Siirtyykö veganismi ”puritanismista” kohti eläinkysymyksien politisoimista.
Teksti Suvi Auvinen Kuva Ninni Kairisalo
Facebook-ilmoituksessa kämppistä etsii täysvegaanien kommuuni. Meikkipussin sisältö tarkistetaan, työpaikan täytyy olla vegaaninen, eikä vegaani voi luonnollisestikaan pitää lemmikkejä. Juttu leviää nopeasti somessa ja jakaa mielipiteitä siitä, voiko ilmoitus olla tosissaan tehty.
Kulttuurissamme elää vahvana sekopäisen kilarivegaanin hahmo, joka vahtii muiden syömisiä, jeesustelee elämäntapansa moraalisesta ylivertaisuudesta ja syyllistää jokaista vastaantulijaa merkityksettömistä pikkuseikoista. Osa ihmisistä ei kutsu itseään vegaaniksi vaikka käytännössä ovat sitä, sillä he eivät tahdo tulla mielletyksi puritanistilahkolaisten kavereiksi.
Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa. Vegaanihaasteen kasvattaessa suosiotaan naistenlehdet ovat alkaneet kirjoitella veganismista trendinä. Suomen seuraavaksi vientituote-innovaatioksi povataan vegaanista nyhtökauraa. Helsingin Kalliossa on Vaasankadulla keskittymä yrityksiä, jotka ovat hypänneet trendiin mukaan. Kaupungin ainoaa kokonaan vegaanista ruokakauppaa, Vegekauppaa, pitää pitkän linjan vegaani Karry Hedberg.
”Ongelmat ovat niin massiivisia, ettei oikein tiedetä, miten toimia. Siinä voi suhteellisuudentaju karata käsistä: ei enää eroteta, mikä on oleellista eläinten oikeuksien toteutumisen kannalta ja mikä merkityksetön pikkuseikka.”
Kahdenkymmenen vuoden veganismiin on myös Hedbergillä mahtunut kilariveganismin kausi.
”Olin todella tarkka esimerkiksi siitä, millaisissa olosuhteissa ravintolaruokani on valmistettu. Jos ruokani olisi paistettu samassa altaassa jonkin lihakimpaleen kanssa, olisin ollut todella närkästynyt. Nykyään se on minulle täysin yhdentekevää, koska olen alkanut hahmottaa suurempaa kuvaa. Eläinoikeuksien toteutuminen ei riipu siitä, missä astiassa ruoka paistetaan”, Hedberg sanoo.
Muutos ei ole tapahtunut pelkästään yksittäisten vegaanien ajattelussa, vaan yhteiskunnassa laajemmin. Vuonna 2007 suomalaisessa eläinoikeusliikkeessä tapahtui merkittävä suunnanmuutos, kun ensimmäinen eläinkuvauskampanja esitteli tuloksiaan 101 suomalaiselta eläintilalta. Kuvat ja videot järkyttivät ja puhuttivat valtamedioita myöten. Eläinoikeusliike näyttäytyi ensimmäistä kertaa varteenotettavana keskustelukumppanina ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä kettutyttöilyn ja sabotaasin sijaan.
Lähes kymmenen vuotta eläinoikeusliike on tuottanut salakuvattua materiaalia eläintiloilta. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka nauttivat nähdessään, kuinka lammasta hakataan muovilaatikolla ennen sen teloittamista. Kuvien seurauksena kasvissyönnin ja eläinoikeusajattelun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhannen vaihteesta.
”Ennen mielikuva vegaanista oli se perusituhippi, jolla on paljon lävistyksiä ja tukassa lukuisia eri värejä. Nykyään kuka tahansa raksaäijistä bisnesnaisiin voi olla vegaani, sitä ei todellakaan pysty päättelemään enää ulkonäön perusteella”, sanoo Hedberg.
Hänen mukaansa Vegekaupan asiakaskunta on laajaa, vaikka sijainti Kallion punavihreän kuplan kovassa ytimessä varmasti vaikuttaa myös siihen, ketkä asiakkaaksi päätyvät. Hedbergille yksi parhaita asioita kaupassa on ollut nähdä veganismin valtavirtaistuminen ja pääseminen pois alakulttuurista.
”Noin kolmekymppinen perheellinen ihminen on ehkä se stereotyyppisin asiakas, mutta kaikenlaisia ihmisiä täällä käy. Osa on vegaaneja, osa kasvissyöjiä, osa sekasyöjiä, joita kiinnostaa vegaaninen tarjonta.”
Eläinperäisten aineiden käyttäminen kulutushyödykkeissä on massiivista. Monelle aloittelevalle vegaanille tulee yllätyksenä esimerkiksi kirppujen murskaaminen väriaineeksi, kananmunan käyttäminen maalissa tai viinin kirkastaminen kalalla. Mihin sitten pitäisi vetää raja? Hedberg painottaa kokonaisuutta.
”Jos halutaan muuttaa yhteiskunnan suhdetta eläimiin, niin joku kirppuväri jossain on aika helvetin yhdentekevää. Kirppujen oikeudet ovat tällä hetkellä merkityksetön kysymys. Kun olemme yhteiskuntana pidemmällä aiheen kanssa, voimme palata niihin.”
Eikö kirppuvärien hyväksyminen ja epävegaanisella maalilla maalatussa talossa asuminen sitten ole oman aatteen myymistä?
”Tulokset ovat se, millä on väliä, ei aatteen puhtaus. Olen täysin valmis ’myymään aatteeni’, jos se johtaa siihen, että eläimiä tapetaan vuosittain vähemmän. Veganismi ei ole päämäärä, vaan väline yhteiskunnan eläinkuvan muuttamiseen”, Hedberg vastaa.
Palataan Facebookiin. Nettikeskustelu saa tunnetusti ihmisten parhaat puolet esiin. Myös kilariveganismi voi edelleen hyvin Facebookissa. Veganismin tuputtaminen tai toisten tuomitseminen eivät kuitenkaan Hedbergin mukaan johda haluttuihin lopputuloksiin.
”Vegaanien pitäisi luopua pyrkimyksestä puhdasoppisuuteen ja kommunikoida veganismista ihmisille rauhallisesti ja ymmärtäväisesti”, Hedberg toteaa.
”Harvassa ovat ne tilanteet, joissa pystytään etenemään syyllistämällä. Sillä saa aikaiseksi ainoastaan defenssit. Hurmoshenkinen oman ruokavalion julistaminen on tehotonta. Se johtuu usein siitä, että ollaan nuoria ja vähän pihalla siitä, miten asioihin oikeasti voi vaikuttaa.”
Positiivisiakin esimerkkejä kuitenkin alkaa löytyä. Facebook-ryhmä Sipsikaljavegaanit on tuonut täysin uudenlaisen sävyn veganismista keskustelemiseen. Aiheesta kiinnostuneet sekasyöjät toivotetaan tervetulleeksi hakemaan inspiraatiota, ihmisiä kannustetaan ja innovaatioita nakkisushista punssirullavihiksiin esitellään. Toisinaan hieman fetisistisiä piirteitä saava suhde ruokaan ja etenkin HoviRuoan kasvispiirakoihin eli vihiksiin saattaa olla kilariveganismia, mutta paremmanlaatuista kuin kultin puhdasoppisuuden vaaliminen.
Kilariveganismin ja julistamisen sijaan Hedberg peräänkuuluttaa ajattelun muutosta.
”Vegaanien pitää auttaa ihmisiä ymmärtämään sitä, miksi meidän täytyy saada yhteiskunnan eläinkuva muutettua. Kuvien ja tiedon tuottaminen eläintiloista sekä kasvissyönnin tuominen helpoksi ovat avainasemassa siinä muutoksessa. Asian esillä pitäminen ja eläinkysymyksen politisoiminen ovat tärkeämpiä päämääriä kuin puritanismi. Jos joku haluaa ajatella kehonsa olevan temppeli, joka saastuu eläinperäisistä tuotteista, niin siitä vaan, sitä ei vaan tarvitse julistaa muille. Minun kehoni on huvipuisto.”
