Miehitetyllä Länsirannalla eläviä beduiiniyhteisöjä uhkaa pakkosiirto – jo toinen lajissaan.
Teksti & kuvat Anna Juhola
Jabal al Baba on noin 300 asukkaan beduiinikylä Länsirannalla, Jerusalemin itäpuolella. Siellä täällä käyskentelee vuohia, ja havupuiden varjossa on kylän naisten kutoma teltta, jossa vietetään juhlia ja tarjotaan teetä vieraille.
Suomennettuna Jabal al Baba tarkoittaa paavin kukkulaa. Osa kukkulan maa-alueesta kuuluukin Vatikaanille, jolle Jordanian kuningas maatilkun lahjoitti vuonna 1964, ennen kuin Israel miehitti Länsirannan. Vatikaanilla on hyvät suhteet beduiineihin, jotka asuttavat kukkulaa.
Yhteisön puhemies Atallah Jahalin on liikuttavan omistautunut kylän kehittämiselle. Hän esittelee ylpeänä uutta moskeijaa, jonka katolla on kultainen kupoli. Keväällä 2016 yhteisö on rakentanut viereisen palestiinalaiskylän avustuksella sähkölinjan. Atallah visioi myös omaa koulua ja päiväkotia kylään, jonka asukkaista noin puolet on lapsia.
Viimeaikaisiin projekteihin kuuluu 10–15-vuotiaista kyläläisistä koostuva mediaryhmä, joka dokumentoi kansalaisjärjestöltä saaduilla kamerapuhelimilla yhteisön arkea ja sen haavoittuvuutta: talojen tuhoamisia ja Israelin viranomaisten visiittejä.
Viranomaiset käyvät välillä kuvaamassa kylän uusia rakennuksia tai tuomassa purkumääräyksiä. Tämän vuoden helmikuussa armeija teki Jabal al Babaan ratsian etsiessään puukotusiskusta epäiltyä nuorukaista, joka oli kotoisin läheisestä Al ’Eizariyan kylästä.
”En ole koskaan nähnyt niin paljon sotilaita kerralla. Satoja sotilaita tuli ensin illalla ja uudestaan yöllä koirien kanssa, ja he menivät kaikkiin taloihin sisälle odottamatta, että joku tulee avaamaan. Mitään selitystä ei annettu. Luulin ensin, että nyt ne ovat tulleet tuhoamaan koko kylän ja viemään meidät pois, mutta sitten helpotuin, kun en nähnyt puskutraktoreita”, Atallah kertoo. Atallahin serkku loukkaantui jalkaan ammutusta kumiluodista, kun hän tuli talostaan ulos kuultuaan koirien äänet.
Lähes kaikki kylän rakennukset ovat tuhoamisuhan alla, ja koko yhteisöä odottaa pakkosiirto. Israelin uudelleensijoitussuunnitelman mukaan lähes 50 beduiiniyhteisöä Länsirannalla tullaan siirtämään kolmelle heille varatulle asuinalueelle, joista osalle Israel on jo rakentamassa taloja beduiineja varten.
Beduiinit eivät halua muuttaa ahtaille asuinalueille, joilla heillä ei ole maata paimentamiseen, sillä tämä pakottaisi heidät luopumaan perinteisestä elintavastaan. Lisäksi yksi sijoituspaikoista sijaitsee kaatopaikan vieressä, mikä on aiheuttanut huolta terveysongelmista.
Jabal al Baba on yksi monista beduiinikylistä, joiden sijainti niin kutsutulla E1-alueella tekee niistä strategisesti tärkeitä. Israel suunnittelee alueelle lisää siirtokuntarakentamista, mikä yhdistäisi 40 000 asukkaan Ma’ale Adumimin siirtokunnan Jerusalemiin. Tämä taas jakaisi Länsirannan etelään ja pohjoiseen, irrottaisi Itä-Jerusalemin Länsirannasta ja voisi merkitä loppua EU:n ja Yhdysvaltojenkin tukemalle kahden valtion mallille.
Kansainvälinen painostus on hidastanut E1-suunnitelman toteuttamista, mutta beduiinien häätämiseen tähtäävät toimet jatkuvat. Jabal al Babassa tuhottiin tämän vuoden toukokuussa kaksitoista rakennusta ja tammikuussa kolme. Valtaosa rakennuksista oli EU:n humanitaarisen avun rahoittamia. Israelin viranomaisten mukaan syynä on rakennuslupien puuttuminen, mutta kyläläisten ei ole mahdollista saada lupia viranomaisilta.
1990-luvulla solmittujen Oslon sopimusten myötä Jabal al Babasta tuli osa C-aluetta, jota Israel hallinnoi. Vuonna 2014 Israel myönsi lupia 1 344 uuden siirtokunta-asunnon rakentamiseen miehitetylle Länsirannalle, kun palestiinalaisille myönnettiin yksi rakennuslupa.
Laakson toisella puolella häämöttävää Ma’ale Adumimin siirtokuntaa on mahdotonta olla huomaamatta Jabal al Babassa. Istumme kukkulan rinteellä ilta-auringossa, ja Atallah osoittaa alas laaksoon, joka jää siirtokunnan ja kukkulan väliin.
”Tuolla paimensin nuorena ja lueskelin samalla koulukirjoja. Täällä on parempi kuin missään muualla, koska täällä on vihreää. En voi edes ajatella sitä, että täytyisi lähteä pois, kaikki muistoni ovat täällä.”
Sekä Jabal al Baban beduiinit että suurin osa muista pakkosiirtouhan alla olevista beduiiniyhteisöistä on jo kertaalleen joutunut jättämään kotinsa. Heidät ajettiin pois kylistään Negevin autiomaasta Israelin itsenäistyessä vuonna 1948.
Jabal al Baban beduiinit asettuivat nykyiselle asuinalueelleen vuonna 1952. Suurimman osan sen jälkeisestä ajasta he ovat eläneet Israelin miehityksen alla, laidunmaiden kutistuessa sitä mukaa, kun siirtokuntia on rakennettu. Yhteisö on siitä huolimatta ollut aktiivinen, osoittaen sinnikkyyttä ja tehden väkivallatonta vastarintaa omalla tavallaan.
”Palestiinalaiset ovat kuin lapsia, jotka tekevät päinvastoin kuin vanhemmat käskevät”, Atallah sanoo. ”Israel kieltää rakentamasta ja purkaa, ja me rakennamme uudelleen.”
Samanlainen tilanne on myös muissa pakkosiirtouhan alla olevissa beduiinikylissä. Teitä, terveyspalveluita, sähköä tai vettä ei kyliin toimiteta, mutta kylien läheisyyteen nousseisiin siirtokuntiin on nopeasti rakennettu peruspalvelut.
Jordan-laaksossa sijaitsevassa Ras ein al Aujan beduiinikylässä puhutaan katkeraan sävyyn siirtokunta-asukkaasta, joka viljelee vehreitä maa-alueita kylän vieressä ja käyttäytyy aggressiivisesti beduiineja kohtaan.
”Kun hän tuli vaimonsa kanssa alueelle, heille tuotiin kaikki palvelut”, kertoo kyläpäällikkö. Ras ein al Aujassa ei ole sähköä, ja vesi on kesäisin ostettava israelilaiselta yhtiöltä, kun kylän lähde on kuiva. ”Tuntuu nöyryyttävältä ja epäreilulta, kun joku tulee maallesi ja omii sen.”
Ma’ale Adumimin siirtokunnassa on kymmeniä kouluja ja päiväkoteja, sairaala, kirjasto ja uima-allas. Liikenneympyröitä koristavat palestiinalaisten mailta juurineen siirretyt oliivipuut. Hyvien palvelujen lisäksi asukkaita houkuttelevat edulliset asunnot, sillä valtio tukee asumista siirtokunnissa. Asukaslukuun suhteutettuna siirtokuntarakentamiselle myönnetty valtionrahoitus on kolme kertaa suurempaa kuin rakentamiselle Israelissa.
Heinäkuun alussa Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja puolustusministeri Avigdor Liberman hyväksyivät 560 uuden asunnon rakentamisen Ma’ale Adumimiin. Yhdysvallat ja EU ovat toistuvasti moittineet Israelia siirtokuntien laajentamisesta ja varoittaneet siirtokuntarakentamisen olevan esteenä rauhan saavuttamiselle. Israel taas on vastannut palestiinalaisten väkivaltaisiin iskuihin muun muassa ilmoittamalla laajentavansa siirtokuntia.
Jabal al Baban kukkulalta on näkymä Ma’ale Adumimin lisäksi palestiinalaiseen Al ’Eizariyan kylään. Laaksossa niiden välissä kiemurtelee kaistale tasoitettua maata. Tähän tulee erottelumuuri, joka Israelin kielenkäytössä on turvallisuusaita ja kriitikkojen mukaan apartheid-muuri. Jos muuri tältä osin jonakin päivänä valmistuu, yhdistää se paavin kukkulan osaksi siirtokunta-aluetta ja katkaisee Al ’Eizariyan ja Jabal al Baban välillä menevän tien. Tämä kuoppainen kärrypolku on ainoa kulkuyhteys Jabal al Babaan.
Muurin suunniteltu reitti, rakennusten tuhoamiset ja kylän kehittämisen estäminen kertovat kaikki siitä, että Israelilla ei ole aikomustakaan antaa Jabal al Baban beduiiniyhteisön elää nykyisellä asuinpaikallaan. Samanlaisin tavoin yritetään edistää myös muiden uudelleensijoitussuunnitelman piirissä olevien beduiiniyhteisöjen häätöä.
Israelin armeija ei suojele beduiineja siirtokuntalaisten häirinnältä ja hyökkäyksiltä – itse asiassa keväällä armeija päätti antaa siirtokuntalaisten muodostamille vapaaehtoisjoukoille lisää valtuuksia valvoa toimintaa beduiinikylissä ja tarvittaessa puuttua esimerkiksi rakentamiseen.
Jabal al Baban beduiinit eivät ole hankalista olosuhteista huolimatta luovuttamassa. He luovat määrätietoisesti uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja yrittävät saada näkyvyyttä. Atallah on esimerkiksi käynyt puhumassa beduiineista Euroopan parlamentille, ja kylässä on vieraillut brittipoliitikkoja.
Tuesta ja sympatiasta huolimatta toimet yhteisön häätämiseksi kuitenkin jatkuvat, ja monien paikan päällä työskentelevien järjestöjen mukaan Jabal al Baban pakkosiirto on vain ajan kysymys.
Kirjoittaja toimi keväällä 2016 kolmen kuukauden ajan vapaaehtoisena ihmisoikeustarkkailijana Kirkkojen maailmanneuvoston EAPPI-ohjelmassa Itä-Jerusalemissa. Kirjoittajan mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkkojen maailmanneuvoston tai lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.
• miehittäjä ei saa siirtää omaa siviiliväestöään miehitetylle alueelle
• miehitetyn alueen väestön pakkosiirto on kielletty
• miehittäjän tulee huolehtia miehitetyn alueen väestön perustarpeista
• miehittäjä ei saa tuhota miehitetyn alueen väestön omaisuutta
• miehittäjä ei voi toimia suvereenina lainsäätäjänä miehitetyllä alueella
• omaisuuden tuhoaminen ilman sotilaallista välttämättömyyttä sekä väestön pakkosiirto ovat sotarikoksia, ja väestön pakkosiirto osana laajaa, systemaattista käytäntöä siviiliväestöä kohtaan voidaan tulkita rikokseksi ihmisyyttä vastaan.
(Geneven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana, artiklat 49, 53, 55, 56 ja 64; Haagin sopimukset, maasodan lakeja ja tapoja koskeva ohjesääntö, artikla 43; Rooman perussääntö, artiklat 7 ja 8)
