Nykyään pidetään itsestään selvänä, että poliittinen valta ei periydy. Kukaan täysjärkinen ei ajattele, että Juha Sipilän pojalla olisi oikeus seurata isäänsä pääministerinä.
Yhtä luonnollisena kuitenkin pidetään sitä, että taloudellinen valta periytyy. Suomessa keskustellaan korkeintaan siitä, pitäisikö perinnöstä maksaa vähemmän veroa, kuten hallitus on linjannut.
Henkilökohtaisessa käytössä olevien tavaroiden ja kodin siirtymistä kuolleiden omaisille on helppo perustella. Sama pätee pienyrityksiin, joissa perheenjäsenet ovat mukana. Mutta kun kyse on omaisuudesta, joka on vain tulojen lähde, niin tilanne on erilainen. Miksi pitäisi saada sukulaisen rahat tämän kuoltua, varsinkin kun niillä voi hankkia myös poliittista valtaa?
Vauraus ei ole koskaan ollut niin epätasaisesti jakautunut kuin nyt: maailman rikkaimmat 62 ihmistä – eli 0,0000008% väestöstä – omistavat yhtä suuren osan varallisuudesta kuin puolet koko maailman väestöstä. Tällaisessa tilanteessa on vaikea puhua demokratian kehityksestä vakavalla naamalla, etenkin kun rahalla saa nykyään enemmän poliittista valtaa kuin koskaan ennen. Irvokkaana esimerkkinä voisi mainita Donald Trumpin, joka yrittää perityn taloudellisen mahtinsa avulla kammeta maailman voimakkaimman valtion johtajaksi. Henkilöihin keskittyminen on kuitenkin harhaanjohtavaa.
Monarkkien todelliset vallanperijät eivät ole ihmisiä, vaan suuryrityksiä. Ne ovat 1800-luvulla keksittyjä oikeushenkilöitä, joiden kohdalla kysymys perinnöstä on ratkaistu siten, että niistä on tehty kuolemattomia. Tuhoisaa on se, että ne ovat myös moraalittomia: inhimillisellä hyvinvoinnilla ei ole niille merkitystä. Kuten oikeustieteilijä Joel Bakan toteaa kirjassaan Yhtiö: ”Psykopaattisena olentona yhtiö ei pysty sen enempää tunnistamaan moraalisia syitä olla vahingoittamatta toisia kuin toimimaan niiden mukaisesti.”
Voitot maksimoidakseen suuryritykset kahmivat poliittista valtaa. Yhdysvalloissa ne ovat päässeet niin pitkälle, että niiden oikeus ostaa poliitikkoja on julistettu sananvapauden ilmentymäksi. EU kirii perässä. Komissio neuvottelee parlamenttien valtaa yrityksille siirtävästä TTIP-sopimuksesta salaa ja paljastaa yrityksille asiakirjoja, joita se kieltäytyy näyttämästä kansalaisille.
Suuryritykset ovat onnistuneet rajoittamaan ihmisten mielikuvitusta siten, että elämää ilman niitä ei tule edes ajatelleeksi. Yritykset vakuuttavat olevansa meidän puolellamme, ja väärinkäytöksiä käsitellään poikkeuksina, jotka voidaan ratkaista tapauskohtaisesti. Kuitenkin, aktivisti Noam Chomskyn sanoin, ”on parempi kysyä, miksi meillä on tyranniaa kuin voiko se olla hyväntahtoista”.
Syksy Räsänen
