Kun optikkoketju päätti mainoksessaan rinnastaa silmälasit prostituoituihin, päätti taiteilija rinnastaa optikkoliikkeen bordelliin.
Aurinko paistaa. Viettelevästi pukeutuneet naiset parveilevat optikkoliikkeessä ja sen ulkopuolella vokotellen asiakkaita ja henkilökuntaa. Liikkeen ulkopuolella he esittävät suorasukaisia ehdotuksia ohikulkijoille. Lopulta paikalle saapuvat poliisit.
Käynnissä on Yolanda Domíniguezin performanssi Accesibles y Accesorias (vapaasti kääntäen Saatavilla ja somisteina).
Toukokuinen performanssi oli reaktio Multiópticas-optikkoketjun televisiomainokseen. Mainoksessa mies saapuu länkkäreistä kuvastonsa lainanneeseen saluunaan/bordelliin. Lukuisten nuorten prostituoitujen joukosta miehen huomio kiintyy dominaan, jolla on nenällään silmälasit. Kertojaääni kannustaa ”nauttimaan uskomattomasta tunteesta, jonka saa kokeillessaan jotain uutta – koska vaan ja niin usein kuin haluaa”.
Naiset – aivan kuten silmälasit – ovat miehelle tarjolla olevia somisteita ja hyödykkeitä.
”Lukuisat tutkimukset osoittavat, että naisen rooli mediassa on useimmiten näyttelijä, malli tai kotiäiti. Miehen roolit puolestaan ovat poliitikko, liikemies tai urheilija. Mainoksissa naisen tehtävä on kiinnittää huomio, olla koriste, joka viettelee kuluttajan”, Yolanda Domíniguez listaa.
Hän myös huomauttaa, että naisten roolit ovat säännönmukaisesti passiivisia siinä, missä miehet ovat aktiivisia toimijoita. Tämä ei ole mitään uutta vaan läpi kirjoitetun historian toistunut asetelma. Tähän ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.
”Pojat näkevät, että heidän samastumisen kohteitaan arvostetaan älyn ja saavutusten kautta. Tytöt puolestaan näkevät, että arvostusta tuo kauneus, passiivisuus ja viettelys.”
Domíniguez on toteuttanut useita julkisessa ja puolijulkisessa tilassa tapahtuneita performansseja. Näitä kaikkia on yhdistänyt feministinen pohjavire ja se, että lupia ei ole kyselty.
”Julkinen tila on meitä kansalaisia varten, ja meillä on oikeus käyttää sitä – mehän maksamme verommekin. Mikäli emme rajoita ihmisten liikkumista emmekä hyökkää kenenkään kimppuun, en näe mitään perustelua rajoittaa oikeuttamme käyttää julkista tilaa.”
Espanjassa heinäkuun ensimmäisenä voimaan astunut ja laajalti kohua herättänyt, kansalaisten kokoontumisen vapautta rajoittava Ley Mordaza -laki herättää myös Domíniguezissa jännitystä.
”Lain vaikutus nähdään sen voimaan astuttua. Laki jättää paljon vastuuta lainvalvojan harkinnan varaan.”
Performansseissa esiintyvät henkilöt ovat valikoituneet Domíniguezin esityksiin hyvinkin sattumanvaraisesti.
”Tavallisesti huhuilen vapaaehtoisten perään sosiaalisessa mediassa ja työstän minulle lähetettyjä ideoita lähettäjien kanssa. Esimerkiksi Accesibles y Accesorias -performanssin osallistujat tapasin ensikertaa puoli tuntia ennen esitystä. Osa heistä oli saapunut paikalle hyvinkin kaukaa.”
Uimarannalla Miamissa toteutettu I’m Not Just a Body -performanssin esiintyjät löytyivät sattumalta rannalla olleiden henkilöiden joukosta.
”Osallistujat ovat yleensä herkkiä käsittelemilleni aiheille. He tuovat esityksiin mukaan energiansa, ja minun tehtäväni taiteilijana on kanavoida tuota energiaa. Roolini on oikeastaan rinnastettavissa orkesterin kapellimestariin.”
Kriittistä rantaelämää.
Aina esitykset eivät ole senkään vertaa taiteilijan itsensä ohjattavissa. Register-teoksessa Domíniguez kannusti naisia omatoimisesti anomaan keskuskauppakamarilta omistusoikeutta omaan kehoonsa. Osallistujat tungeksivat omatoimisesti paikalle yhtä aikaa useissa kaupungeissa.
”Olihan siinä huumoria mukana. Mutta se teki näkyväksi tilanteen, jossa muut päättävät sen, miltä kehojemme tulisi näyttää. Jopa sen, miltä niiden tulisi tuntua. Naisten kehoilla on välineellinen arvo mainonnassa ja prostituutiossa, ja näyttää siltä, että me olemme käytettävissä sekä korvattavissa. Samalla kauneusteollisuus takoo rahaa ulkonäköpaineilla – jotka koskevat myös miehiä.”
Sen lisäksi, että Domíniguezin esitykset koskettavat osallistujia itseään sekä paikalle sattuvia sivullisia, ne ovat löytäneet suuren yleisön median ja sosiaalisen median kautta.
”Tavoitteeni on tietenkin vaikuttaa paikalla oleviin ihmisiin, mutta dokumentaatio mahdollistaa suuremman yleisön saavuttamisen. Kokemus on heille erilainen mutta arvokas. Kuvat ja video Accesibles y Accesoriasista levisivät yli 40 000 henkilölle ensimmäisen päivän aikana.”
Suuri yleisö ja huomio siivittivät teoksen viestin maaliin. Kritisoitu mainos poistettiin jakelusta. Domíniguez muistuttaa, että samoin kuin räjähde, myös taide on asetettava lähelle kohdettaan.
Tässä se levityksestä poistettu mainos nyt sitten on. Oliko närkästys ja huutelo perusteltua, päätä itse.”En edes ole miettinyt erityistä kohderyhmää teoksilleni. Taiteilijana pyrkimykseni on tavoittaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Haluan tavoittaa miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, tiedostavat ja ei-tiedostavat. Käytän hyvin yksinkertaistettua kieltä, jota taidemaailma usein vierastaa, jotta mahdollisimman moni ymmärtää viestini. Meidän tulisi ylipäätään miettiä, kuuluuko poliittinen taide alkuunkaan gallerioihin ja vain rajatulle yleisölle.”
