Bieberiltä, mutta näytän lihavalta Matt Damonilta”, MacDonald kuvailee itseään. Sitten hän kertoo siirtymisestään naisten pukuhuoneista miehille tarkoitettuihin pukuhuoneisiin sukupuolenkorjausprosessin myötä. Yleisö nauraa.
”Feministisissä komediailtamissa minun ei kuitenkaan tarvitse tehdä pilaa itsestäni saadakseni yleisön kuuntelemaan minua. He tietävät jo tilanteeni, ja se on heille ookoo.”
Sukupuolta MacDonald tutkii myös osana työryhmää esityksessä Transformations – Otteita maskuliinisuuden sanakirjasta, joka saa ensi-iltansa Helsingissä maaliskuussa. Teemu Mäen ohjaama teos sisältää niin puheteatteria, tanssia kuin stand up -komediaakin.
Keskustelulle sukupuolesta on selvästi tilausta myös taiteellisen työn piirissä. Aiheeseen liittyy pitkällistä marginalisointia ja epäreiluja vallankäytön mekanismeja. Siksi myös keskustelu on välillä latautunutta.
Marraskuussa järjestetyssä toisessa Feminist Comedy Nightissa MacDonald puhui peniksistä ja kertoi, että naisetkin voisivat saada itseluottamusta treffeille laittamalla tekopeniksen housuihinsa. Hän vihjasi, että tekopenis olisi hyvä kuitenkin ottaa pois ennen lähempää kontaktia.
Jotkut feministit suuttuivat tosissaan. Vitsi loukkasi väkivallan uhkaa kokevia transnaisia. Tapahtuman Facebook-sivuilla käytiin kiivasta keskustelua feministisen huumorin rajoista. Toiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kommentoivat umpiväsyneesti feministien oletettua huumorintajuttomuutta. Samaan syssyyn MacDonald potkittiin ulos yhdestä Facebookin feministiryhmästä.
”Se oli uskomattoman tuskallista. Menetin yöunia. Vasta myöhemmin edes muistin, mitä olin sanonut. Periaatteessa pyysin anteeksi transihmisten olemassaoloa liittyen johonkin sisäistettyyn transfobiaan, joka pulpahti ulos. Se oli tyhmää. Olen iloinen, että siitä huomautettiin.”
Pelkän huomauttamisen sijaan MacDonald sai kuitenkin niskaansa haukkuja ja kohtuuttomalta tuntuvan määrän epäluottamusta.
”Seuraavana päivänä olin Kampissa ostamassa kahvia ja katselin olkani yli jokaista parikymppistä naista, että tuleekohan hän sylkemään kasvoilleni. Oikeastaan tiesin, ettei niin tule tapahtumaan, mutta se pelko… se oli eräänlaista hiljentämistä”, MacDonald kertoo.
Kaiken tapahtuneen jälkeen Jamie MacDonald poseeraa kookkaan puuveistospeniksen kanssa hillittömissä pin up -asennoissa. Tämä jos mikä on halpaa huumoria. Kaikkia läsnä olevia kuitenkin naurattaa.
”Siihen on syynsä, että komiikka on roomalaisajoista asti sisältänyt penisvitsejä ja vastaavaa. Ne ovat epäkohteliaita asioita. Me sanomme niitä komediaklubeilla, jotta niille olisi hallittu paikka jossakin. Jotta emme huutelisi niitä kaduilla”, MacDonald kertoo.
Hänen mukaansa komedia saa olla vaarallista ja se saa myös loukata. Myös feminismille täytyy pystyä nauramaan.
”Feminismissä on isoja ongelmia niin kuin missä tahansa liikkeessä. En dissaisi feminismiä sen ulkopuoliselle joukolle, joka ei kaipaa enää enempää ammuksia naisten oikeuksien alas ampumiseen. Mutta meidän itsemme pitää pystyä nauramaan feminismille, avaamaan argumenttejamme ja tekemään niistä vahvempia.”
Helmikuussa järjestetyn kolmannen ja kolmannen kerran loppuunmyydyn Feminist Comedy Nightin Facebook-tapahtumassa yleisöä varoiteltiin etukäteen, ettei kyseessä ole välttämättä turvallinen tila.
”En ole varma, voiko julkinen tila tai tilaisuus koskaan oikein olla turvallinen tila. Uskon, että koko turvallisen tilan ajatus on ajatus poikkeuksellisesta tilasta, jossa tietyt normeiksi ajatellut asiat eivät pädekään. En usko, että tarkoituksena on luoda turvallinen tila ja elää siinä lopun elämäänsä. Tai että turvallista tilaa voisi laajentaa vähitellen niin, että koko maailma on osa sitä. Silloin päätyisimme [Orwellin kirjoittaman] Vuonna 1984 kaltaiseen tilanteeseen, jossa kukaan ei saa ajatella tai sanoa tiettyjä asioita. Niin kamalaa kuin se onkin, ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja erilaisia ajatuksia ja toiset vaan ovat paskamaisia ihmisiä ja haluavat sanoa paskamaisia asioita.”
Seuraavat Feminist Comedy Night -illat 25.3. ja 29.4. Ihana Baarissa, Helsingin Suvilahdessa.
Transformations – Otteita maskuliinisuuden sanakirjasta 18.–20.3. Ihana Baarissa,
Helsingin Suvilahdessa.
