Hengästyttävää heavyoopperaa!

Saavatko rakastavaiset toisensa? Oopperan kuuma kysymys pitää pintansa musiikkityylistä toiseen.

Teksti Iida Simes

O oppera-sana tulee latinan kielen sanasta opera, joka tarkoittaa työtä. Sen ylväämmästä asiasta ei ole kyse. Enkä aloita Apocalyptican heavymiesten operoinnin arvostelua kriitikoille tyypillisellä lajityyppien välisiä aitoja korottavalla hämmästelyllä siitä, miten outoa oli että ihan Kansallisoopperan kunnianarvoisalle näyttämölle oli tämä työ haluttu ja saatu. Aloitan sen sijaan hämmästelemällä miksei useammatkin nykymusiikkia suoltavat heavy-, jazz-, rock- tai rap-ensemblet kirjoita biisiensä ohessa juonellisia librettoja ja näyttämölle hyvin istuvia joukkokohtauksia.

Oopperat ovat olleet ylhäisten huvia ja hienojen peruukkien näyttäytymispaikkoja, mutta on niihin päässyt rahvastakin ainakin piippuhyllyille kiikariensa taakse huutamaan. Nykypäivien stadionkeikat ovat hyvin lähellä oopperataidetta lavasteineen, videoprojisointeineen ja viimeistellysti käsikirjoitettuine kokonaisuuksineen. Mutta ovatko ne muka suuria tasa-arvoistajia superkalliine lippuineen? Eliittiähän ne kosiskelevat. Köyhät kuuntelevat keikkoja kaukana aitojen ulkopuolella, eikä kiikarikaan auta.

Hei, Ricky Tick Big Band! Kuulkaas, HIM ja Nightwish! Olettehan langoilla, Paleface, Cheek ja Rauhatäti: nyt oopperaa kehitteille!

Indigo on tulevaisuuteen sijoittuva maalauksellisilla uhkakuvilla kuorrutettu tarina maailmasta, jossa yksilön on otettava valta takaisin huumelääkkeitä suoltavalta suuryritykseltä. Aluksi kaikki ovat himoinneet pillereitä, jotka melkein kokonaan poistavat ihmiseltä tarpeen nukkua. Mutta hupsista: lääkeyhtiö olikin päästänyt pillerinsä markkinoille liian nopean tuotekehittelyn jälkeen!

Muutaman vuoden kuluessa on paljastunut, että pillerit tekevät käyttäjistään riippuvaisia ja täysin unettomia, tuskaisia zombeja muistuttavia ihmisraunioita. Ja niin kuin todellisessa elämässä, lääketehtaiden ja kansanterveyden keitokseen mausteensa lisäävät ahneet ja vaativat poliitikot.

Vallankumous on koittamassa, koska kansanjoukot tajuavat tulleensa jymäytetyksi.

Hyvään oopperaan kuuluvat suuret joukkokohtaukset. Kun pannaan massat tappelemaan kaduilla koomisen pelottavia turvamiehiä vastaan, voi todeta että Apocalyptican pojat ovat oivaltaneet oopperataiteesta olennaisuuksia.

Samalla kun taistelut kiihtyvät, lääkeyhtiö yrittää testata lääkettään vielä kerran ja tunkeutua mielen syvimpään tasoon, indigoon. Yksi lääkkeen kehittäjistä on jo kuollut testeissä, ja seuraavan testaajan voisi pelastaa rakkaus. Joutuuko isä uhraamaan poikansa? Entä rakastava mies naisensa – vai päinvastoin?

Indigon libretto on hengästyttävän laaja. Vähempikin olisi riittänyt. Dramaattisuutta voi tulla lisää, kun oopperamaisesti kerrotaan tarinaa eri henkilöiden näkökulmasta vuoron perään, mutta rakenteen sirpaleisuus ei päästä yleisöä helpolla.

Tarina etenee soljuvasti, kunhan siihen vain pääsee kiinni. Varsinkin alkupuolella yleisön ymmärryskyky on kovilla, koska juoni ei rakennu vain kohtaus kohtaukselta edeten, vaan heti alussa on ymmärrettävä koko tarinan lähtökohdat useammastakin vinkistä.

Lavastus ja muut visuaaliset elementit kuten liikkuvan kuvan projisoinnit ovat komeita. Ne uppoavat yleisöön, jolle klassinen ooppera ja sen perinteiset lavastukset ovat vieraita.

Indigon kieli on englanti, ja kuten laulutaiteessa yleensä, sanomaa myös toistetaan ja painotetaan välillä hidastaen. Silti varsinkin vuorolaulukohdissa tarvitsin yllättäen epätoivoisen paljon tukea käännöstekstityksistä.

Teoksen säveltäjät, klassista selloa soittavat popmuusikot Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen ovat sanoneet fanittavansa italialaista oopperaa: Verdiä ja Puccinia. Mahtipontiset heavyballadit antavat viitteitä siitä, ettei italialainen parhaimmisto ehkä olekaan tästä kaukana.

Kivilaakso ja Toppinen tulivat pakottaneeksi strassikoruihin sonnustautuneen, joskus turhan konservatiivisen oopperayleisön ikinuorten metallisoundien repivään syleilyyn. Toivottavasti myös mustapaitaiset heavyrock-pitkätukat tekevät invaasion kansallisen korkeakulttuurin pyhättöön.

Indigo Suomen Kansallisoopperassa 18.2. asti. Ylen Teema esittää sen suorana lähetyksenä 30.1. Musiikki Perttu Kivilaakso ja Eicca Toppinen, orkestrointi ja musiikinjohto Jaakko Kuusisto, libretto Sami Parkkinen, ohjaus Vilppu Kiljunen, lavastus ja videosuunnittelu Sampo Pyhälä. Päärooleissa Markus Nykänen, Marjukka Tepponen, Mari Palo ja Christian Juslin.

Kommentoi Facebookissa
Sideways 2019