Suomi ei ole ratifioinut vammaisten oikeuksia koskevaa YK-sopimusta. Syynä on kiista pakkokeinojen käytöstä osana hoitoa.
Teksti Maija Karhunen
Suomi on Somalian ja Yhdysvaltojen lisäksi yksi muutamasta maailmankolkasta, jossa vammaisten oikeuksia koskevaa YK-sopimusta ei ole ratifioitu.
Suomi on allekirjoittanut sopimuksen jo vuonna 2006, ja maaliskuussa 2015 myös eduskunta hyväksyi sopimuksen. Uudessa hallitusohjelmassa sopimuksen ratifiointia ei mainita, mutta tavoite löytyy sentään hallitusneuvotteluiden hyvinvointityöryhmän taustamuistiosta.
Esteenä ratifioinnille on ollut se, että Suomen tämänhetkinen lainsäädäntö ei ole ollut yhteensopivaa YK-sopimuksen vammaisten henkilöiden koskemattomuutta koskevien artiklojen kanssa.
Ristiriidassa YK-sopimuksen kanssa on vuodelta 1977 peräisin olevan kehitysvammalain pakkokeinojen käyttöä hoidon aikana koskeva pykälä. Sen mukaan pakkokeinot ovat sallittuja vain, kun hoito tai toisen henkilön turvallisuus niitä vaativat, mutta pykälä ei määrittele sallittua käyttöä tarkemmin. Pakkokeinoja voivat olla esimerkiksi lyhytkestoinen rauhoittaminen lääkkeillä, kiinnipitäminen, lyhyt aikainen erillään pitäminen ja aineiden ja esineiden haltuunotto.
Muun muassa eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt lainkirjausta liian löyhänä ja vaatinut kehitysvammalakiin muutosta. YK:n vammaissopimuksen ratifioimiseksi ryhdyttiinkin jo vuonna 2010 luomaan uutta itsemääräämisoikeuslakia, mutta keväällä 2015 lakihanke kaatui eduskunnan vaihduttua. Se sai myös kritiikkiä osakseen. Turun yliopiston oikeustieteen professori Juho Lavapuro kutsui sitä omassa lausunnossaan ”itsemääräämisoikeuden rajoituslaiksi”.
Samoilla linjoilla on pääsihteeri Pirkko Mahlamäki vammaisjärjestöjen kattojärjestö Vammaisfoorumista.
”Lakiesityksessä keskityttiin listaamaan tarkasti tilanteet, joissa pakkokeinojen käyttö on sallittua. Tarkkuus on sinällään hyvä, mutta lain henkenä ja tavoitteena täytyisi kuitenkin olla pakkokeinojen minimointi. Keskeisimpänä asiana täytyisi olla vammaisen henkilön oikeuksien turvaaminen ja edistäminen.”
Uuden itsemääräämislain sijasta ratifiointiin tarvittavat muutokset yritetään tehdä vanhaan kehitysvammalakiin. Siinä pakkokeinojen käyttö asetetaan viimesijaiseksi keinoksi suojella henkilön itsensä tai toisen terveyttä, turvallisuutta tai suuressa määrin omaisuutta. Niiden käyttö on aina perusteltava ja raportoitava, ja niiden kohteiksi joutuvia koskee oikeusturva.
Sosiaali- ja terveysministeriön laatima uusi lakiluonnoskin on kuitenkin saanut osakseen kritiikkiä perustuslakivaliokunnalta ja asiantuntijoilta. Pakkokeinoista erityisesti kiinnipitäminen herättää huolta henkilökohtaisen vapauden toteutumisesta. Hoidon ja rajoittavan toimenpiteen välille ei arvostelijoiden mukaan tehdä tarpeeksi selkeää eroa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kritisoi lausunnossaan sitä, että liikkumista rajoittavien vaatteiden käyttö määritellään uudessa laissa hoitokeinoksi, ei rajoittavaksi toimenpiteeksi.
Mahlamäen mukaan laissa myös otetaan hyväksyttynä se, ettei vapaaehtoista ja tahdosta riippumatonta hoitoa voitaisi irrottaa toisistaan.
”Lähtökohtana kuitenkin pitäisi olla henkilön jäljellä olevan päätöksentekokyvyn tukeminen niin pitkälle kuin mahdollista.”
Hallitusneuvos Pirjo Kainulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo lakihankkeen olevan tällä hetkellä sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Se on pyytänyt ministeriöltä vastineen perustuslakivaliokunnan kritiikkiin. Laki olisi tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn huhtikuussa. Tavoitteena on sen jälkeen ratifioida YK-sopimus kesäkuussa, mutta aikataulu näyttää haastavalta.
Kainulaisen mukaan kyse on herkästä asiasta, josta nyt yritetään säätää tarkasti.
”Saamme viestiä, että rajanveto hoitamisen ja pakottamisen voi olla vaikeaa, jos henkilön päätöksentekokyky on rajoittunut ja näin ollen suostumusta toimenpiteille on vaikeaa saada. Hankalasti määriteltäviä tilanteita tulee olemaan jatkossakin. Prosessi on ollut hankala, ja YK-sopimuksen ratifiointikin näin ollen viivästynyt”, Kainulainen sanoo.
Myös Mahlamäki tunnistaa asian arkaluontoisuuden.
”Ympäroivien ihmisten näkökulmasta rajoittavat keinot voivat olla hyviä, koska ne voivat ennaltaehkäistä hankalia tilanteita ja helpottaa arkea, jos laitoksessa on henkilöstövajetta. Pitäisi kuitenkin muistaa vammainen henkilö yksilönä, ja ensisijaisesti varmistaa perusoikeuksien toteutuminen”, Mahlamäki sanoo.
Itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistusta aiotaan jatkaa YK-viilauksen jälkeenkin.
Muita lakimuutoksia YK-sopimuksen ratifiointi ei Suomessa vaadi. Meneillään olevassa kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistämisessä YK-sopimus otetaan lähtökohdaksi. Tosin perusporvarihallitus näkee lakien yhdistämisen lähinnä säästöhankkeena. Hallitus ilmoitti juuri 61 miljoonan euron leikkauksista vammaispalveluihin.
”Se, kuinka leikkauspolitiikka tulee heikentämään vammaisten ihmisten perusoikeuksia, on tällä hetkellä suuri huoli”, Mahlamäki kiteyttää.
